Sosiaalipolitiikka tarkoittaa julkisia toimia, joilla pyritään takaamaan väestölle kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja viihtyvyys sekä näihin toimiin kohdistuvaa tutkimusta tieteenalana.^[1]

Sosiaalipolitiikka nostaa esiin yhteiskunnan ja ihmisen arvoja. Se sisältää käsitteitä, kuten sosiaaliturvapolitiikka, koulutus-, asunto- ja aluepolitiikka sekä työ-, terveys- ja kansainvälinen sosiaalipolitiikka.

Sosiaalipolitiikka on myös tieteenala. Se syntyi 1800-luvun loppupuolella sekä Saksassa että Englannissa. Saksassa perustettiin 1873 sosiaalipoliittinen yhdistys (Verein für Sozialpolitik) ja vastaavaan aikaan Englannissa sosiaalipolitiittisia ideoita viljeltiin Fabian Societyssä. Helsingin yliopiston 1. sosiaalipolitiikan professorina aloitti Heikki Waris vuonna 1946. Sekä Saksan sosiaalipoliittisella yhdistyksellä että Fabian Societyllä oli yhteyksiä kansantaloustieteeseen. Kansantaloustieteilijät perustivat Saksan sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja aluksi sosiaalipolitiikka oli osa kansantaloustiedettä ja myöhemmin sosiaalitaloutta. Fabian Society oli taas mukana perustamassa London School of Economics and Political Sciences:ia.

Sosiaalipolitiikkaa tieteenä, oppiaineena ja politiikan osana liittyvät kiinteästi yhteen. Sosiaalipolitiikan tutkimuksen keskeinen tehtävä on ollut selvittää sosiaalisten ongelmien esiintymistä yhteiskunnassa ja syitä, joiden seurauksena sosiaaliset ongelmat ilmenevät. Politiikka on saanut näistä tutkimuksista virkkeitä uudistaa politiikkaa.

Sosiaalipolitiikan alue jaetaan usein sosiaaliturvapolitiikkaan ja sosiaalipalveluihin. Laajasti käsitettyyn sosiaalipolitiikkaan luetaan myös muun muassa koulutuspolitiikka, terveyspolitiikka ja työpolitiikka. Sosiaalipolitiikka on yksi yhteiskuntapolitiikan keskeinen osa-alue. Työntekijöiden suojelu on sosiaalipolitiikan vanhin toiminta-alue.

Sosiaalipolitiikkaan liittyy hyvinvointitaloustiede.

Euroopan unionissa on käytössä sosiaalisen suojelun käsite. Se vastaa suunnilleen samaa kuin suomen kielessä sosiaalisen turvallisuuden käsite. Sosiaaliseen turvallisuuteen voidaan lukea mukaan paitsi toimet, joilla varmistetaan toimeentulon turvaa ja sosiaalipalveluja niitä tarvitseville myös kansalaisten yleistä turvallisuutta kuten kysymystä rikollisuuden muodostamasta uhasta kansalaisten liikkumiselle maassa tai asuinympäristössään.

Hyvinvointipolitiikan tavoitteena on köyhyyden ja räikeiden sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Hyvinvoinnin osatekijöinä (Erik Allardtin mukaan):

1) elintaso (having)

• tulot
• asumistaso
• työllisyys
• koulutus
• terveys

2) yhteisyyssuhteet (loving)

• paikallisyhteys
• perheyhteys
• ystävyyssuhteet

3) itsensä toteuttamisen muodot (being)

• arvonanto
• korvaamattomuus
• poliittiset voimavarat
• mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)

Euroopan unionin tuomioistuimen vuonna 2014 antaman linjauksen mukaan EU-maat voivat jatkossa evätä työttömiltä EU-maahanmuuttajilta oikeuden sosiaalietuuksiin^[2].

• Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta sosiaalipolitiikasta on Wikiaineistossa
• Anttonen, Anneli & Sipilä, Jorma: Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-071-6.
• Anttonen, Anneli ym. (toim.): Hoiva : tutkimus, politiikka ja arki. 
Tampere : Vastapaino, 2009.
• Eräsaari, Risto & Rahkonen, Keijo (toim.): Työväenkysymyksestä sosiaalipolitiikkaan: Yrjö-Koskisesta Heikki Warikseen. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-827-3.
• Sosiaalinen politiikka. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27019-9.
• Julkunen, Raija: Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Hyvinvointivaltion rajat -projekti. Helsinki: Stakes, 2006. ISBN 951-33-1858-3.
• Julkunen, Raija: Suunnanmuutos: 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-089-9.
• Kantola, Anu & Kautto, Mikko: Hyvinvoinnin valinnat: Suomen malli 2000-luvulla. Sitra 251. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3748-9.
• Lehto, Markku: Sosiaalipolitiikka edistyksen asialla. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-098-8.
• Nieminen, Armas: Mitä on sosiaalipolitiikka?. 3. painos (1. painos 1955, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 4). Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12501-6.
• Saari, Juho (toim.): Hyvinvointivaltio: Suomen mallia analysoimassa. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia 60. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-604-1.
• Savikuja, Jari: Johdatus yhteiskuntapolitiikkaan. 3. uudistettu painos. Yhteiskuntapolitiikan tutkimuksia 12. Joensuu: Joensuun yliopisto, yhteiskuntapolitiikan laitos, 2005. ISBN 952-458-594-4.
• Haapola, Ilkka, Karisto, Antti & Takala, Pentti: Matkalla nykyaikaan: elintason, elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. Porvoo: WSOYpro, 1999. ISBN 9789510211465.

• Janus: Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti. Jyväskylä: Sosiaalipoliittinen yhdistys & Sosiaalityön tutkimuksen seura, 1992–. ISSN 1235-7812.
• Yhteiskuntapolitiikka. Helsinki: Stakes, 1998–. ISSN 1455-6901. Myös verkkojulkaisuna vuodesta 2001. (Arkistoitu – Internet Archive)

• Lehto, Markku: Hyvinvointipolitiikka – vapautta, itsekkyyttä ja tasa-arvoa. niin & näin 2/2002, 84–88.