Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 2001
Wikipediasta
Jääpallon MM-kilpailut 2001 | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Joukkueet | 7 | ||||||
Isäntämaa | Suomi / Ruotsi | ||||||
Kaupungit |
Oulu Haaparanta |
||||||
Ajankohta | 23.3.-1.4.2001 | ||||||
Mitalistit | |||||||
– Kultaa | Venäjä | ||||||
– Hopeaa | Ruotsi | ||||||
– Pronssia | Suomi | ||||||
Ottelut | 26 | ||||||
Maalit | 386 (14,84 per ottelu ottelua kohti) | ||||||
Maalintekijä | Michael Carlsson (21 maalia) | ||||||
|
Vuoden 2001 jääpallon maailmanmestaruuskilpailut olivat kautta aikain 22. jääpallon MM-kilpailut. Kisojen isäntäkaupunkeina toimivat Oulu ja Tornio. Tornion ottelut pelattiin Ruotsin puolella Haaparannan Gränsvallenilla. Oulussa peliareenana oli Raksilan tekojäärata. MM-kilpailut olivat kuudennet Suomessa järjestettävät. Turnaukseen osallistui seitsemän maata; Ruotsi, Venäjä, Suomi, Norja, Kazakstan, Yhdysvallat ja Valko-Venäjä. Valko-Venäjä esiintyi MM-turnauksessa ensimmäistä kertaa.[1][2]
Kisojen ajankohta oli myöhäisempi kuin aiempina vuosina, turnaus pelattiin maaliskuun lopussa ja loppuottelu pelattiin huhtikuun ensimmäisenä päivänä.[2] MM-kisavuonna pelipalloa uudistettiin, sillä Kansainvälinen jääpalloliitto teki päätöksen että kansainväliset turnaukset pelataan halkaisijaltaan 63mm pelipallolla.[3]
MM-turnauksessa joukkueet pelasivat aluksi keskenään yksinkertaisen sarjan, minkä jälkeen sijat 1-4 etenivät välieriin ja sijat 5-6 pelasivat ottelun viidennestä sijasta. Välierien voittajat etenivät finaaliin ja häviäjät pronssiotteluun. Alkusarjan voitti puhtaalla pelillä Ruotsi, ennen toiseksi sijoittunutta Venäjää. Muut välieräpaikat menivät Kazakstanille ja Suomelle.[1] Ruotsalaismediassa suurta huomiota sai Kazakstanin ja Suomen välinen alkusarjan viimeinen ottelu, jonka mukaan Suomi hävisi ottelun tahallaan välttyäkseen kohtaamasta Venäjää välieräottelussa.[4][5]
Välieräottelussa Ruotsi päihitti Suomen maalein 4-2 ja toisessa välierässä Venäjä voitti Kazakstanin. Pronssiottelussa Suomi kukisti Kazakstanin niukasti maalein 3-2 ja Kazakstanin ensimmäinen MM-mitali jäi yhä saamatta. Loppuottelussa Venäjä voitti Ruotsin maalein 6-1 ja maa voitti MM-kultaa toisen kerran historiansa aikana, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.[6][7]
Alkusarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | ME | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ruotsi | 6 | 6 | 0 | 0 | 76 | 18 | +58 | 12 |
Venäjä | 6 | 5 | 0 | 1 | 63 | 16 | +47 | 10 |
Kazakstan | 6 | 4 | 0 | 2 | 63 | 39 | +24 | 8 |
Suomi | 6 | 3 | 0 | 3 | 57 | 29 | +28 | 6 |
Norja | 6 | 2 | 0 | 4 | 48 | 44 | +4 | 4 |
Yhdysvallat | 6 | 1 | 0 | 5 | 21 | 59 | -38 | 2 |
Valko-Venäjä | 6 | 0 | 0 | 6 | 1 | 124 | -123 | 0 |
24.3.2001 | Suomi | 6-0 | Norja | Oulu | |
24.3.2001 | Ruotsi | 4-2 | Venäjä | Haaparanta | |
24.3.2001 | Valko-Venäjä | 0-12 | Kazakstan | Haaparanta | |
25.3.2001 | Norja | 4-1 | Yhdysvallat | Oulu | |
25.3.2001 | Ruotsi | 10-6 | Kazakstan | Haaparanta | |
25.3.2001 | Suomi | 23-0 | Valko-Venäjä | Oulu | |
26.3.2001 | Valko-Venäjä | 1-8 | Venäjä | Oulu | |
26.3.2001 | Suomi | 12-1 | Yhdysvallat | Oulu | |
26.3.2001 | Norja | 5-7 | Kazakstan | Haaparanta | |
27.3.2001 | Valko-Venäjä | 0-14 | Yhdysvallat | Oulu | |
27.3.2001 | Venäjä | 16-1 | Kazakstan | Oulu | |
27.3.2001 | Ruotsi | 14-5 | Norja | Haaparanta | |
28.3.2001 | Suomi | 5-10 | Venäjä | Oulu | |
28.3.2001 | Yhdysvallat | 1-14 | Kazakstan | Haaparanta | |
28.3.2001 | Ruotsi | 24-0 | Valko-Venäjä | Haaparanta | |
29.3.2001 | Venäjä | 11-3 | Yhdysvallat | Oulu | |
29.3.2001 | Suomi | 4-6 | Ruotsi | Oulu | |
29.3.2001 | Norja | 32-0 | Valko-Venäjä | Haaparanta | |
30.3.2001 | Suomi | 7-12 | Kazakstan | Oulu | |
30.3.2001 | Ruotsi | 18-1 | Yhdysvallat | Haaparanta | |
30.3.2001 | Norja | 2-16 | Venäjä | Haaparanta | |
Jatko-ottelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Välierät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]31.3.2001 | Suomi | 2-4 | Ruotsi | Oulu | |
31.3.2001 | Venäjä | 13-5 | Kazakstan | Oulu | |
Ottelu sijoista 5-6
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1.4.2001 | Norja | 18-3 | Yhdysvallat | Haaparanta | |
Pronssiottelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1.4.2001 | Kazakstan | 2-3 | Suomi | Oulu | |
Aleksei Kurotškin 1-1 Oleg Tšernov 3-2 |
Harri Kauhanen 1-0 Mika Mutikainen 2-1 Samuli Niskanen 3-1 |
||||
Loppuottelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1.4.2001 | Ruotsi | 1-6 | Venäjä | Oulu | |
Lars Gustafsson 1-3 | Valeri Gratšov 0-1 Mihail Svešnikov 0-2 Sergei Obuhov 0-3 Nikolai Jarovitš 1-4 Valeri Gratšov 1-5 Alexander Tjukavin 1-6 |
||||
Parhaat maalintekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sija | Pelaaja | joukkue | maalit |
---|---|---|---|
1. | Michael Carlsson | Ruotsi | 21 |
2. | Christer Lystad | Norja | 17 |
Sergei Obuhov | Venäjä | 17 | |
Sergei Pokidov | Kazakstan | 17 | |
5. | Sergei Lomanov | Venäjä | 16 |
6. | Pål Hanssen | Norja | 13 |
7. | Robert Arnesen | Norja | 12 |
Oleg Tsernov | Venäjä | 12 | |
9. | Ari Holopainen | Suomi | 10 |
10. | Sami Laakkonen | Suomi | 9 |
Samuli Niskanen | Suomi | 9 | |
Aleksei Sagarskih | Kazakstan | 9 | |
Patrik Sandell | Ruotsi | 9 | |
Anders Östling | Ruotsi | 9 |
Parhaat pelaajat[8]
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paras maalivahti: | Thomas Arnesen |
Paras puolustaja: | Viktor Šakalin |
Paras keskikenttäpelaaja: | Samuli Niskanen |
Paras hyökkääjä: | Igor Gapanovitš |
Mitalistijoukkueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kultaa: | Venäjä
Vjatšeslav Rjabov, Andrei Balandin, Aleksei Štšeglov, Andrei Zolotarjov, Pavel Frants, Valeri Gratšov, Aleksandr Tjukavin, Aleksei Tšižov, Mihail Svešnikov, Rinat Šamsutov, Juri Pogrebnoi, Ivan Maksimov, Nikolai Jarovitš, Sergei Lomanov, Sergei Obuhov, Oleg Tšubinski, Maksim Tšermnyh |
Hopeaa: | Ruotsi
Andreas Bergwall, Daniel Kjörling, Andreas Westh, Daniel Eriksson, Marcus Bergwall, Göran Rosendahl, Lars Gustafsson, Jonas Holgersson, Michael Carlsson, Magnus Muhrén, Per Fosshaug, Patrick Södergren, Ted Andersson, Patrik Sandell Anders Östling, Henrik Hagberg |
Pronssia: | Suomi
Pasi Inoranta, Timo Oksanen, Heikki Hyvönen, Petteri Lampinen, Juha Laitinen, Tommy Österberg, Jukka Ohtonen, Janne Hölttö, Kimmo Huotelin, Samuli Niskanen, Jarno Väkiparta, Mika Mutikainen, Ari Holopainen, Sami Laakkonen, Harri Kauhanen |
Jälkipyykki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valko-Venäjän taso ei riittänyt muita jääpallomaita vastaan, ja se hävisi kaikki ottelunsa murskalukemin. Seuraavissa MM-kilpailuissa maa pelasi B-sarjassa.
Kisat epäonnistuivat järjestelyiden ja talouden osalta. Liian kalliiden lippujen myötä otteluissa oli vähän yleisöä, mikä osin suurellisten järjestelyiden vuoksi romutti Suomen Jääpalloliiton talouden useiksi vuosiksi. Epäonnistuneiden kisojen myötä Suomi päätti myös olla vähään aikaan järjestämättä kisoja, vaikka rotaatioperiaatteen myötä sillä olisi ollut järjestämisvuoro n. 2007-2011. Suomessa järjestämisoikeuksista kisasivat parin Oulu - Tornio/Haaparanta kanssa Lappeenranta ja Pori. Kisoja varten Oulun kaupunki vuokrasi Raksilan tekojäälle n. 800 000 markkaa maksaneen katetun elementtipääkatsomon. Haaparanta puolestaan rakensi toisena kisapaikkana toimineelle Gränsvallenin tekojäälle uuden puukatsomon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b World Championship 2000/01 bandysidan.nu. Viitattu 21.10.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Anttinen, Pekka; Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa, s. 207. Multiprint, 2011.
- ↑ Bandyhistoria 2001- svenskbandy.se. Arkistoitu 4.6.2015. Viitattu 23.5.2015. (ruotsiksi)
- ↑ De ville inte vinna 31.3.2001. Aftonbladet. Viitattu 21.10.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Suomelle jääpallopronssia pyryssä bandyvm.se. Viitattu 23.5.2015. (ruotsiksi)
- ↑ Jääpallokirja 2015, s. 180-182. Helsinki: Suomen Jääpalloliitto. Kirjan verkkoversio (viitattu 23.5.2015).
- ↑ Historik bandyvm.se. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 23.5.2015. (ruotsiksi)
- ↑ ХXII WORLD CHAMPIONSHIP bandy-vm2018.ru. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- VM-final 2001 Sverige-Ryssland YouTube. (ruotsiksi)
- Suomelle jääpallopronssia pyryssä Yle Elävä Arkisto.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.