Kosmologian aikajana
Wikipediasta
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Varhainen kaikkeus
Laajeneva kaikkeus
Rakenteen muodostuminen
Kaikkeuden tulevaisuus
Osatekijät
Kosmologian kokeita
Kosmologian aikajanalla luetellaan kosmologian merkittävimmät teoriat ja havainnot kronologisesti.
Ennen vuotta 1900
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 200-luku eaa. – Aristarkhos ehdottaa aurinkokeskistä maailmankuvaa
- 100-luku – Klaudios Ptolemaios ehdottaa maakeskistä maailmankuvaa, jossa Aurinko ja planeetat kiertäisivät Maata
- noin 500 eteenpäin – Lukuisat tähtitieteilijät, mukaan lukien Aryabhata, Bhāskara I, Ibn al-Shatir ja Kopernikus, ehdottavat aurinkokeskistä mallia
- 1576 – Thomas Digges muokkaa kopernikaanista mallia poistamalla ulkoreunan ja korvaamalla sen rajaamattomalla tähtiä sisältävällä avaruudella
- 1584 – Giordano Bruno ehdottaa epä-hierarkista kosmologiaa, jossa kopernikaaninen aurinkokunta ei ole kaikkeuden keskipiste vaan vain yksi äärettömän monesta muusta
- 1610 – Johannes Kepler vakuuttaa pimeän taivaan olevan osoitus äärettömästä kaikkeudesta
- 1687 – Sir Isaac Newton kuvaa klassiset liikelait
- 1720 – Edmund Halley esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
- 1744 – Jean-Philippe de Cheseaux esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
- 1791 – Erasmus Darwin esittää ensimmäisen kuvauksen syklisesti laajenevasta ja kutistuvasta kaikkeudesta
- 1826 – Heinrich Wilhelm Olbers esittää Olbersin paradoksin
- 1848 – Edgar Allan Poe esittää ensimmäisen oikean ratkaisun Olbersin paradoksiin esseessä, joka ehdottaa myös kaikkeuden laajenemista ja romahtamista
1900–1949
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1905 – Albert Einstein julkaisee suppean suhteellisuusteorian, joka esittää, että avaruus ja aika eivät ole toisistaan erillisiä jatkumoita
- 1915 – Albert Einstein julkaisee yleisen suhteellisuusteorian, joka osoittaa energiatiheyden vääntävän aika-avaruutta
- 1917 – Willem de Sitter johtaa isotrooppisen vakaan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota sekä de Sitter kaikkeudeksi nimetyn laajenevan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota
- 1922 – Vesto Slipher esittää galakseista löytämänsä systemaattisen punasiirtymän
- 1922 – Aleksandr Fridman löytää Einsteinin kenttäyhtälöihin ratkaisun, jonka mukaan avaruus laajene yleisesti
- 1927 – Georges Lemaître käsittelee Einsteinin kenttäyhtälöiden kuvaaman laajenevan kaikkeuden syntyä
- 1928 – Howard Percy Robertson mainitsee lyhyesti, että Vesto Slipher'in punasiirtymä mittausten yhdistäminen samojen galaksien kirkkaus mittauksiin paljastaa punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation
- 1929 – Edwin Hubble havainnollistaa lineaarisen punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation ja siten osoittaa kaikkeuden laajenevan
- 1933 – Edward Milne nimeää ja formalisoi kosmologisen periaatteen
- 1934 – Georges Lemaître tulkitsee kosmologisen vakion johtuvan tyhjiön energiasta, jolla on poikkeuksellisen täydellinen tilanyhtälö
- 1938 – Paul Dirac ehdottaa gravitaatiovakion olevan pieni, koska se pienenee hiljalleen ajan myötä
- 1948 – Ralph Alpher, Hans Bethe ja George Gamow tutkivat nopeasti laajenevan ja viilenevän kaikkeuden alkuainesynteesiä ja ehdottavat alkuaineiden syntyneen nopeassa neutronisieppauksessa
- 1948 – Hermann Bondi, Thomas Gold, ja Fred Hoyle ehdottavat täydelliseen kosmologiseen periaatteeseen perustuvan pysyvän tilan teorian
- 1948 – George Gamow ennustaa kosmisen mikroaaltotaustan eli kosmisen taustasäteilyn olemassaolon
1950–1999
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1950 – Fred Hoyle antaa pilkallisesti alkuräjähdykselle englanninkielisen nimen "Big Bang" eli suomeksi iso räjähdys.
