For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Ylioppilastutkinto.

Ylioppilastutkinto

Wikipediasta

Ylioppilastutkinnoksi kutsutaan tutkintoa, joka suoritetaan toisen asteen yleissivistävän koulutuksen, tavallisimmin lukion, päätteeksi. Ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittanutta kutsutaan ylioppilaaksi. Läpäisty ylioppilastutkinto antaa nimensä mukaisesti ylioppilaalle valmiudet hakeutua opiskelemaan yliopistoon.

Aikaisemmin ylioppilastutkinnon suorittaminen merkitsi suoraan oikeutta kirjautua yliopiston opiskelijaksi, mutta opiskelijamäärien kasvettua nopeasti 1900-luvulla käytännöstä on useimmissa maissa jouduttu luopumaan. Perinteisesti ainoastaan ylioppilaita on otettu yliopistoihin opiskelijoiksi, mistä johtuen "ylioppilas" oli suomen kielessä pitkään "yliopisto-opiskelijan" synonyymi, tosin tämäkään ei nykyisin esimerkiksi Suomessa enää päde. Tästä huolimatta ylioppilaalla on yleissivistävän koulutuksen ansiosta yleensä toisen asteen ammatillisen koulutuksen käynyttä paremmat valmiudet opiskeluun yliopistossa ja muualla korkea-asteella.

Ylioppilastutkinto eri maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilastutkinto tai sitä vastaava toisen asteen päättävä suoritus on käytössä seuraavissa maissa:

  • A-level – Englanti.
  • AbiturSaksa ja Liettua.
  • Baccalaureus – Algeria, Kamerun, Marokko, Moldova, Ranska, Romania, Senegal ja Tunisia.
  • Bachillerato + Selectividad – Espanja.
  • Eindexamen – Alankomaat.
  • Exit examination – Yhdysvallat.
  • Higher – Skotlanti.
  • International Baccalaureate -diplomi – Kansainvälinen tutkinto.
  • Leaving Certificate – Irlanti.
  • Matric – Etelä-Afrikka ja aikaisemmin Australia.
  • Matura – Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Italia, Itävalta, Kosovo, Kroatia, Liechtenstein, Makedonia, Montenegro, Puola, Serbia, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tšekki, Ukraina ja Unkari.
  • Riigieksamid – Viro.
  • Tawjihi - Jordan ja Palestiinalaisalueet.
  • Te'udat Bagrut – Israel.
  • Yhtenäinen valtiollinen koe – Venäjä.
  • Ylioppilastutkinto (Pohjoismaat)
    • Studentereksamen – Tanska.
    • Studentexamen (lakkautettu) – Ruotsi.
    • Generell Studiekompetanse – Norja.
    • Stúdentspróf – Islanti.
    • Studentsprógv – Färsaaret.
    • Ylioppilastutkinto – Suomi.

Yleisimmin ylioppilastutkinto on käytössä Euroopassa. Tutkintojen nimissä on nähtävissä jonkin verran yhteneväisyyksiä; yhden ryhmän muodostavat pohjoismaiset nimet, minkä lisäksi Abitur (peräisin latinan sanasta abire, lat. lähteä, vrt. abiturientti) viittaa tutkinnon rooliin lukion päättävänä suorituksena ja Matura (lat. kypsä) sen asemaan kypsyyskokeena.

Suomessa ylioppilastutkinto suoritetaan lukion päättövaiheessa ja sen tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.[1] Ylioppilastutkinto on toisen asteen tutkinto. Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt ja lukion oppimäärän suorittanut henkilö on ylioppilas.

Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta. Ylioppilastutkinnon suorittanut hankkii yleensä merkiksi saavutuksesta ylioppilaslakin. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä maalis-huhtikuussa ja syksyllä syys-lokakuussa. Vuosittain Suomessa pääsee ylioppilaaksi noin 35 000 henkilöä, joista noin 30 000 valmistuu keväällä. Ylioppilastutkinto muuttui asteittain sähköiseen muotoon syksyn 2016 ja kevään 2019 välillä. Kirjoitettavista aineista matematiikka siirtyi viimeisenä.

{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Ylioppilastutkinto
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?