Itäinen kristikunta
Wikipediasta
| Itäinen ortodoksisuus | Orientaaliortodoksisuus |
|---|---|
Vallitseva uskonto (yli 75 %) | Vallitseva uskonto (yli 75 %) |
Vallitseva uskonto (50–75 %) | Vallitseva uskonto (50–75 %) |
Tärkeä vähemmistöuskonto (20–50 %) | Tärkeä vähemmistöuskonto (20–50 %) |
Tärkeä vähemmistöuskonto (5–20 %) | Tärkeä vähemmistöuskonto (5–20 %) |
Vähemmistöuskonto (1–5 %) | Vähemmistöuskonto (1–5 %) |
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
 |
|
Muuta aiheesta |
Idän kristillisiin kirkkoihin kuuluviksi kirkoiksi lasketaan ortodoksisen kirkon lisäksi seuraavat:
1. Ne kansalliset kirkot, jotka erosivat alkukirkosta kristologisten riitojen aikana 400–500-luvuilla. Tällaisia ovat armenialainen, koptilainen, etiopialainen, syyrialainen ja nestorialainen kirkkokunta sekä Tuomaskirkko Malanbaran rannikolla Intiassa.
Näitä ns. orientaalisia ortodoksisia kirkkoja ovat:
- Armenian apostolinen kirkko (Armenian Apostolinen kirkko)
- Antiokian syyrialainen ortodoksinen kirkko
- Aleksandrian syyrialainen ortodoksinen kirkko
- Etiopian ortodoksinen kirkko (Tewahedon kirkko)
- Malanbaran ortodoksinen kirkko (Intian ortodoksinen kirkko eli Idän ortodoksinen syyrialainen kirkko)
2. Ne idän katolisten (kreikkalaiskatolisten) kirkkojen kristityt, jotka säilyttäen idän ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ja teologisen, kanonisen, hengellisen ja liturgisen perinteet ovat tunnustaneet paavin arvovallan ja tulleet näin ollen katolisiksi.
3. Eräät yhteisöt, jotka eivät enää ole osa edellä mainittuja kirkkoja, mutta ovat säilyttäneet itäisiä perinteitä. Tärkein näistä on Venäjällä ns. starovertsit eli vanhauskoisten lahko.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idän kristillisyys jakautui 400- ja 500-luvulla. Taustalla oli 300-luvulla alkanut kiista Kristuksen persoonasta. Kiista huipentui 400-luvulla Kristuksen jumalallisuuden ja inhimillisyyden luonteesta käytyihin väittelyihin. Kiistely synnyttti prosessin joka johti itäisen kristikunnan jakautumiseen ns. bysanttilaiseen ortodoksiaan ja orientaaliseen ortodoksisuuteen.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Metso, Pekka & Ryökäs, Esko: Kirkkotiedon kirja, s. 16. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Kirjapaja, 2005.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
