For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Kasvitiede.

Kasvitiede

Wikipediasta

Wikibooks
Wikibooks

Kasvitiede eli botaniikka on kasveja tutkiva biologinen tieteenhaara. Sen tutkimusalueita ovat muun muassa kasvien kasvu, lisääntyminen, aineenvaihdunta, kehitys, taudit ja evoluutio.

Kasvitiede jakautuu useihin haaroihin:

1. Kasvimorfologia, eli muoto-oppi, tutkii lähinnä kasvien muotoa ja niiden eri osien keskinäisiä asentosuhteita. Tässä mielessä sen osa-alueesta käytetään myös nimityksiä kasviorganologia ja organografia. Toinen osa-alue on kasvianatomia, jonka kohteena on etupäässä mikroskooppisen pieni sisärakenne, kuten solukot (solukko-oppi eli histologia) tai yksittäiset solut ja niiden osat (soluoppi eli sytologia).

2. Kasvifysiologia tutkii kasvien elintoimintoja: aineenvaihduntaa, kasvua, kehitystä, lisääntymistä ja liikkeitä.

3. Kasviekologia selvittelee kasvien riippuvuutta ilmasto-, maaperä- ym. ympäristötekijöistä sekä sopeutumista niihin.

4. Kasvisystematiikka eli kasvitaksonomia tutkii kasvien välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja ja pyrkii järjestämään maapallon kaikki kasvimuodot keskinäisen sukulaisuuden perusteella yhtenäiseen luontaisjärjestelmään.

5. Kasvimaantiede tutkii kasvien esiintymistä luonnossa. Tällöin kasvistollinen, eli floristinen kasvimaantiede kohdistaa huomionsa kasvilajien, -sukujen jne. levinneisyyteen suhteellisen suurilla alueilla, kun taas kasvillisuustiede, eli kasvisosiologia, tutkii kasvien ryhmittymistä kasvustoiksi ja kasviyhdyskunniksi.

6. Kasvipaleontologian eli fotopaleontologian kohteina ovat muinaisaikojen kasvit geologisina aikakausina.

7. Perinnöllisyystiede eli genetiikka tutkii läheisessä yhteistyössä eläintieteen vastaavan haaran kanssa periytymistä ja muuntelua kasvikunnassa.[1]

8. Kasvibiologia tutkii kasvien soluihin ja elintoimintoihin liittyviä seikkoja biologisesta näkökulmasta.[2]

Jo Aristoteles esitti joitakin kasveja koskevia yleisluonteisia oppilauseita, joita sitten seliteltiin ja pohdittiin n. 2000 vuotta. Hänen oppilaansa Theofrastos (371–286 eaa.) kirjoitti meidän päiviimme säilyneen, koko silloista tietämystä käsittelevän kasvitieteen oppikirjan[3].

Carl von Linné tunnetaan parhaiten luonnontieteilijänä, joka loi perustan kasvien ja eläinten tieteellisille nimistöille.

  1. Kasvitiede AFO – Viikin kampuskirjaston ontologiapalvelu. Finto, suomalainen asiasanasto- ja ontologiapalvelu. Viitattu 11.11.2017.
  2. Kasvibiologiaa Peda.net. Viitattu 21.4.2023. [vanhentunut linkki]
  3. Morton, A. G.: Kasvitieteen historia. Kuvaus kasvitieteen vaiheista muinaisajoista nykypäivään, s. 36–44. Suomentaneet Johannes Enroth ja Ilkka Kukkonen. Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-756-0.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Morton, A. G.: Kasvitieteen historia: Kuvaus kasvitieteen vaiheista muinaisajoista nykypäivään. (History of botanical science: An account of the development of botany from ancient times to the present day, 1981.) Suomen kasvitieteen historian laatineet Johannes Enroth ja Ilkka Kukkonen. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-756-0.
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Kasvitiede
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?