René Magritte
Wikipediasta
| René Magritte | |
|---|---|
 Lothar Wolleh, René Magritte. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. marraskuuta 1898 Lessine, Belgia |
| Kuollut | 15. elokuuta 1967 (68 vuotta) Bryssel, Belgia |
| Taiteilija | |
| Salanimi | Emair |
| Ala | kuvataide |
| Taidesuuntaus | surrealismi |
| Kuuluisimpia töitä | Kuvien petollisuus (1929) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
René Magritte (21. marraskuuta 1898 Lessine, Belgia – 15. elokuuta 1967 Bryssel, Belgia) oli belgialainen surrealistinen taidemaalari.[1] Muista surrealisteista poiketen Magritte maalasi tavanomaisia asioita ja esineitä, joita kuitenkin yhdisteli omaperäisesti ja sijoitti yllättäviin ympäristöihin.[2]
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]René Magritte syntyi Belgian Lessinesissä vuonna 1898 vaatturi Léopold Magritten ja hänen modistivaimonsa Adelinen vanhimpana poikana. Magritte sai 10-vuotiaasta lähtien yksityisopetusta maalauksessa. Pari vuotta myöhemmin 1912 hänen äitinsä teki itsemurhan hukuttautumalla Sambre-jokeen. René oli läsnä, kun hänen äitinsä ruumis löydettiin ja vedettiin pois joesta. Kuva kelluvasta äidistä, jonka vaatetus oli sekaisin ja peitti hänen kasvonsa, tuli myöhemmin esille hänen tuotannossaan, vuosien 1927–1928 Les Amants -maalaussarjassa. Sarjan kuuluisin teos on nimeltään ”Les Amants”.
_(Remini_enhanced).jpg)
Vuodesta 1918 lähtien Magritte opiskeli Brysselin Académie Royale des Beaux-Arts -taideakatemiassa kahden vuoden ajan. Vuonna 1922 hän avioitui Georgette Bergerin kanssa. He olivat tavanneet toisensa vuonna 1913.[3]
Magritte työskenteli tapettitehtaassa ja toimi mainosten ja julisteiden suunnittelijana vuoteen 1926 saakka, kunnes hänen sopimuksensa brysseliläisen Galerie le Centauren kanssa mahdollisti toimimisen kokopäiväisenä taiteilijana.[4]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nähtyään vuonna 1925 Giorgio de Chiricon teoksen Le Chant d’Amour Magritte nosti teoksen sisällön yhä tärkeämmäksi elementiksi ja hänestä tuli surrealisti.[1] Vuonna 1926 Magritte toteutti ensimmäisen surrealistisen maalauksensa Le jockey perdu ja asetti ensimmäisen kerran töitään näytteille Brysselissä vuonna 1927. Näyttelyn kritiikki oli murskaava ja masentuneena tappiostaan Magritte matkusti Pariisiin, jossa hän tapasi André Bretonin ja ystävystyi tämän kanssa. Magritte sitoutui entistä selkeämmin surrealismin kannattajaksi.[5]
Kun Galerie la Centaure sulki ovensa ja sopimus päättyi, Magritte palasi Belgiaan ja työskenteli mainosalalla. Sitten hän veljensä kanssa perusti yrityksen, joka salli hänen elää taloudellisesti turvattua elämää.[4]
Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana Magritte pysyi Brysselissä. Tämä aiheutti katkon hänen suhteessaan Bretoniin. Tällöin hän myös luopui aiempien töidensä pessimismistä ja väkivaltaisuudesta, joskin hän palasi näihin teemoihin myöhemmässä tuotannossaan.[6]
Maailmankatsomus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]René Magritte liittyi jäseneksi Belgian kommunistiseen puolueeseen sodan jälkeen, mutta on myös sanottu hänen liittyneen siihen jo 1930-luvulla. Suhde puolueeseen oli kuitenkin rakoileva. Hän kirjoitti kesällä 1946 kommunistisille intellektuelleille kirjoitetun luottamuksellisen tekstin, jossa hän kyseenalaisti kommunistisen puolueen dogmin, jossa vaadittiin helposti ymmärrettävää taidetta, jonka tehtävänä oli "ylistää marxilaisten voittoja ja heidän aatteitaan, tai jakaa niitä." Magritten mukaan tämä johtaisi pysähtyneisyyteen ja estäisi ihmisen vapautumisen. Magritten mukaan "Tämä käsitys taiteesta on kaikilta osin samanlainen natsien kunnioittaman käsityksen kanssa." Magritte kertoi, että kun puolue oli tekemisissä huonokuuloisten kanssa, häneltä pyydettiin pari kolme ideaa julisteiksi. Ne kaikki hylättiin. Magritten mukaan "Konformismi oli yhtä ilmeistä tässä miljöössä kuin kiihkoisimmissa keskiluokan piireissä." Magritten mukaan ei voi puhua syrjäytymisestä tai suhteiden katkaisemisesta, mutta suhteessa puolueeseen hänen puoleltaan tapahtui täydellinen vieraantuminen ja lopullinen etääntyminen.[7]
