For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Lain kumous.

Lain kumous

Wikipediasta

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Lain kumous on suomalainen loitsu tai taikatemppu, jolla pyrittiinmilloin? vaikuttamaan oikeudenkäynnin tai käräjien päätökseen.

Lain kumouksen yhteydessä voitiin lausua lain syntysanat eli kertomus siitä, miten laki on syntynyt. Eräiden syntysanojen mukaan laki on saanut alkunsa siten, että Perkele teki pesänsä "tuomarin tuvan etehen, maaherran majan sisään, nimismiehen niskan päälle, lautamiehen lattialle, papin paian kaulukseen, pispan pitkään hihaan." Samainen loitsu jatkuu:

Laki maahan langetkoo,
Oikeus oven eteen
Minun tullessa tupaan,
Seisoissa seinän luona,
Ollessa oven takana!
Luojan kukku kultaheltta,
Tule tänne tarvitahan,
Lennäs kultassa käkenä,
Puhumaan puolestani,
Virkkamaan vierestäni!
Tukis korvat tuomarilta,
Lahjo kaikki lautamiehet,
Nimismiehet niin mokomat,
Silmät silkillä sitele,
Kääri päätä palmikoilla,
Jott' ei pännä käässä käänny!
 

Loitsussa manataan vielä kateiden silmät vuotamaan verta, kuiva kuusipuu tukkimaan tuomarin ja nimismiehen silmät, ja rautainen koira hyökkäämään tuomarin pihaan. Vielä jumalaa pyydetään pitämään pilvissä taivaalliset käräjät, joiden tulos kumoaisi maallisen oikeusistuimen päätöksen.

{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Lain kumous
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?