Yhteiskuntapolitiikka (saks. Gesellschaftspolitik) tarkoittaa toimia, joilla pyritään järjestämään yhteiskunnallisia oloja sekä tieteenalaa. Yhteiskuntapolitiikka voidaan ymmärtää yhteiskuntaa tuottavaksi, sääteleväksi ja kuvailevaksi politiikaksi^[1]. Suomalaiseen sanastoon termi tuli 1900-luvun alussa alan saksalaisesta kirjallisuudesta^[2].

Yhteiskuntapolitiikalla tarkoitetaan toimia, joiden tarkoituksena on järjestää yhteiskunnan olot tarkoituksenmukaisella ja oikealla tavalla ottaen huomioon tehokkuuden sekä oikeudenmukaisuuden asettamat vaatimukset. Julkinen valta vaikuttaa keskeisesti kunkin maan yhteiskuntapolitiikkaan, mutta myös kansalaisjärjestöt, yritykset, tiedotusvälineet sekä tavalliset kuluttajat ja kansalaiset harjoittavat yhteiskuntapolitiikkaa.

Yhteiskuntapolitiikka kuuluu tieteenalana yhteiskuntatieteisiin. Yhteiskuntapolitiikan tutkimuksen kohteena ovat yhteiskunnan tila, kehitys ja muutos sekä keinot edistää hyvinvointia ja lievittää sosiaalisia ongelmia. Yhteiskuntapolitiikan tieteenalan tehtävänä on tuottaa teoreettisesti perusteltua tietoa yhteiskunnasta. Yhteiskuntapolitiikka pitää luonteensa vuoksi sisällään yhteiskuntafilosofisia kysymyksiä ja on näin lähellä yhteiskuntatieteiden filosofiaa.

Yhteiskuntapolitiikan oppiaineen suuntautumisvaihtoehtoja ovat muun muassa talouspolitiikka, ympäristöpolitiikka, innovaatiopolitiikka, työpolitiikka, kulttuuripolitiikka ja sosiaalipolitiikka. Yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen painopisteitä ovat muun muassa köyhyys ja eriarvoisuus, kestävä hyvinvointi, työttömyys ja työllistymisen esteet, terveyserot, vanheneminen, digitalisaatio ja digitaalisten julkisten palveluiden käyttö, yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus sekä vertaileva ja kansainvälisen sosiaalipolitiikan tutkimus.^[3] Suomessa yhteiskuntapolitiikkaa voi opiskella pääaineena Itä-Suomen, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Yhteiskuntapolitiikan pääaineopiskelijat valmistuvat yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteiden maisteriksi tai kandidaatiksi.

Sosiaali- ja/tai yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta valmistuvat työllistyvät hyvin monenlaisiin tehtäviin. Perinteisesti työtehtävät ovat sijoittuneet julkisen sektorin organisaatioihin strategisiin ja johtaviin tehtäviin (valtiolle ja kunnille) ja vastaaviin tehtäviin kolmannelle sektorille (järjestöihin). Nykyisin myös yksityinen sektori työllistää kasvavissa määrin. Tehtävät ovat usein yhteiskunnallisia asiantuntija- ja tiedotustehtäviä. Koulutuksesta valmistuneet toimivat erityisasiantuntijoina monilla eri sosiaalipolitiikan aloilla, kuten esimerkiksi Kelassa, TE-palveluissa, Eläketurvakeskuksessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, ministeriöissä, järjestöissä ja yksityisissä eläkevakuutusyhtiöissä. Lisäksi koulutus antaa hyvän pohjan poliittiseen vaikuttamiseen esimerkiksi politiikan asiantuntija- ja johtotehtäviin.^[4][5]

• Kilpailuvaltio