Blueskaava on bluesissa ja sitä uudemmassa populaarimusiikissa suosittu 12-tahtinen sointukulku.

Ennen kuin blueskaavalla alettiin 1920-luvulta lähtien viittaamaan 12-tahtiseen kaavaan, joka oli noussut bluesin kaavoista suosituimmaksi, bluesissa oli käytetty myös 8- ja 16-tahtisia kaavoja. Blueskaavasta tuli 1930-luvulla jazzin ja boogie woogien peruskaava. 1930- ja 1940-luvuilla moni rhythm and blues -kappalekin käytti sitä, ja 1950-luvulla blueskaava oli käytössä monessa rock and roll -kappaleessa. Seuraavien vuosikymmenten rockmusiikissakin sitä on toisinaan käytetty, mutta harvemmin kuin ennen.^[1]

Blueskaavassa on 12 tahtia, joista jokaisessa on neljä iskua. Kaava perustuu sointujen I, IV ja V sointukulkuun. Esimerkiksi A-duurin vastaavat soinnut A, D ja E voivat olla esimerkiksi järjestyksessä AAAA DDAA EDAA.^[1]

Blueskaavan 12 tahtia jaetaan kolmeen fraasiin, jolloin jokaisessa fraasissa on neljä tahtia. Laulaja toistaa ensimmäisen fraasin melodian ja sanat (säkeen) toisessa fraasissa, joskin melodia tavallisesti muuntuu hieman. Kolmannessa fraasissa on eri sanat ja melodia. Yhden säkeistön kaava on siis A-A-B. On yleistä, että kunkin fraasin lauluosuus kattaa vain kaksi ensimmäistä tahtia, ja kaksi viimeistä tahtia ovat instrumentaalisia.^[1]

Blueskaavaa käyttävässä kappaleessa on useita säkeistöjä, jotka kaikki noudattavat samaa kaavaa.^[1]

Blueskaavasta on useita muunnelmia. Joskus muunnellaan sointuja, joskus melodia- tai sanoitusrakennetta.^[1]

J. Karjalainen on kappaleessaan ”Blueskaava” (albumilla Yö kun saapuu Helsinkiin, 1982) kuvaillut blueskaavaa.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Blueskaava Wikimedia Commonsissa