For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Mantereen hallitus.

Mantereen hallitus

Wikipediasta

Mantereen hallitus

Suomen tasavallan 16. valtioneuvosto
Mantereen hallitus.
Toimikausi alkoi 22. joulukuuta 1928
Toimikausi päättyi 16. elokuuta 1929
Jäsenet
Hallituksen johtaja Oskari Mantere
Ministerien lukumäärä 12
Hallituspuolueet
Historia
Edellinen Sunilan I hallitus
Seuraava Kallion III hallitus

Mantereen hallitus oli Suomen tasavallan 16. hallitus. Se oli Kansallisen Edistyspuolueen muodostama vähemmistöhallitus, joka toimi 238 päovän ajan 22. joulukuuta 1928 – 16. elokuuta 1929.

Sunilan maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen kaaduttua välikysymysäänestyksessä presidentti Lauri Kristian Relander tarjosi hallitusvastuuta ensiksi sosialidemokraateille, jotka kuitenkin kieltäytyivät. Kieliriita halkaisi porvaripuolueiden rintaman, eikä Maalaisliitto ollut kokemansa nöyryytyksen jälkeen valmis uuteen yritykseen. Välikysymysnäytelmä ei ollut ollut lainkaan mieliä ylentävä, ja se antoikin vettä myllyyn Italian Benito Mussolinia ja Saksan ”nationalismia” ihailleelle poliittiselle äärioikeistolle, joka näki demokratian heikkona ja parlamentarismin epäonnistuneena. Hallituspulasta selvittiin kuitenkin melko nopeasti Kouluhallituksen pääjohtaja Oskari Mantereen muodostettua hallituksen, jonka tukena eduskunnassa olivat vain hänen oman puolueensa Edistyspuolueen kymmenen kansanedustajaa; kaksi kokoomuslaista ministeriä olivat mukana ilman puolueensa tukea.[1]

Mantereen hallitus näki tärkeimmäksi tehtäväkseen valtion virkamiesten yleisestä kehityksestä jälkeen jääneen palkkatason korjaamisen. Ajankohta ei kuitenkaan ollut asialle otollinen. Kesällä 1928 Suomea oli kohdannut katovuosi huonojen säiden vuoksi, mikä merkitsi elintarvikkeiden tuonnin kasvua. Samaan aikaan Neuvostoliiton tulo puutavaramarkkinoille ja satamalakot häiritsivät puolestaan vientiä ja seurauksena olivat maksutasekriisi, rahamarkkinoiden kiristyminen ja korkokannan nousu. Tässä tilanteessa muut kansalaispiirit eivät halunneet kuunnella virkamiesten valituksia ja eduskunta torjui hallituksen palkankorotusesityksen, josta pääministeri oli tehnyt luottamuskysymyksen. Niinpä presidentti Relander päätyi hajottamaan eduskunnan ja määräämään pidettäviksi uudet vaalit. Virkamiesten palkkoja pidettiin melko vähäpätöisenä perusteena eduskunnan hajottamiselle, mutta tosiasiassa Relander halusi antaa porvaripuolueille näpäytyksen näiden kielikysymyksen vuoksi puutteellisesta yhteistyökyvystä. Ennen Mantereen hallituksen eroa Suomi liittyi kansainväliseen sodat kieltävään Kellogg–Briand-sopimukseen.[2]

[3]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Oskari Mantere

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
Ulkoasiainministeri
Hjalmar Procopé

22.12.1928 – 16.8.1929

amm.
Oikeusministeri
Anton Kotonen
Oiva Huttunen

22.12.1928 – 18.2.1929
18.2.1929 – 16.8.1929

amm.
amm.
Sisäasiainministeri
Toivo Kivimäki

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
Puolustusministeri
Aimo Kaarlo Cajander

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
Valtiovarainministeri
Hugo Relander

22.12.1928 – 16.8.1929

amm.
Opetusministeri
Lauri Ingman

22.12.1928 – 16.8.1929

amm.
Maatalousministeri
Eemil Linna

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
Apulaismaatalousministeri
Uuno Brander

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Jalmar Castrén

22.12.1928 – 16.8.1929

amm.
Kauppa- ja teollisuusministeri
Kyösti Järvinen

22.12.1928 – 16.8.1929

amm.
Sosiaaliministeri
Niilo A. Mannio

22.12.1928 – 16.8.1929

Ed.
  1. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 84–85. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. Eskelinen, s. 85.
  3. Mantereen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 12.9.2014. Viitattu 24.5.2010.
Suomi Edeltäjä:
Sunilan I hallitus
Suomen hallitus
22. joulukuuta 192816. elokuuta 1929.
Seuraaja:
Kallion III hallitus
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Mantereen hallitus
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?