Baptismi Saksassa
Wikipediasta
Osa artikkelisarjaa |
Baptismi |
---|
Saksalainen baptismi on Saksan suurimpia vapaakirkollisia liikkeitä. Saksan baptistisia kirkkoja ovat Saksan evankelis-vapaakirkollisten seurakuntien liitto sekä International Baptist Convention. Yhteensä näihin kirkkokuntiin kuuluu noin 800 seurakuntaa ja 86 000 jäsentä.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan baptistiliikkeen historia ulottuu vuoteen 1834, jolloin Englannin reformoidun kirkon saksalainen saarnaaja Johann Oncken otti kasteen. Onckenista tuli eurooppalaisen baptismin isä. Seuraavien vuosikymmenten ajan Oncken piti työtovereineen esillä baptismia, mutta hediän työnsä koki jatkuvaa vainoa. Kokouksia häirittiin, baptisteja vangittiin ja kohdeltiin rikollisina sekä sylilapsia pakkokastettiin valtionkirkoissa. Myös uhkauksia, karkotuksia ja väkivaltaa esiintyi paljon. Erityisesti vuodet 1850–1854 olivat ankaraa vainon aikaa.[2]
Baptismi levisi Saksassa hiljalleen. Vuonna 1845 Saksassa oli 26 seurakuntaa ja 1 500 baptistia. Vuonna 1851 lukumäärä oli noussut 41 seurakuntaan ja 3 700 kannattajaan sekä vuoteen 1863 yli 11 000 kannattajaan. Seuraavan 50 vuoden aikana baptistien luku kasvoi tasaisesti ja vuonna 1923 kannattajien määrä oli 45 000 jäsentä 213 seurakunnassa. Baptistista herätystä esiintyi erityisesti vuosina 1920–1923.[2]
Myöhemmin Saksan baptisteihin liittyi Plymouthin veljet ja yksi helluntairyhmä. Vuonna 1950 baptistien määrä nousi yli 100 000:een, minkä jälkeen määrä on vakiintunut.[2]
Lähetystyö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksasta baptismi levisi Johann Onckenin henkilökohtaisen vaikutuksen ansiosta Tanskaan, Liettuaan ja Sveitsiin. Onckenin ja työtovereiden matkat ulottuivat myös Venäjälle ja Unkariin. 1860-luvulla baptismi levisi useimpiin Euroopan maihin.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Western Europe European Baptist Federation. Viitattu 3.9.2024.
- ↑ a b c d Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia, s. 177–178. Ristin voitto, 1979. ISBN 9516055427.
|
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.