Ympäristöpolitiikka on ympäristön tilaan vaikuttava politiikan ala. Ympäristöpolitiikkaan liittyvät paikalliset ja maailmanlaajuiset ympäristökysymykset ja kansainväliset, valtiolliset ja kunnalliset sopimukset ja ohjauskeinot, keskustelu, tutkimus ja rahoitus. Ympäristöpolitiikkaan vaikuttavat puolueet, rahoittajat, asukkaat, yhteisöt, yhdistykset, kansalaisliikkeet ja media. Ympäristöpolitiikka vaikuttaa biodiversiteettiin eli luonnon monimuotoisuuteen ja kansanterveyteen.

Ympäristökysymykset saivat maailmanlaajuisesti laajaa julkisuutta Rachel Carsonin Yhdysvalloissa julkaisemasta kirjasta Äänetön kevät vuonna 1962.^[1] Carson havaitsi ja todisti vesibiologina, että silloin keksitty ja yleisesti käytetty DDT tappoi lintuja ja kaloja. Hän kirjoitti asiasta tieteellisesti ja laajalle yleisölle ja vetosi teollisuuteen kemikaalin käytön rajoittamiseksi. DDT:n käyttöä on sittemmin rajoitettu kansainvälisin ympäristösopimuksin ja kemikaalien käytön eduista ja haitoista on tehty maailmanlaajuisesti tutkimusta ja ympäristöpolitiikkaa.^lähde?

Britannian hiiliteollisuuden 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa käyttämät puhdistustekniikat olivat nykypäivään verrattuna tehottomia. Hiiltä käytettiin laajasti lämmittämiseen ja energianlähteenä. Hiilen epäpuhtaudet aiheuttivat Britanniassa laajan kansanterveydellisen ongelman keuhkosairauksien lisääntymisenä ja väestön eliniän laskuna. Tilannetta on verrattu tämän päivän Aasian ja Kiinan hiilenkäyttöön.^lähde?

Pääartikkeli: Suomen ympäristöpolitiikka

Suomen ympäristöhallinto muodostuu ympäristöministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) ja alueellisista ympäristökeskuksista. Suomen ympäristölainsäädäntöä uudistettiin Euroopan unioniin liittymisen johdosta noin vuonna 2000 vastaamaan yhteisön lainsäädäntöä. Tavoitteena oli vähentää hajanaisuutta.

Suomen ympäristölainsäädäntöön sisältyy muun muassa vesilaki, ilmansuojelulaki, maankäyttö- ja rakennuslaki, naapuruussuhdelaki, melulaki, ympäristövahinkolaki, öljyvahinkolaki, maa-aineslaki, kaivoslaki, ydinvastuulaki, jätelaki, kemikaalilaki ja ilmastolaki.

Ympäristöpolitiikkaan ja lainsäädäntöön vaikuttavat myös media, elinkeinoelämä^[2] ja kansalaisliikkeet kuten esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto.^[3]

Pääartikkeli: Euroopan unionin ympäristöpolitiikka

Euroopan unioni säätää ympäristödirektiivejä ja asetuksia. Ne ovat osa kaikkien EU-maiden ympäristölainsäädäntöä. Euroopan vihrean kehityksen ohjelma (eng. The European Green Deal) on esimerkki EU:n ympäristöpoliitikasta. Ohjelman tavoitteena on, että Eurooppa olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä.^[4]

Monet ympäristöön liittyvät kysymykset eivät rajoitu kansallisiin rajoihin. Kansainvälisiin ympäristösopimuksiin sisältyy:

• CFC-yhdisteitä rajoittava Montrealin pöytäkirja 1987
• Ramsarin sopimus kosteikkojen ja vesialueiden suojelusta 1971
• Unescon Kulttuuri- ja luonnonperintösopimus 1972
• Biodiversiteettisopimus luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi 1992

Ympäristöpolitiikka myös on yliopistollinen oppiaine ja tutkimusala. Suomessa se on oppiaineena esimerkiksi Tampereen yliopistossa, Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa. Ympäristöpolitiikan tutkijoina ja opettajina ovat Suomessa toimineet muiden muassa ekologi Yrjö Haila sekä sosiologi ja maaseutututkija Pertti Rannikko.^lähde?

Ympäristöpolitiikkaa tutkii Suomessa myös muun muassa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VTT) sekä Sitra.^[5][6]

• Energiapolitiikka
• Kestävä kehitys alueittain ja maittain

• Haila, Yrjö & Jokinen, Pekka (toim.): Ympäristöpolitiikka: Mikä ympäristö, kenen politiikka. Tampereella: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-088-0.

• Räikkä, Juha: Väestöteorian ongelma. niin & näin 3/2000, 26–32.
• Euroopan vihrean kehityksen ohjelma - Euroopan neuvosto