Lahonnut kauppala (engl. Rotten borough)^[1] oli Englannissa käytetty nimitys ennen vuoden 1832 vaalipiiriuudistusta olemassa olleista mitättömistä tai lähes asumattomista vaalipiireistä. Ne olivat alueita, joiden asukasluku ja merkitys oli vuosisatojen saatossa laskenut, mutta jotka olivat säilyttäneet vanhat oikeutensa lähettää edustajia parlamentin alahuoneeseen. Esimerkiksi Wightsaarella sijainnut Newtown oli ollut kauppakaupunki keskiajalla, mutta kutistunut vuoteen 1832 mennessä 14 taloa käsittäväksi kyläksi.^[2] Sitä vastoin monilla uusilla, suurillakaan teollisuuskaupungeilla ei ollut parlamentissa lainkaan edustajia.^[1] ”Lahonneet” vaalipiirit olivat yleensä yksittäisen vaikutusvaltaisen henkilön (usein lordin) hallinnassa, sillä niissä oli hyvin vähän äänestäjiä. Koska tuohon aikaan Englannissa ei ollut vaalisalaisuutta, äänestäjien ostaminen oli helppoa.^[2] Yksittäisen henkilön kontrolloimista vaalipiireistä käytettiin yleisesti nimitystä pocket borough (”taskukauppala”).

Halventavan termin rotten borough ottivat käyttöön vaaliuudistuksen kannattajat 1800-luvun alussa. Ennen vuoden 1832 reformia alahuoneen 658 edustajasta yli 140 valittiin tällaisista vaalipiireistä ja 50:ssä niistä oli vähemmän kuin 50 äänestäjää.^[3] Jotkut vaalipiireistä olivat suorastaan surkuhupaisia tapauksia: Dunwich Suffolkissa oli eroosion seurauksena vajonnut lähes kokonaan mereen ja siellä asui vuonna 1831 vain 32 äänestäjää. Wiltshiren Old Sarumissa oli samaan aikaan vain kolme taloa ja 11 äänestäjää. Kaikilla mainituilla vaalipiireillä oli oikeus kahden edustajan lähettämiseen ja yksittäinen suojelusherra pääsi määräämään vaalien lopputuloksen.^[2]