Edustuksellinen demokratia on hallitusmuoto, jossa kansalaiset toteuttavat kansansuvereniteettiperiaatetta legitiimien edustajiensa kautta. Kansa valitsee edustajansa vaaleissa, minkä jälkeen edustajat tavallisesti kokoontuvat lainsäädäntöelimen kokoontumisissa, joissa he väittelevät politiikasta ja säätävät lakeja.^[1] Edustajia toimii lakeja säätävien parlamenttien lisäksi hallituksissa, komiteoissa, johtoryhmissä ja hallintoneuvostoissa.^[2]

Edustuksellisessa demokratiassa edustajat ovat tilivelvollisia äänestäjille. Tämä toteutuu politiikan läpinäkyvyyden ja säännöllisten vaalien kautta. Läpinäkyvyyden avulla kansalaiset pystyvät seuraamaan edustajiensa toimintaa, ja uusissa vaaleissa äänestäjillä on mahdollisuus vaihtaa tyytymättömyyttä aiheuttanut edustaja toiseen.^[1]

Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät ovat tasavertaisia, eli jokaisella äänestäjällä on yksi ääni. Vaalipiirien välillä tasa-arvo saavutetaan joko tekemällä vaalipiireistä samansuuruiset tai käyttämällä suhteellista vaalitapaa.^[3]

Edustuksellisen demokratian poliittisessa päätöksenteossa voi olla kolmenlaista edustuksellisuutta. Edustaja voi edustaa jotain paikkakuntaa tai seutua, tai asukkaita tai kansalaisia, tai etuja. Demokratian nykykäsityksen mukaan vain ihmisyksilöillä on oikeus olla edustus, ja edustukselliset demokratiat tulisi suunnitella joko pääasiallisesti tai yksinomaan tämän periaatteen pohjalta. Valitut edustajat saavat valtuutuksensa äänestäjiltä ja ovat tilivelvollisia kaikille äänioikeutetuille tai kansalaisille seuraavissa vaaleissa, mutta he toimivat silti kaikkien vaalipiirinsä asukkaiden puolesta. Vanhemmissa edustuksellisen demokratian käsityksissä paikkakuntien ja etujen merkitys nähtiin suurempana kuin nykyisin.^[3]

Edustuksellisen demokratian klassisen teorian mukaan kansan edustajien tulisi toimia kansalaisten etujen tai kansan tahdon mukaisesti. Edustajilla on kuitenkin liikkumavaraa ja vapautta toimia tavoilla, joiden he uskovat eniten hyödyttävän valitsijakuntaansa tai koko väestöä. Edustuksellisissa demokratioissa on usein poliittisia puolueita, ja äänestäjä valitsee ehdokkaansa pääasiassa sen mukaan, mihin puolueeseen tämä kuuluu. Tämän vuoksi edustajien odotetaan noudattavan oman puolueensa kantoja. Edustajilla voi myös olla henkilökohtaisia syitä toimia äänestäjien tahdon vastaisesti, tai siksi, koska nykyaikainen hallinto on hyvin monimutkaista. Myös liike-elämän kasvanut valta politiikassa ja lobbaus voivat heikentää edustajan toiminnan yhteyttä hänen valitsijoidensa tahtoon. Lisäksi, koska edustajien laatimat lait ovat usein epätarkkoja ja vaikeasti muotoiltuja, niiden tulkinta, soveltaminen ja toimeenpano ovat hallinnollisten ja oikeudellisten asiantuntijatahojen käsissä, mihin kansalaiset ja heidän edustajansa eivät voi vaikuttaa. Nykyaikana myös ylikansalliset organisaatiot määräävät esimerkiksi ympäristöön liittyvästä sääntelystä, kauppasopimuksista ja maahanmuutosta, eivätkä ne ole vastuussa päätöstensä kohdemaiden äänestäjille.^[1]

Edustuksellinen demokratia perustuu kansalaisten säännölliseen poliittiseen osallistumiseen. Sitä rapauttavat epäluottamuksen lisääntyminen politiikkaan ja äänestysaktiivisuuden lasku. Suorempaa demokratiaa kannattavien edustuksellisen demokratian kriitikoiden mukaan edustuksellinen demokratia ei lähtökohtaisestikaan ole kovin demokraattista, ja sen ongelmana ovat myös äänestäjien edustajien henkilökohtaiset edut ja korruptio. Edustuksellisen demokratian puolustajien mukaan edustuksellinen demokratia on kuitenkin hyvä järjestelmä maailmassa, joka on liian monimutkainen kansan suoraan hallittavaksi.^[1]

• Bevir, Mark: ”Representative Democracy”, Encyclopedia of Political Theory. Sage, 2010. ISBN 978-1-4129-5865-3.
• Whelan, Frederick G.: Democracy in Theory and Practice. Routledge, 2019. ISBN 978-0-8153-8351-2.