Oikeuspoliittinen yhdistys Demla
Wikipediasta
| Oikeuspoliittinen yhdistys Demla | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1954 |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Jäsenlehti | Oikeus |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry, aiemmin Suomen Demokraattiset Lakimiehet, on vuonna 1954 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen. Järjestön oman kuvauksen mukaan Demlan tarkoituksena on ”edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, toimia oikeusturva-, tasa-arvo- ja ympäristökysymyksiä sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavien lakimiesten yhdyssiteenä ja pitää yhteyksiä eri kansalaisjärjestöihin”.[1]
Demla oli alun perin kommunististen ja kansandemokraattisten lakimiesten yhdistys, mutta 1970-luvulla se laajeni myös sosiaalidemokraattien ja keskustalaisten ”yleisedistykselliseksi” järjestöksi.[2] Vuoteen 2002 asti yhdistys toimi nimellä Suomen Demokraattiset Lakimiehet, mutta kun yhteistyö Kansainvälisen demokraattisten lakimiesten liiton (IADL) kanssa hiipui nimi vaihdettiin nykyiseen muotoon. Sittemmin puoluepoliittisuus on yhdistyksessä hiipunut,[3] ja nykyisin yhdistyksen toimintaan kuuluvat pääasiassa Oikeus-lehden julkaiseminen ja oikeuspoliittisten seminaarien järjestäminen.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistyksen perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistyksen perustamiseen johtaneet ajatukset syntyivät Ihmisoikeuksien säätiön piirissä. Säätiön perusti Ihmisoikeuksien liitto vuonna 1949 tukemaan ”ihmisoikeuksien puolustamista sekä demokraattisen valtiojärjestyksen ja kulttuurin säilyttämistä ja kehittämistä” sekä kunnioittamaan ”professori Väinö Lassila -vainajan edustamia aatteita ja ihmisoikeuksia puolustaessaan henkensä menettäneiden muistoa”.[5]
Säätiön piirissä toimi varatuomari Risto Höltän johtama lakiasiaintoimisto, jonka lakimiehet toimivat erityisesti asioissa, joiden yhteys kansandemokraattiseen poliittiseen toimintaan oli ilmeinen. Tällainen tehtävä oli esimerkiksi Kemin veritorstain tapahtumissa, jotka olivat johtaneet kapinasyytteisiin lakkolaisia kohtaan. Vuonna 1954 toimiston lakimiehet sekä eräät muut lakimiehet perustivat yhdyssiteekseen Suomen Demokraattiset Lakimiehet (DemLa).[6]
Nimensä Demla sai Kansainvälisen Demokraattisten lakimiesten liiton mukaan. IADL:n perustivat vuonna 1946 Nürnbergin tuomioistuimen ranskalaiset, englantilaiset ja neuvostoliittolaiset lakimiehet. Ensimmäinen presidentti oli ranskalainen Rene Cassin, jonka käsialaa on vuoden 1948 Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus ja joka sai vuonna 1968 tämän ansiosta Nobelin rauhanpalkinnon.[7] Demla liittyi myös Suomi–Neuvostoliitto-Seuraan ja Rauhanpuolustajiin.[8] Demla sopi yhteistyösopimuksen vuonna 1975 Unkarin kansantasavallan, Puolan kansantavallan, Itä-Saksan ja Länsi-Saksan lakimiesliittojen kanssa.[9]
1970-luvun aktiivisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Demlan toiminta oli melko vaatimatonta vuoteen 1970 asti. Syksyllä 1970 presidentti Urho Kekkosen Lakimies-lehdelle antaman kriittisen haastattelun jälkeen heräsi ajatus järjestön toiminnan elvyttämisestä siten, että sen ideologista pohjaa merkittävästi lavennettaisiin. Aloitteen teki viiden lakimiehen ryhmä, johon kuuluivat Martti J. Mehto, K. J. Lång, Olavi Sulkunen, Jan Törnqvist ja Mikko Varis. Ryhmä laati julkilausumaehdotuksen, johon se pyysi lisää kannattajia ja väitti Suomen Lakimiesliiton olevan aatteellisesti yksipuolinen ja eriarvoisuutta korostava.[10] Julkilausumaan yhtyivät muun muassa Aulis Aarnio, Yrjö Ahmavaara, Aarno Aitamurto, Eero Backman, Raimo Blom, Lars D. Eriksson, Antti Eskola, Tarja Halonen, Olavi Heinonen, Antero Ignatius, Risto Jaakkola, Antero Jyränki, Kai Kalima, Heikki Karapuu, Matti Kekkonen, Antti Kivivuori, Osmo Kock, Ilmo Kolamo, Timo Konstari, Seppo Laakso, Mikko Kämäräinen, Matti Louekoski, Matti Mikkola, Jukka Mikkola, Klaus Mäkelä, Ilmari Ojanen, Esko Riepula, Helge Rontu, Allan Rosas, Holger Rotkirch, Matti Savolainen, Kari Sinisalo, Kaarina Suonio, Jukka Sädevirta, Jacob Söderman, Jyrki Tala, Kari S. Tikka, Matti Wuori ja Patrick Zilliacus.[11]
