For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Kekkosen IV hallitus.

Kekkosen IV hallitus

Wikipediasta

Kekkosen IV hallitus oli Suomen tasavallan 36. hallitus, jonka muodostivat Maalaisliitto ja RKP. Hallitus toimi 132 hallituspäivää 9. heinäkuuta 1953 – 17. marraskuuta 1953.

SDP:n ministerien jätettyä Kekkosen kolmannen hallituksen Urho Kekkonen kokosi uuden hallituksen suurin ponnistuksin oman puolueensa Maalaisliiton ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen varaan. Hallitus jatkoi edeltäjänsä tiukkaa talouspolitiikkaa, mutta törmäsi eduskunnassa oppositioon siirtyneen SDP:n jyrkkään vastarintaan. Koska hallituksessa oli mukana kolme elinkeinoelämän edustajaa, vasemmisto alkoi syyttää Kekkosta vuorineuvosten juoksupojaksi. Hallitus selvisi syyskuussa täpärästi SDP:n tekemästä talouspoliittisesta välikysymyksestä.[1] 7. lokakuuta se selvisi SDP:n uudesta välikysymyksestä äänin 106–83. Seuraavana päivänä hallitus kertoi olevansa valmis luopumaan K-ohjelmasta.[2] Hallitus kaatui lopulta marraskuussa Kokoomuksen tekemään asuntopoliittiseen välikysymykseen.[1] Eduskunta hyväksyi 3. marraskuuta Arava-lain 7,5 miljardin markan suuruisena vuosilta 1954–1955, kun hallitus oli esittänyt viittä miljardia ja tehnyt äänestyksestä luottamuskysymyksen. Hallitus jätti seuraavana päivänä eronpyyntönsä.[3] Kekkosen poliittiset vastustajat olivat kyllästyneet tämän kovaan tyyliin, jonka he katsoivat olevan hänen kampanjointiaan tulevaa presidentinvaalia varten, mitä se pohjimmiltaan olikin.[1]

Kulkulaitosministeri, puolueisiin sitoutumaton Outokumpu Oy:n pääjohtaja, vuorineuvos Eero Mäkinen kuoli 27. lokakuuta 1953 ja hänen tilalleen tuli toisena kulkulaitosministerinä toiminut Maalaisliiton kansanedustaja Kusti Eskola.[4]

[5]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Urho Kekkonen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Ulkoasiainministeri Ralf Törngren9.7.195317.11.1953Ruotsalainen kansanpuolue
Oikeusministeri Sven Högström9.7.195317.11.1953Ruotsalainen kansanpuolue
Sisäasiainministeri V. J. Sukselainen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Puolustusministeri Kauno Kleemola9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Valtiovarainministeri Juho Niukkanen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Ministeri valtiovarainministeriössä Nils Meinander9.7.195317.11.1953Ruotsalainen kansanpuolue
Opetusministeri Johannes Virolainen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Maatalousministeri Martti Miettunen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Eero Mäkinen9.7.195327.10.1953Ammattiministeri
 Kusti Eskola30.10.195317.11.1953Maalaisliitto
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä Kusti Eskola9.7.195330.10.1953Maalaisliitto
Kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Aura9.7.195317.11.1953Ammattiministeri
Sosiaaliministeri Lauri Hietanen9.7.195317.11.1953Ammattiministeri
Ministeri sosiaaliministeriössä Vieno Simonen9.7.195317.11.1953Maalaisliitto
  1. a b c Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 205. Helsinki: Otava, 1987.
  2. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 14. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  3. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 17. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1955, s. 47. Helsinki: Otava, 1954.
  5. Kekkosen IV hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 28.1.2022. Viitattu 28.2.2022.
Suomi Edeltäjä:
Kekkosen III hallitus
Suomen hallitus
9. heinäkuuta 195317. marraskuuta 1953.
Seuraaja:
Tuomiojan hallitus
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Kekkosen IV hallitus
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?