For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Hackzellin hallitus.

Hackzellin hallitus

Wikipediasta

Hackzellin hallitus

Suomen tasavallan 27. valtioneuvosto
Toimikausi alkoi 8. elokuuta 1944
Toimikausi päättyi 21. syyskuuta 1944
Jäsenet
Hallituksen johtaja Anders (Antti) Hackzell
Ministerien lukumäärä 15
Hallituspuolueet
Historia
Edellinen Linkomiehen hallitus
Seuraava Urho Castrénin hallitus

Hackzellin hallitus oli Suomen tasavallan 27. hallitus, jonka muodostivat SDP, Maalaisliitto, Kokoomus, RKP ja Edistyspuolue. Hallituskoalitio muodosti enemmistöhallituksen. Hallitus toimi 8. elokuuta 1944 – 21. syyskuuta 1944 eli 45 päivän ajan ja oli Suomen lyhyimmän ajan toiminut hallitus.[1][2]

Kysymys uuden hallituksen pääministeristä ja kokoonpanosta nousi esiin jo ennen Risto Rytin eroa tasavallan presidentin virasta. Kokoomuksen ja Maalaisliiton eduskuntaryhmien näkemyksen mukaan uusi ministeristö oli muodostettava mahdollisimman vähäisin muutoksin, kun taas SDP:n, Edistyspuolueen ja RKP:n eduskuntaryhmät vaativat hallituspohjan perusteellista muuttamista ja rauhantunnustelujen pikaista aloittamista. Uusi presidentti, marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim tiedusteli pääministeriksi tiettävästi ainakin puolustusministeri Rudolf Waldenia, ulkoministeri Henrik Ramsayta, valtiovarainministeri Väinö Tanneria, eduskunnan puhemies Väinö Hakkilaa ja Suomen Berliinin-lähettilästä Toivo Kivimäkeä. Monimutkaisten neuvottelujen jälkeen pääministeriksi tuli Suomen Työnantajain Keskusliitto STK:n toimitusjohtaja Antti Hackzell. Hackzell oli puoluekannaltaan kokoomuslainen, mutta hallituksessa hän ei edustanut omaa puoluettaan. Ulkoministeriksi tuli Mannerheimin vanha tuttava, arvostettu Venäjän tuntija ja venäjän kielen täydellisesti hallinnut Carl Enckell, muutoin presidentti toivoi mahdollisimman monen Linkomiehen hallituksen ministerin jatkavan. Ainoaksi niin kutsutun rauhanopposition edustajaksi hallitukseen tuli RKP:n oikeusministeri Ernst von Born. Hallitusneuvottelut käytiin suureksi osaksi marsalkan erikoisjunassa Pitäjänmäen rautatieaseman sivuraiteella Helsingin maalaiskunnassa.[3]

Hackzellin hallituksen päätehtävä oli Suomen irrottaminen tappiolliseksi käyneestä sodasta Neuvostoliittoa vastaan[4]. Elokuun lopulla Hackzell sai neuvotteluyhteyden Moskovaan, ja 2. syyskuuta hallitus hyväksyi aselevon, joka astui voimaan pari päivää myöhemmin.[4] Tämän jälkeen Hackzell matkusti itse Moskovaan neuvottelemaan rauhansopimuksesta, mutta sai 14. syyskuuta vakavan halvauskohtauksen, eikä enää toipunut työkykyiseksi[4]. Ulkoministeri Carl Enckell saattoi välirauhansopimuksen päätökseen[4], ja Hackzellin tilalle pääministeriksi nimitettiin Urho Castrén hallituskokoonpanon pysyessä melko samana.

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Anders Hackzell

8.8.1944 – 21.9.1944

amm.
Ulkoasiainministeri
Carl Enckell

8.8.1944 – 21.9.1944

amm.
Oikeusministeri
Ernst von Born

8.8.1944 – 21.9.1944

RKP
Sisäasiainministeri
Kaarlo Hillilä

8.8.1944 – 21.9.1944

Maalaisliitto
Ministeri sisäasianministeriössä
Eemil Luukka

8.8.1944 – 21.9.1944

Maalaisliitto
Puolustusministeri
Karl Rudolf Walden

8.8.1944 – 21.9.1944

amm.
Valtiovarainministeri
Onni Hiltunen

8.8.1944 – 21.9.1944

SDP
Ministeri valtiovarainministeriössä
Olli Paloheimo

8.8.1944 – 21.9.1944

Kokoomus
Opetusministeri
Kalle Kauppi

8.8.1944 – 21.9.1944

Edistyspuolue
Maatalousministeri
Viljami Kalliokoski

8.8.1944 – 21.9.1944

Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Väinö Salovaara

8.8.1944 – 21.9.1944

SDP
Kauppa- ja teollisuusministeri
Uuno Takki

8.8.1944 – 21.9.1944

SDP
Sosiaaliministeri
Aleksi Aaltonen

8.8.1944 – 21.9.1944

SDP
Kansanhuoltoministeri
Kaarle Ellilä

8.8.1944 – 21.9.1944

Maalaisliitto
Ministeri kansanhuoltoministeriössä
Jalo Aura

8.8.1944 – 21.9.1944

SDP

Lähde[1]

  1. a b Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917: 27. Hackzell 8.8.1944 - 21.9.1944 Valtioneuvosto. Arkistoitu 21.1.2016. Viitattu 6.10.2022.
  2. Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917: Hallitukset aikajärjestyksessä Valtioneuvosto. Arkistoitu 22.1.2021. Viitattu 6.10.2022.
  3. Ensio Siilasvuo (toim.): Jatkosota-kronikka (2. painos), s. 175. Jyväskylä: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-3661-4.
  4. a b c d Kansallinen äänigalleria (Arkistoitu – Internet Archive)


Suomi Edeltäjä:
Linkomiehen hallitus
Suomen hallitus
8. elokuuta 194421. syyskuuta 1944
Seuraaja:
U. Castrénin hallitus
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Hackzellin hallitus
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?