Tinaoksidi
Wikipediasta
| Tinaoksidi | |
|---|---|
_oxide.jpg) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | SnO |
| Moolimassa | 137,71 |
| Ulkomuoto | Musta kiteinen aine, hydraattina kellertävä[1] |
| Sulamispiste | 1 080 °C[2] |
| Tiheys | 6,446 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Tinaoksidi eli tina(II)oksidi (SnO) on tina- ja oksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa muiden tinayhdisteiden valmistamiseen, värillisten lasien valmistamiseen ja katalyyttinä orgaanisen kemian reaktioissa.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vedettömänä tinaoksidi on huoneenlämpötilassa mustaa tai punertavaa kiteistä ainetta. Näistä musta muoto niin kutsuttu α-SnO on pysyvämpi kuin metastabiili punainen β-SnO. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee helposti happoihin. Se liukenee myös väkeviin emäsliuoksiin muodostaen kompleksi-ioneja stanniiteja esimerkiksi [Sn(OH)3]- ja [Sn(OH)4]2- ollen siis luonteeltaan amfoteerinen yhdiste. Kuumennettaessa noin 300 °C:n yhdiste hapettuu tinadioksidiksi ja reaktiossa vapautuu energiaa, mikä aiheuttaa valkoisen hehkun. Tinaoksidi sulaa 1 080 °C:n lämpötilassa disproportioituen metalliseksi tinaksi ja tinadioksidiksi. Tinaoksidi on melko voimakas pelkistin. Yhdisteestä tunnetaan myös kidevedellinen hydraatti (SnO·H2O), jota usein nimitetään tina(II)hydroksidiksi.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tinadioksidia valmistetaan saostamalla emäksellä vesiliukoisen tina(II)yhdisteen, esimerkiksi tina(II)kloridin, liuoksesta. Näin muodostuu hydraattia, joka voidaan muuntaa kidevedettömäksi tinaoksidiksi keittämällä vesisuspensiota tai kuumentamalla hydraattia hiilidioksidivirrassa.[2][3][4][5]
Tärkein tinaoksidin käyttökohde on muiden tina(II)yhdisteiden, kuten tina(II)fluoridin valmistus. Lisäksi yhdistettä käytetään punaisen lasin värjäämisen käytettyjä kuparioksidi-tinaoksidi- ja kultaoksidi-tinaoksidiseosten valmistamiseen. Tinaoksidin ja zirkoniumoksidin muodostamaa geeliä käytetään eräiden maalien ominaisuuksien parantamiseen. Orgaanisissa synteeseissä yhdistettä käytetään pelkistimenä ja katalyyttinä.[1][2][3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 212–213. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c d e Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1108. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.6.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c M. N. Gitlitz & M. K. Moran: Tin Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 12.6.2015
- ↑ a b c Günter G. Graf: Tin, Tin Alloys, and Tin Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 12.6.2015
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 904. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.6.2015). (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