Magritte pysyi myös koko elämänsä idealistina, joka haaveili maailmanrauhasta. Hän sanoi, että ei tunne olevansa valmis poliittiseen taisteluun, mutta olevansa "sosialismin" puolesta... toisin sanoen järjestelmän puolesta, joka poistaisi varallisuuden, velvoitteiden ja sotien aiheuttaman epätasa-arvon. Mutta missä muodossa, pohti Magritte, mitä keinoja käytettäisiin? "En tiedä, mutta kannatan tätä epäonnistumisista ja pettymyksistä huolimatta.”[7]
Magritte-museo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brysselin Königsplatzilla avattiin kesäkuussa 2009 Magritte-museo. Viiden kerroksen läpi kulkee reitti läpi taidemaalarin elämäkerran, jonka varrella on lähes 150 teosta. Näistä öljymaalauksia on 75, guassimaalauksia 58 ja veistoksia viisi.[8]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Magritten tuotantoa on Suomessa ollut esillä ensimmäistä kertaa Amos Rex -taidemuseon näyttelyssä keväällä 2019. Näyttelyn otsikko ja sen rakenne ovat peräisin Magritten luennosta Elämänviiva, jonka hän piti Antwerpenissa vuonna 1938. Näyttely kattaa Magritten työskentelyn kehityksen eri aikakausina surrealismin esiasteista ”sikailukauteen”.[9]
Näyttelyn ohessa esitettiin Bio Rexissa 1910-luvun viisi mykkäelokuvaa Fantômas-sarjasta. Väkivaltainen ja sadistinen rikollisuus – todellisuudessa ja fiktiossa – kosketti surrealisteja. Magritte oli erityisen innostunut Fantômasista, joka on vaikeasti määriteltävä konna, antisankari ja sosiopaatti, joka murhasi sadistisella armottomuudella. Henkilöhahmo tuli suosituksi 1900-luvun alussa.[10]
Myös näyttelyyn liittyvässä elokuvasarjassa Twisted Vision esitellään Magritte-näyttelystä alkuinnoituksen saanut elokuvasarja Twisted Visions.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- West, Shearer: The Bullfinch Guide to Art. Bloomsbury Publishing Plc, 1996. ISBN 0-8212-2137-X.
- Calvocoressi, Richard: Magritte. Watson-Guptill, 1990. ISBN 0-8230-2962-X.
- Meuris, Jacques: René Magritte. Benedikt Taschen, 1991. ISBN 3-8228-0546-7.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Zetterberg, Seppo (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 4, s. 265. Alkuteos: Power, Wealth & Powerty: The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18421-7.
- ↑ Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Magritte, René”, Kuka teki mitä: Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 163. Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Beazley, Mitchell. 1985.. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.
- ↑ Meuris 1991, s. 210.
- ↑ a b Magritte Gallery - René Magritte Biography Magritte Gallery. Viitattu 21.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Rene Magritte and Surrealism www.renemagritte.org. Viitattu 21.7.2024.
- ↑ Painting Under Crisis: Magritte and World War II SFMOMA. Viitattu 21.7.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Luxury of thinking SCHIRN KUNSTHALLE FRANKFURT. 24.5.2017. Viitattu 21.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Voss, Julia: Die Verteidigung Magrittes Frankfurter Allgemeine Zeitung. 2.6.2009. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 13.6.2009. (saksaksi)
- ↑ a b Magritte Amos Rex. Viitattu 6.2.2019.
- ↑ Pih, Darren: René Magritte: The Menaced Assassin Tate. Arkistoitu 7.2.2019. Viitattu 6.2.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta René Magritte Wikimedia Commonsissa
- René Magritten kotisivut (ranskaksi, englanniksi)
- Magritte Museum (ranskaksi, hollanniksi, englanniksi)
- Rediscover René: Magritte museum opens in Brussels The Guardian. 11.6.2009. Viitattu 19.8.2023. (englanniksi)
- Biografie René Magritte (ranskaksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
