Valistunut itsevaltias eroaa muista itsevaltiaista siten, että hän pyrkii noudattamaan valistuksen periaatteita.

Hän saattaa esimerkiksi edistää uskonnonvapautta, omaisuudensuojaa, rangaistusten inhimillistämistä, laillisuusperiaatetta ja alamaisten tasapuolista kohtelua. Valistunut itsevaltias johtaa valtansa yleensä yhteiskuntasopimuksesta Jumalan sijasta.

1700-luvun Euroopan valistuneiksi itsevaltiaiksi sanotuista hallitsijoista kuuluisimpia olivat Preussin kuningas Fredrik II Suuri, keisari Joosef II, Ruotsin kuningas Kustaa III, Venäjän keisarinna Katariina Suuri, Toscanan suurherttua Leopold ja Ranskan keisari Napoleon I.

Monet valistusfilosofit kuten Voltaire ja Diderot kannattivat valistunutta itsevaltiutta parhaana tapana hallita valtiota.

Pyrkiessään sopeutumaan valistuksen aatteisiin valistunut itsevaltius edisti absolutistisen valtion kehittymistä oikeusvaltiota kohti. Tosin itsevaltiaiden perimmäisenä tavoitteena oli usein näillä uudistuksilla tarkoituksena pönkittää omaa mahtiaan.^[1]

• Kuvia valistuneista absolutistisista hallitsijoista
• 
  Venäjän keisari Pietari Suuri (1682–1725)
• 
  Venäjän keisarinna Katariina Suuri
• 
  Tanskan kuningas Kristian VII
• 
  Turkin sulttaani Mahmud II
• 
  Molempain Sisiliain kuningas Ferdinand IV
• 
  Kiinan keisari Qianlong
• 
  Serbian ruhtinas Mihailo Obrenović
• 
  Preussin kuningas Fredrik Suuri
• 
  Ruotsin kuningas Kustaa III
• 
  Portugalin kuningas Joosef I
• 
  Pyhä saksalais-roomalainen keisari Joosef II
• 
  Ranskan keisari Napoleon I

• Filosofikuningas
• Hyväntahtoinen diktatuuri