Osa artikkelisarjaa
Kalvinismi ja reformoidut kirkot
Tausta ja historia Kristinusko Uskonpuhdistus Protestantismi
Teologia Kristillinen rekonstruktio Liittoteologia Vapaan armon teologia Monergismi Predestinaatio Viisi periaatetta Sola fide Sola gratia Sola scriptura Soli Deo gloria Solus Christus Korvausteologia Täydellinen turmelus
Teokset Kristillisen uskonnon opetus Geneven Raamattu Reformoitu uskontunnustus Westminsterin standardit Reformoitu systemaattinen teologia Reformoidun kirkon tunnustuskirjat Heidelbergin katekismus Belgialainen uskontunnustus Dordtin kanonit
Pääsuuntaukset Reformoidut kirkot Presbyteerinen kirkko Kongregationaalinen kirkko Reformoidut baptistit Anglikanismi
Alasuuntaukset Etelä-Afrikan reformoidut kirkot Hugenotit Plymouthin pyhiinvaeltajat Puritanismi Uuskalvinismi Uusi kalvinismi Vapaat suunnat
Organisaatio Reformoitujen kirkkojen maailmanyhteisö Maailman reformoitu yhteisö Reformoitujen kirkkojen kansainvälinen konferenssi Pohjois-Amerikan reformoitu ja presbyteerinen neuvosto
Henkilöt Ulrich Zwingli Martin Bucer Peter Martyr Vermigli Heinrich Bullinger Jean Calvin John Knox Zacharias Ursinus Theodore Beza Jonathan Edwards Friedrich Schleiermacher Abraham Kuyper Karl Barth
n k m

Predestinaatio eli ennaltamäärääminen on uskonsisältö, jonka mukaan jumalat tai muut voimat määräävät ihmisen kohtalon. Kristillisessä teologiassa ennaltamääräämisopin kehitti Augustinus. Hänen mukaansa kristinuskon Jumala valitsee toiset ihmiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Augustinuksen lisäksi kristinuskon historian merkkihenkilöistä predestinaatio-oppia on puolustanut ainakin Jean Calvin, ja predestinaatio-oppia esiintyy edelleen kalvinismissa,^[1] mutta kalvinistit kiistelevät keskenään sen tarkasta sisällöstä.^[2] Luterilainen kirkko ei ole omaksunut Augustinuksen niin kutsuttua kaksinkertaista predestinaatio-oppia, jonka mukaan Jumala on edeltä käsin määrännyt osan ihmisistä pelastukseen ja osan kadotukseen.^[3]

Kirkkoisistä Augustinus oli predestinaation merkittävin kannattaja. Sen sijaan esimerkiksi Johannes Damaskolainen vastustaa predestinaatio-oppia teoksessaan Ortodoksisen uskon tarkka esitys:

»Tulee tietää, että Jumala tietää kaiken edeltä, mutta ei määrää kaikkea edeltäkäsin. Sillä Hän tietää edeltäkäsin sen, mikä on meidän vallassamme, mutta ei määrää sitä edeltäkäsin. Sillä Hän ei halua pahan tapahtuvan, eikä pakota hyvään.^[4]»

Luterilaisen kirkon oppiin kuuluu ennalta määräytyminen niin kuin se esitetään Yksimielisyyden ohjeessa,^[5] joka luterilaisen kirkon mukaan lukeutuu luterilaisiin tunnustuskirjoihin.^[6] Se määrää predestinaatiosta seuraavaa:

• Predestinaatio tarkoittaa Jumalan tekemää iankaikkista valintaa.
• Siitä erillinen asia on praescientia, eli se että Jumala tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu.
• Kristus on ”elämän kirja”, johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä tulla iankaikkisesti autuaiksi. ”Jumala on ennen maailman perustamista hänessä – Kristuksessa – valinnut meidät.” (Ef. 1:4)

Pääartikkeli: Usko kohtaloon islamissa

Koska islamissa Jumala määrää kaikesta, ihmisen kohtalo on ennalta määrätty. Sitä kuvastaa muslimien suosima lausahdus ”Inshallah” (jos Jumala tahtoo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: ”Älä sano mistään ’teen sen huomenna’ lisäämättä: ’Jos Jumala niin tahtoo’.” (Koraani 8: 24).^[7] Asiaan liittyvät samat filosofiset ongelmat kuin kristinuskossa. Niihin kuuluu teodikea-ongelma eli kysymys siitä, miksi Jumala kaikkivaltiaana sallii pahan. Vastaava ongelma on kysymys kohtalosta. Jos Jumala määrää kaikesta, miten ihminen voi olla vastuussa omasta pelastuksestaan? Kristinuskossa kysymykseen on esitetty erilaisia vastauksia. Islamissa ratkaisu on painottunut fatalismiin, ja usko kohtaloon on yksi islamin uskonkappaleista.^[7] Islamilainen fatalismi on lännessä usein ollut arvostelun kohteena. Winston Churchill nimitti sitä ”pelottavaksi fatalistiseksi apatiaksi”.^[8]

• Kuula, Kari: Ennaltamääräämisoppi painottaa armon ylivaltaa (Arkistoitu – Internet Archive)