For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Jouko Rikkinen.

Jouko Rikkinen

Wikipediasta

Jouko Kalevi Rikkinen (s. 15. elokuuta 1961)[1] on Helsingin yliopiston kasvitieteen professori.[1] Rikkinen on julkaissut lukuisia tieteellisiä tutkimuksia kasvi- ja sienitieteen eri osa-alueilta. Hänet tunnetaan erityisesti levien ja sienten symbiooseja koskevista tutkimuksistaan. Hän on myös kirjoittanut oppikirjoja ja tietoteoksia sekä ansioitunut luontovalokuvaajana.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikkinen kirjoitti ylioppilaaksi Haukilahden lukiosta 1981 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1982. Hän opiskeli biologiaa ja maantiedettä ja valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi 1986 ja filosofian maisteriksi 1987. Rikkinen väitteli filosofian tohtoriksi kasvitieteestä 1995[1]. Hän oli postdoc-tutkijana Yhdysvalloissa Oregonin osavaltionyliopistossa 1997–1998, ja hänet nimitettiin kasvitieteen dosentiksi Helsingin yliopistoon 1999. Rikkinen nimitettiin Helsingin yliopiston kasvitieteen professorin virkaan vuoden 2005 alusta lukien. Hänen edeltäjänsä tässä oppituolissa on Timo Koponen.[2].

Vuonna 2014 Suomen tietokirjailijat ry myönsi Rikkiselle Tietokirjailijapalkinnon tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta.[3] Vuonna 2021 Rikkinen kutsuttiin Suomen Tiedeseuran jäseneksi.[4]

Jouko Rikkisen vanhemmat ovat Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen emeritusprofessori Kalevi Rikkinen ja Helsingin yliopiston maantieteen didaktiikan professori emerita Hannele Rikkinen.[5]

  • What's behind the pretty colours? A study on the photobiology of lichens. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino, 1995.
  • Leviä, sieniä ja leväsieniä: Johdatus levien ja sienten monimuotoisuuteen. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-363-8.
  • Puutarha pikkurahalla. Helsinki: Helmi Kustannus, 2004.
  • Värien puutarha. Helsinki: Otava, 2007.
  • Värvid aias. Tallinna: Varrak, 2008.
  • Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2008.
  • Puut ja pensaat Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2010.
  • Suomalaiset perinnekasvit. Helsinki: Otava, 2011.
  • Heinät ja sarat Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2014.
  • Villivihannekset Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2018.
  • Metsät Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2019.
  • Sienten kirjo. Helsinki: Suomen Biologian Seura Vanamo, 2019.
  • Suot Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2021.
  • Uhanalaiset kasvit Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2023.
  1. a b c Otava.fi Viitattu 18.11.2017.
  2. Helsingin yliopiston virkamiehet Viitattu 18.11.2017
  3. Tietokirjailijapalkinnot Pirjo Lyytikäiselle, Olli Löytylle, Matti Myrskylle, Rea Peltolalle ja Jouko Rikkiselle suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 18.11.2017.
  4. Varsinaiset jäsenet 2.6.2023. Suomen Tiedeseura. Viitattu 16.6.2023.
  5. Kuka kukin on 1978 (Runeberg.org) Viitattu 18.11.2017

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Jouko Rikkinen
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?