Suokrokotiili
Wikipediasta
| Suokrokotiili | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Krokotiilieläimet Crocodylia |
| Heimo: | Krokotiilit Crocodylidae |
| Suku: | Aitokrokotiilit Crocodylus |
| Laji: | palustris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Crocodylus palustris |
|
 Suokrokotiilin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Suokrokotiili (Crocodylus palustris) eli intiansuokrokotiili[2] on aasialainen krokotiililaji. Sillä on erittäin tylppä kuono ja se elää hyvin tiheään asutuilla alueilla ja on nykyään melko harvinainen.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suokrokotiili kasvaa yleensä noin 3–3,5-metriseksi, mutta voi kasvaa jopa yli nelimetriseksi ja painaa ainakin 110 kilogrammaa. Suokrokotiililla on hyvin lyhyt ja jykevä kuono, ja aikuisen ruumiinrakenne on raskastekoinen. Leuat ovat kaksi kertaa kallon leveyden mittaiset. Hampaita on 66–68. Päässä on neljä isoa kilpeä, joista alkaa 4–6 yhdensuuntaista perättäisten selkäkilpien muodostamaa pitkittäisriviä. Srilankalaiset suokrokotiilit eroavat muista lajin yksilöistä selän kilpien rakenteessa ja lukumäärässä, sekä kaulan kilpien sijainnin perusteella. Srilankalaisilla krokotiileilla kaulan kilvet sijaitsevat samankeskisesti muodostaen peräkkäisiä kaulusrenkaita. Suokrokotiilin väritys on nuorena vaaleanvihertävä, ja sivuilla on tummia täpliä ja juovia. Suokrokotiili jaksaa kannatella ruumistaan maalla hyvin vaikka onkin vankkarakenteinen. Takaraajat ovat paljon eturaajoja voimakkaammat. Sen vuoksi lantion seutu on sivulta katsottuna korkeammalla kuin hartiat. Päätään tämä eläin pitää hyvin alhaalla. Vaaraa se pakenee veteen ja rantahietikolta sillä on tapana usein liukua alas. Alalajeja tunnetaan varmuudella vain yksi, mutta Sri Lankassa saattaa elää oma alalaji.
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suokrokotiili elää Intian niemimaalla ja sen lähiympäristössä. Suokrokotiileja on eniten Intiassa ja Sri Lankassa, mutta lajia tavataan myös Pakistanissa, Iranissa, Nepalissa, Bangladeshissa ja Myanmarissa. Laji viihtyy makeanveden järvissä, lammissa ja soilla. Sitä tapaa myös suolaisen veden laguuneissa. Suokrokotiili pitää hitaasti virtaavista tai seisovista vesistä. Se välttää nopeasti virtaavia jokia ja syviä vesistöjä. Sen elinalueilla vesistöt kuivuvat usein ja se saattaa silloin kaivautua mutaan tai onkaloihin.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suokrokotiilin sosiaaliset elintavat ovat samantapaiset kuin muillakin krokotiileilla. Niihin kuuluu aseman varmistaminen lisääntymiskautta varten, kaikenlainen kommunikointi ja ajoittain tappelutkin. Kuivana kautena suokrokotiilien täytyy usein lähteä kuivuutta pakoon uuteen vesistöön tai horrostamaan johonkin maakoloon tai mutakuoppaan. Suokrokotiili syö kalaa, äyriäisiä, matelijoita, lintuja ja sammakkoeläimiä. Suuret yksilöt voivat saalistaa jopa hirvieläimiä ja vesipuhveleita tilaisuuden tullen. Suokrokotiilien paritteluaika on helmi–huhtikuussa. Naaras kantaa munia 55–75 päivää, minkä jälkeen se etsii sopivan paikan ja kaivaa eturaajoillaan pesäkolon rantahiekkaan. Naaras munii 10–35 munaa, jotka ovat 6,5 senttiä pitkiä ja noin 3,8 senttiä leveitä. Vanhat naaraat munivat enemmän munia kuin nuoret. Naaras puolustaa pesää tunkeilijoilta ja käy epäröimättä häiritsijän kimppuun, yrittäen osua tähän voimakkailla pyrstöniskuilla. Poikaset kuoriutuvat 60–70 päivän päästä muninnasta. Kuullessaan poikasten ääntelyn emo avaa pesän ja auttaa ne veteen. Naaraat tulevat sukukypsiksi 6–7-vuotiaina ollen silloin 1,7–2-metrisiä, urokset tulevat sukukypsiksi vasta 10-vuotiaina ja noin 2,5-metrisinä. Suokrokotiilit voivat elää luonnossa yli 40-vuotiaiksi.
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suokrokotiili on vähentynyt kovasti ihmistoiminnan takia. Suurin syy vähenemiseen on elinympäristön muutokset, kun niiden elinalueet ovat saaneet väistyä riisipeltojen ja asutuksen tieltä. Krokotiileja metsästettiin Intiassa paljon vuoteen 1975 asti, kun laji rauhoitettiin. Sitä ennen niitä metsästettiin vapaasti ja niiden arvokkaasta nahasta saatettiin tehdä esimerkiksi käsilaukkuja ja kenkiä. Intiassa elää nykyään 3 000–5 000 yksilöä jakautuneena yli 50 erilliseen populaatioon. Sri Lankassa elää 2 000 yksilöä ja laji voi hyvin esimerkiksi Yalan kansallispuistossa, eikä kanta ole niin hajanainen kuin Intiassa. Nepalissa, Iranissa ja Pakistanissa on yhä pieniä kantoja, mutta Bangladeshista ja Myanmarista se on mahdollisesti hävinnyt. Rauhoituksesta huolimatta krokotiileja metsästetään yhä usein, ja kalastajat saattavat pyytää niitä verkoilla ja tappaa sitten terävillä bambukeihäillä. Koko luonnon kannaksi arvioidaan 5 000–10 000 eläintä, ja laji luokitellaan vaarantuneeksi. Ahdinkoa on helpottanut hyvin onnistunut tarhakasvatus Intiassa, ja kiinnostusta siihen on myös muissa maissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet – Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut, s. 23–26. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4690-X.
- Stephanie Lammy: ADW – Crocodylus palustris 21.5 2007. University of Michigan. Viitattu 21.5.2007. (englanniksi)
- Adam Britton: Crocodilian Species – Mugger (Crocodylus palustris) flmnh.ufl.edu. 21.5 2007. Viitattu 21.5 2007. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Choudhury, B.C. & de Silva, A.: Crocodylus palustris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Lokki, Juhani., Lappalainen, Jyrki., WSOY): Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat. [Espoo]: Weilin + Göös, 2000. 58310310. ISBN 951356505X, 9789513565053. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.3.2019).
|
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
