Talollinen
Wikipediasta
Talollinen eli tilallinen eli talokas[1] on historiallinen, sääty-yhteiskuntaan liittyvä termi, joka tarkoittaa maatilansa omistavaa maanviljelijää[2] tai muuta ammattikuntaa, joka omisti maatilan.[3] Omistaja vastasi tilalle asetetuista veroista ja muista velvoitteista.
Myös talonpoika-termillä tarkoitetaan sääty-yhteiskunnasta puhuttaessa samaa asiaa, maansa omistavaa viljelijää. Muussa yhteydessä talonpoika-termillä voidaan kuitenkin kuvata myös laajemmassa merkityksessä maata viljelevää väestöä yleensä, ja eri aikoina. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ”talonpoika”-termiä ei määritetä maanomistuksen vaan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen aseman perusteella. Professori Teodor Shaninin mukaan talonpoika on pääasiassa perheen työvoimalla lähinnä omaa kulutustaan varten viljelevä maanviljelijä, joka on yhteiskunnallisesti alistetussa asemassa.[4]
Talonpoikaisten maanviljelijöiden tilanhoito oli Suomessa 1700-luvun alkupuolella monien rajoitusten kahlitsemaa. Torppien perustaminen talonpojan omistamalle maatilalle sallittiin vasta 1750-luvulla isojakoasetuksen yhteydessä ja palvelusväen lukumäärää säädeltiin ankarin ottein. Omistusten laajentaminen maakaupoilla ei ollut sallittua, ei myöskään tilojen halkominen perillisten kesken.[5]
Talonpoikaissääty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsin ja Suomen suuriruhtinaskunnan sääty-yhteiskunnassa talolliset eroteltiin muista säädyistä (aatelisto, papisto, porvaristo), sekä myös maatalousyhteiskunnan muista väestönosista (mäkitupalaisista, torppareista, käsityöläisistä ja loisista). Erottelu perustui maanomistukseen: talolliset omistivat viljelemänsä maan, ja kuuluivat siksi talonpoikaissäätyyn, joka oli yksi nelijakoisen sääty-yhteiskunnan valtiosäädyistä. Talonpoikaissääty ei koostunut kuitenkaan ainoastaan talollisista, vaan myös muista maanomistajista – esimerkiksi teollisuuden harjoittajista, pienyrittäjistä ja maakauppiaista. Näillä ryhmillä oli erityisesti 1800-luvun loppupuolella talonpoikaissäädyssä talollisia voimakkaampi asema.[3] Tyypillisissä mannereurooppalaisissa sääty-yhteiskunnissa ei ollut talonpoikaissäätyä erillisenä, vaan se kuului yhdessä porvarissäädyn kanssa ”kolmanteen säätyyn”.
Talonpoikaissäädyllä oli oikeus valita edustajansa valtiopäiville. Kunkin tuomiokunnan edustaja valittiin talollisten ja muiden maanomistajien keskuudesta valitsijamiesmenettelyssä. Ruotsin suurvalta-aikana niin kutsuttujen voittomaiden talollisilla ei ollut kuitenkaan edustusoikeutta: muun muassa Käkisalmen lääni luettiin voittomaihin.[6]
Talonpoikaissäädyn poliittinen vaikutusvalta vaihteli ajasta toiseen. Suomen autonomian aikana talonpoikaissäädyn asema ja merkitys korostuivat 1800-luvun lopun valtiopäivillä, jolloin periaatteessa mitään asiaa ei voitu päättää ilman säädyn suostumista. Toisaalta talonpoikaissääty edusti vain pientä osaa maaseudun väestöstä, ja tämä oli omiaan kärjistämään yhteiskunnallisia suhteita. Suomessa säätyvaltiopäivät lakkautettiin vuonna 1906, jolloin perustettiin yksikamarinen eduskunta.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Shanin, Teodor: Peasants and peasant societies; selected readings. Harmondsworth, 1971. ISBN 0-14-080170-7.
- Laasonen, Pentti: Novgorodin imu. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki, 2005. ISBN 951-746-697-8.
- Peltonen, Matti: Talolliset ja torpparit. Helsinki: Suomen historiallinen seura SHS, 1992. ISBN 951-8915-55-5.
- 11-12 (Pieni Tietosanakirja / I. A - Isonzo) (runeberg.org) pieni tietosanakirja Runeberg aatelittomat säädyt. Viitattu 1.11.2021
- 1029-1031 (Pieni Tietosanakirja / 9. Stambulov-Työaika) (runeberg.org) pieni tietosanakirja Runeberg säätyeduskunta-säätyerioikeudet. Viitattu 11.10.2022
- 1139-1140 (Pieni Tietosanakirja / 9. Stambulov-Työaika) (runeberg.org) pieni tietosanakirja Runeberg talo-talonpoika. Viitattu 11.10.2022
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nykysuomen sanakirja. Hakusanat talokas ja talollinen. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Julkaisuja nro 132 (verkkoversio). Kielikone Oy, 2004.
- ↑ a b Peltonen 1992, s. 272–273.
- ↑ Shanin 1971, s. 14–17.
- ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 158-161. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9.
- ↑ Laasonen 2005 s. 11–13, 16, 151.
| ||||||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
