Scud
Wikipediasta
Scud on alun perin neuvostoliittolainen lyhyen kantaman ballistinen ohjus (SRBM). Nato antoi ohjukselle koodin SS-1 Scud. Scudin neuvostoliittolainen nimi oli R-11, myöhemmin R-300 Elbrus.
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iran ja Irak käyttivät Scudeja toisiaan vastaan Irakin–Iranin sodassa 1980-luvulla. Scudeja ammuttiin Irakista Israeliin sekä Saudi-Arabiaan ja Qatariin Persianlahden sodassa vuonna 1991.[1][2][3]
Irakin Scud-B:stä kehiteltiin edelleen al-Hussein, jonka kantomatka on noin 650 km ja al-Abbas, jonka kantomatka oli 750–800 km. Kantamaa lisättiin vähentämällä taistelukärjen massaa, jolloin aseen teho heikkeni. Al-Hussein ulottui Tel Aviviin ja Al-Abbas Riadiin asti. Yhdysvaltain tiedustelun arvioiden mukaan Irakilla oli 15 ohjuspataljoonaa, joissa kussakin 15 laukaisualustaa ja 400–1000 ohjusta. Osa laukaisualustoista oli kiinteitä, osa sijoitettu MAZ-543-kuorma-auton alustalle. Kiinteistä laukaisualustoista suurin osa tuhottiin. Yhdysvaltain ilmavoimat kirjasi tuhotuksi 80 liikkuvaa lavettia Persianlahden sodassa, mutta yhtään näistä ei voitu varmistaa. Irakilaiset käyttivät valelaukaisualustoja ja hämäsivät tiedustelusatelliitteja mm. autonrenkaita polttamalla, mikä havaittiin ohjuslaukaisuksi.
Yhdysvaltain puolustusministeriön selvityksen mukaan Irak laukaisi Persianlahden sodassa yhteensä 88 Scud-ohjusta, joista 46 Irakin vastaiselle Kuwaitin sotanäyttämölle osallistuvia liittolaismaita kohti (Saudi-Arabia, mm. Riad ja Qatar) ja 42 Israeliin.[3][4] Toisen lähteen mukaan Irak laukaisi 55 ohjusta. Niitä torjuttiin Patriot-torjuntaohjuksilla. Sodan aikaisessa propagandassa tuloksia ylistettiin hyviksi ja puhuttiin 90–96 % prosentin osumatarkkuudesta. Kymmenisen vuotta sodan jälkeen puolustusministeri William S. Cohen totesi ohjustorjunnan epäonnistuneen. Erään tutkimustoimiston mukaan Patriotin torjuntaluotettavuus oli yhdeksän prosenttia, Kongressin selvityksessä vain yhden Patriotin todettiin tuhonneen varmasti Scud-ohjuksen.[5] Toinen yhteenveto väittää Patriotien osuneen useampaan Scudiin. [3]
Scudin levinnein versio lienee Scud-B eli SS-1c, jollaisia on Iranilla Shahab-1-nimisinä. Pohjois-Korean, Pakistanin ja Iranin ohjusohjelmissa on käytetty hyväksi Scudin tekniikkaa uudempien, pidemmän kantaman ohjusten kehittelyyn.
Scudeja sijoitettiin myös projekti 611:n sukellusveneisiin, josta sellainen laukaistiin ensi kerran 1955.
Scudin tekniikkaa ja versioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäläiset toteuttivat R-11-ohjuksen (SS-1 Scunner) käyttäen suunnittelussa apuna saksalaisen V-2-raketin ohjaustekniikkaa. Scudiin liittyvän tekninen edistysaskel oli sen moottori, jonka kehitti A.M. Isajev Makejevin suunnittelutoimisto. Neuvostoliittolainen moottori oli V-2:n moottoria yksinkertaisempi ja eikä siinä esiintynyt epästabiilia palamista, joka aikaansai V-2-ohjukseen voimakkaita värähtelyitä. Moottori poltti kerosiinia ja käytti hapettimena typpihappoa.
Scud A-ohjus oli 10,25 metriä pitkä. Sen kantama on 130–700 kilometriä. Vuonna 1957 käyttöön otetun ohjuksen alkuperäinen osumisen epätarkkuus oli 4000 metriä, mutta nykyisin vain 50 metriä. Ohjuksesta on vuosikymmenten aikana kehitetty lukuisa määrä eri versiota useissa maissa, jotka kaikki kantavat mediassa samaa Nato-koodia.
Alkuperäisestä R-11:stä kehitettiin vuonna 1965 R-300 Elbrus eli R-17 eli SS-1c Scud, joka on 11,25 metriä pitkä ja 0,88 metrin läpimittainen. Elbrusin moottori käyttää ajoaineenaan UDMH/RFNA-seosta (venäjäksi SG-02 Tonka 250).
Eri mallien suorituskyky
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nato-nimi | Scud-A | Scud-B | Scud-C | Scud-D |
|---|---|---|---|---|
| U.S. DIA | SS-1b | SS-1c | SS-1d | SS-1e |
| käyttöönottovuosi | 1957 | 1965 | 1965 | 1980-luku |
| käytöstä | 1978 | |||
| kantama | 130 km | 300 km | 575–600 km | 700 km |
| CEP (Naton arvio) | 4000 m | 900 m | 900 m | 50 m |
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ U.S. trying to perfect Scud hunting 15.1.2003. cnn.com. Viitattu 12.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Israel prepares for possible Iraq attack 15.1.2003. cnn.com. Viitattu 12.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c Arkistoitu kopioInformation Paper. Iraq's Scud Ballistic Missiles. 25.7.2000. iraqwatch.org. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 12.12.2015. (englanniksi)
- ↑ R. W. Apple Jr.: WAR IN THE GULF: Scud Attack; Scud Missile Hits a U.S. Barracks, Killing 27 28.2.1991. nytimes.com. Viitattu 12.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, s. 497–500. Ilmatorjuntasäätiö, 2003.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- GlobalSecurity.org: R-11 / SS-1b SCUD
- Kapustin Yar (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- FAS (engl)
- Scud Special (Arkistoitu – Internet Archive)
- R-17
- R-11 (Arkistoitu – Internet Archive)
- R-17 Missilethreat (Arkistoitu – Internet Archive)
- Scud-C (Arkistoitu – Internet Archive)
- Scud-D (Arkistoitu – Internet Archive)
SS-designaatio:
SS-1 Scunner |
SS-1 Scud |
SS-2 Sibling |
SS-3 Shyster |
SS-4 Sandal |
SS-5 Skean |
SS-6 Sapwood |
SS-7 Saddler |
SS-8 Sasin |
SS-9 Scarp |
SS-10 Scrag |
SS-11 Sego |
SS-12 Scaleboard |
SS-13 Savage |
SS-14 Scamp\Scapegoat |
SS-15 Scrooge |
SS-16 Sinner |
SS-17 Spanker |
SS-18 Satan |
SS-19 Stiletto |
SS-20 Saber |
SS-21 Scarab |
SS-22 Scaleboard |
SS-23 Spider |
SS-24 Scalpel |
SS-25 Sickle |
SS-26 Stone |
SS-27 Stalin/Sickle B |
RS-28 Sarmat |
RS-24 |
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