- 1961 – Robert Dicke väittää, että hiileen perustuvaa elämää voi syntyä vain, kun gravitaatiovuorovaikutus on pieni, sillä vain tällöin syntyy 'palavia' tähtiä; hän käyttää näin ensimmäisen kerran heikkoa antrooppista periaatetta
- 1965 – Hannes Alfvén ehdottaa nykyisin hylättyä ambiplasma-konseptia selitykseksi baryoniepäsymmetrialle
- 1965 – Martin Rees ja Dennis Sciama analysoivat kvasaarien lähdelaskentadataa ja havaitsevat niiden tiheyden ja punasiirtymän välisen suoran verrannollisuuden
- 1965 – Arno Penzias ja Robert Wilson löytävät sattumalta kosmisen taustasäteilyn ja Robert Dicke, James Peebles, Peter Roll ja David Todd Wilkinson tulkitsevat sen alkuräjähdyksen jäänteeksi
- 1966 – Stephen Hawking ja George Ellis osoittavat minkä tahansa vakuuttavan yleisen suhteellisuusteorian kosmologian sisältävän singulariteetin
- 1966 – James Peebles osoittaa kuuman alkuräjähdyksen ennustavan oikean heliumrunsauden
- 1967 – Andrei Sakharov esittää vaatimukset baryogeneesille eli baryoni–antibaryoni-epäsymmetrialle
- 1968 – Brandon Carter spekuloi, että luonnonvakioiden tulee olla tietyn suuruisia, jotta elämän syntyminen on mahdollista; hän käyttää siten ensimmäisen kerran vahvaa antrooppista periaatetta
- 1969 – Charles Misner muotoilee alkuräjähdyksen horisonttiongelman
- 1969 – Robert Dicke muotoilee alkuräjähdyksen laakeusongelman
- 1973 – Edward Tryon ehdottaa, että kaikkeus on suuren mittakaavan kvanttimekaanisesti fluktuoiva tyhjiö, jossa positiivinen massaenergia on tasapainotettu negatiivisella potentiaalienergialla
- 1974 – Robert Wagoner, William Fowler ja Fred Hoyle osittavat että alkuräjähdys ennustaa oikeat deuteriumin ja litiumin runsaudet
- 1976 – Alex Shlyakhter osoittaa esihistoriallisen Oklon luonnon fissioreaktorin samariumin suhteiden perusteella ainakin joidenkin luonnonlakien pysyneen muuttumattomina yli kaksi miljardia vuotta
- 1977 – Gary Steigman, David Schramm ja James Gunn tutkivat varhaisen heliumrunsauden ja neutriinojen määrän suhdetta ja väittävät, että olemassa voi olla korkeintaan viisi leptoniperhettä
- 1981 – Viacheslav Mukhanov ja G. Chibisov ehdottavat, että kvanttifluktuaatio voi johtaa kaikkeuden suuren mittakaavan rakenteeseen
- 1981 – Alan Guth ehdottaa kosmista inflaatiota mahdolliseksi ratkaisuksi horisontti- ja laakeusongelmiin
- 1990 – alustavat tulokset NASAn COBE-satelliitista vahvistavat kosmisen taustasäteilyn olevan isotrooppista mustan kappaleen säteilyä tarkkuudelle yksi 105 ja eliminoi pysyvän tilan mallin kannattajien toiveet sen mahdollisesta tähtiperäisyydestä
- 1990-luku – Maasta käsin tehdyt kosmisen taustasäteilyn mittaukset määrittävät kaikkeuden olevan laakea
- 1998 – Kiistanalaiset todisteet hienorakennevakion muuttumisesta ajan myötä julkaistaan ensimmäisen kerran
- 1998 – Adam Riess, Saul Perlmutter et al. havaitsevat tyypin Ia supernovia tutkimalla laajenemisen kiihtymisen ja siten ensimmäisen todisteen nollasta poikkeavasta kosmologisesta vakiosta
- 1999 – kosmisen taustasäteilyn mittaukset (, joista huomattavin BOOMERanG experiment,) todentavat kosmologian standardimallin ennustamat anisotropioiden vaihtelut
2000–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2003 – NASA:n WMAP-satelliitti ottaa aiempaa tarkempia kuvia kosmisesta taustasäteilystä ja varmentaa kaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta prosentin epätarkkuudella sekä todentaa Lambda-CDM-mallin ja kosmisen inflaation todenperäisyyttä
- 2006 – WMAP:in kolmannen vuoden tulokset julkaistaan ja ne osoittavat mm. kosmisen taustasäteilyn polarisaation
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A history of scientific cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- A history of cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
Cover photo is available under {{::mainImage.info.license.name || 'Unknown'}} license.
Cover photo is available under {{::mainImage.info.license.name || 'Unknown'}} license.
Credit:
(see original file).
