Michel Budsko
Wikipediasta
Michel Budsko | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1954 |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet | Miski |
Aktiivisena | 1982– |
Merkittävät roolit |
Snusmumriken (I Mumindalen & Kometen kommer) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Michel Budsko (s. 1954) on suomalainen näyttelijä, joka on tehnyt uraa pääasiassa teattereissa. Hän asuu Helsingissä.
Opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Michel Budsko kävi Helsingin ranskalais-suomalaista koulua, josta hän myös valmistui ylioppilaaksi vuonna 1974. Vuonna 1979 hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa, josta valmistui vuonna 1983. Hänellä oli jo Teatterikorkeakoulun aikana kiinnitys Wasa Teaterissa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Budsko on työskennellyt pääasiassa teattereissa, joissa hän on sekä näytellyt että ohjannut näytelmiä.
Hänellä on ollut myös muutamia rooleja elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän on myös dubannut animaatioita. Hänen tunnetuin ääniroolinsa on Nuuskamuikkunen Muumilaakson tarinoiden ruotsinkielisessä versiossa. Hän esitti kyseistä roolia myös Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan (1992) ruotsinkielisessä versiossa.[1]
Nykyään Budsko työskentelee freelancerina, ja hän kuuluukin Helsingin freelancenäyttelijöiden liittoon ja Suomen Näyttelijäliittoon.
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Michel Budsko on työskennellyt myös ahtaajana, oppaana sekä mielisairaanhoitajana. Häneltä sujuu näytteleminen suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi, saksaksi ja espanjaksilähde?.
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
1994 | Anita | biljardinpelaaja |
2007 | Mannen på gatan | Atlas |
Televisiosarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Televisiosarja | Rooli |
---|---|---|
1983 | Pöllön pesäpuut | Erikin kaveri |
1993 | Enkelten siipi | |
1996 | Sergein totuus | Aksu |
1997 | Sydän toivoa täynnä | pankinjohtaja |
1999 | Hovimäki | Kapteeni Ulanov |
Dubbaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Teatterikiinnitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wasa Teater, 1982–1983
- Svenska Teatern, 1983–1986, 1992–1993, 1997–1998
- Teatteri Jurkka, 1991–1992
- Vierailuteatteri, 1994–1995
- Teatteri Takomo, 1996
Lisäksi hän on vieraillut Sinisessä teatterissa sekä Mustion kesäteatterissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Michel Budsko Elonetissä.
- Michel Budsko Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Michel Budsko Helsingin freelancenäyttelijöiden sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Michel Budsko Suomen Näyttelijäliiton sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Svensk röster & credits, I Mumindalen (Tanoshii Moomin Ikka) dubbningshemsidan.se. Viitattu 24.5.2019.
|
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.