Syksystä 1970 lähtien Demokraattiset Lakimiehet lähti toimimaan kolmikantapohjalla: sen hallitukseen valittiin kolmannes sosiaalidemokraatteja, kolmannes kansandemokraatteja ja kolmannes keskustalaisia niin kutsutuksi kansanrintamaksi.[11] Toiminnan keskeisistä henkilöistä Helge Rontu piti Suomen Lakimiesliittoa Demlan vastustajana ja katsoi sen olevan sidoksissa ”suurpääomaan”.[10] Demokraattisten lakimiesten puheenjohtajana 1971–1972 toiminut K. J. Lång oli puheenjohtajuutensa aikaan myös Suomen oikeusministeri.[12] Vuoden 1972 Jyväskylän seminaarissa Demla hyväksyi ohjelmapaperin, jossa vaadittiin Suomeen määräaikaisia poliittisesti valittuja tuomareita.[13]
Myöhempi toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Demla osallistui 1980-luvulla Ydinaseeton Pohjola -kampanjaan ja Eristetään Etelä-Afrikka -toimikuntaan.[14] Demlalla oli myös ratkaiseva vaikutus naisoikeuden tuomisesta Suomeen jo 80-luvulla.[15] 80-luvun lopussa Demla otti asiakseen ulkomaalaisasiat ja teki oikeusasiamiehelle ulkomaalaisten kohtelusta 79-sivuisen kantelun, joka johti uudistuksiin ulkomaalaisten oikeusasemassa.[16] Lisäksi yhdistys oli perustamassa pakolaisneuvontapistettä, josta muodostui Pakolaisneuvonta ry. 1980-luvun lopussa puoluepoliittisuus hiipui ja yhteistyö IADL:n kanssa loppui 1990.[3]
Demla osallistuu oikeuspoliittiseen keskusteluun järjestämällä keskustelutilaisuuksia oikeuspoliittisista aiheista sekä antamalla lausuntoja lakihankkeista. Demla julkaisee yhdessä Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen kanssa neljästi vuodessa ilmestyvää Oikeus-lehteä.[4]
Demla järjestää vuosittain kesäseminaarin, jossa käsitellään ajankohtaisia oikeudellisia aiheita. Teemoina ovat olleet Kulttuuri (2004), Turvallisuus (2003), Julkisuus (2002), Väkivalta (2001), Lapsi perheessä ja prosessia (2000), Vaihtoehtoiset konfliktinratkaisukeinot (1999), Lainsäädäntövalta (1998), ympäristökysymykset, tuomioistuinlaitoksen tulevaisuus, juristien etiikka ja hyvinvointivaltion kohtalo.[17]
Vuonna 2005 Demla julkisti Oikeusmurharaportin, jossa analysoitiin syitä, jotka olivat johtaneet syyttömien tuomitsemiseen pankkiryöstöstä vuosien vankeusrangaistukseen.[18]
Puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fredman, Markku: Demlan historiikki. Oikeus-lehti 4/2005. Tekstin verkkoversio (PDF) (Arkistoitu – Internet Archive).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oikeutta sydämellä Oikeuspoliittinen Yhdistys – Rättpolitiska föreningen Demla ry. Viitattu 3.1.2018.
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 7
- ↑ a b Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 21
- ↑ a b Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 34-36
- ↑ Nikula, Paavo: Suomen Demokraattiset Lakimiehet 25 vuotta, Oikeus 1/1980 s. 24-30.
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 1
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 2
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 4
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 14
- ↑ a b Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 9
- ↑ a b Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 6
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 13
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 10
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 16
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 17
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 20
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 29-31
- ↑ Fredman, Markku 2005: Demlan historiikki, s. 27
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
