Jelena Dmitrijevna Stasova (ven. Елена Дмитриевна Стасова; 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1873 Pietari, Venäjän keisarikunta – 31. joulukuuta 1966 Moskova, Neuvostoliitto)^[1][2] oli venäläinen bolševikki ja neuvostoliittolainen poliitikko. Hän toimi Kansainvälisen puna-avun (MOPR) puheenjohtajana vuosina 1927–1938. Stasova oli vuonna 1919 ensimmäinen nainen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroon jäsenenä.

Stasova syntyi Pietarissa vuonna 1873 etniseen venäläiseen perheeseen. Hänen isänsä Dmitri Stasov (1828–1918) oli liberaali asianajaja, joka oli töissä senaatissa. Jelenan äiti Poliksena Stasova oli tunnettu feministi, kuten myös hänen tätinsä Nadežda Stasova. Dmitri Stasov toimi airuena tsaari Aleksanteri II:n kruunajaisissa sekä Aleksanteri II:n salamurhaa yrittäneen vallankumouksellisen narodnikki Dmitri Karakozovin puolustusasianajaja. Jelenan isoisä toimi Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n arkkitehtinä.^[3] Jelenan setä oli taidekriitikko Vladimir Stasov.^[1]

Stasova sai tuohon aikaan tytölle harvinaisen laadukkaan koulutuksen. Hän tempautui mukaan vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen toimiessaan 1890-luvulla köyhien opettajana.^[1] Stasova liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen sen perustamisvuonna 1898.^[2] Hän erikoistui maanalaiseen järjestötoimintaan ja valitsi puolueen hajaannuksessa bolševikkien puolen. Hän onnistui jatkamaan maanalaista työtä Venäjällä yhtäjaksoisesti viisi vuotta jäämättä kiinni.^[1] Stasova oli maanpaossa Genevessä, Sveitsissä 1905–1906. Vuosina 1907–1912 hän toimi Tiflisissä Georgiassa. Vuoden 1912 Prahan puoluekokouksessa hänet hyväksyttiin bolševikkien keskuskomitean ehdokasjäseneksi.^[2] Jouduttuaan viranomaisten pidättämäksi hän oli vuosina 1913–1916 karkotettuna Siperiaan.^[1]

Stasova palasi puoluetyöhön vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen.^[1] Hän oli vuodesta 1917 bolševikkipuolueen keskuskomitean sihteerinä ja sen jäsenenä 1918–1920. Hän toimi koko puolueen puoluesihteerinä Jakov Sverdlovin kuoleman jälkeen maaliskuusta marraskuuhun 1919.^[2] Tässä yhteydessä Stasova oli myös politbyroon tilapäisenä jäsenenä heinäkuusta syyskuuhun 1919.^[4] Hän erosi keskuskomitean sihteerin tehtävistä maaliskuussa 1920 protestina, koska katsoi muun puoluejohdon juonittelevan häntä vastaan. Hän ei enää sen jälkeen päässyt merkittäviin asemiin puolueen johdossa. Vuosina 1921–1926 Stasova työskenteli Kominternin tehtävissä Saksassa. Palattuaan Neuvostoliittoon hän johti vuosina 1927–1938 Kansainvälistä puna-apua MOPR:ia, joka välitti taloudellista tukea ja oikeusapua eri maiden vangituille kommunisteille. Vuosina 1938–1946 Stasova toimitti Internatsionalnaja literatura -lehteä, joka julkaisi ulkomaisten kirjailijoiden tekstejä fasisminvastaisen yhteistyön hengessä.^[1]

Stasova selvisi Stalinin vainoista 1930-luvulla. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1946 hänet vangittiin kahdeksan kuukauden ajaksi. 1950-luvun destalinisaation aikana hän oli näkyvä vainojen uhrien avustamisen ja rehabilitaation puolestapuhuja. Hän muun muassa allekirjoitti vuonna 1961 puoluekokoukselle suunnatun adressin, jossa vaadittiin Nikolai Buharinin postuumia rehabilitointia. Viimeisinä vuosinaan Stasova nautti arvonantoa yhtenä viimeisistä ”vanhoista bolševikeista”.^[1] Hän sai sosialistisen työn sankarin kunniamerkin 1960. Hän kuoli 93-vuotiaana vuonna 1966 ja hänet haudattiin Kremlin muuriin Moskovassa.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jelena Stasova Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Israel Suomi (KANTO) Yhdysvallat Tšekki Alankomaat Puola Henkilöt Deutsche Biographie Muut IdRef