For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Markku Koski (poliitikko).

Markku Koski (poliitikko)

Wikipediasta

Markku Aulis Koski (s. 17. tammikuuta 1952 Kärsämäki) on suomalainen poliitikko. Hän on toiminut Suomen Keskustan kansanedustajana vuosina 1991–1999 ja 2003–2007. Eduskuntavaaleissa 1999 ja 2007 hän putosi eduskunnasta.

Eduskunnassa hän toimi varapuhemiehenä vuosina 2003–2006. Koski oli Kärsämäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja vuodesta 1987 vuoteen 2003 ja jäsen 1987–2004. Koski valittiin Kärsämäen kunnanvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa. Lisäksi hän toimii Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuustossa ja on toiminut kirkkovaltuuston puheenjohtajana vuosina 2015-2019 ja kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana 2020-2021.

Koski valittiin Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuustoon 2022 aluevaaleissa[1].

Koski valittiin Sievin kunnanjohtajaksi vuonna 2007[2] ja hän toimi tehtävässä vuoteen 2014 saakka[3].

Koulutukseltaan Koski on levyseppä-hitsaaja vuodelta 1970. Hän on suorittanut kunnallispolitiikan approbaturin 1987 ja valtio-opin approbaturin vuonna 2001. Sotilasarvoltaan hän on vääpeli (1993).

Kosken aviopuoliso on Marja-Leena Annikki (o.s. Aho). Heillä on viisi lasta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Markku Koski (poliitikko)
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?