Agitaatio tarkoittaa yleiskielessä voimakasta yritystä vaikuttaa muihin ihmisiin jonkin asian tai aatteen puolesta. Usein sellainen tapahtuu vetoamalla tunteisiin eli kiihotuksena ja yllytyksenä. Agitaatiossa käytetään monia keinoja, muun muassa julkisia puheita, lentolehtisiä ja tiedotusvälineitä sekä nykyään myös enenevässä määrin Internetiä.

Agitaation harjoittajaa kutsutaan agitaattoriksi.

Termi propaganda tarkoittaa usein samaa mutta sanat ovat leimautuneet eri käyttäjätahoihin niin, että usein agitaation tai propagandan harjoittajat mieltyvät jompaankumpaan termiin jättäen toisen sanan tarkoittamaan vastustajien harjoittamaa toimintaa. Esimerkiksi natsi-Saksassa harjoitettiin mieluummin propagandaa, kun agitaatio katsottiin vasemmistolaiseksi toiminnaksi.

Sana agitaatio tulee alun perin latinan sanasta agitare, joka tarkoittaa liikkeelle saattamista, innokasta työskentelyä jonkin puolesta, kehittämistä ja kiihottamista johonkin.

Suomessa työväenliikkeen sanomaa kiersivät 1900-luvun alussa levittämässä taitavat puhujat ja agitaattorit. Sisällissodan jälkeen heitä on varsinkin maanomistajien kertomuksissa pidetty vihankylväjinä ja luokkavihan lietsojina. Tunnettuna agitaattorina vuoden 1907 eduskuntavaalien alla toimi esimerkiksi Juho Viheriälaakso, joka kiersi Kainuussa kahden kuukauden ajan.^[1]

• Rajavuori, Anna: Oral Agitation through Written Sources: On the Study of Verbal Performances of the Early 20th Century Finland. Limited Sources, Boundless Possibilities. Textual Scholarship and the Challenges of Oral and Written Texts. A special issue of RMN Newsletter. Eds. Karina Lukin, Frog & Sakari Katajamäki., 2013, nro 7, s. 78–85. Saatavissa pdf-muodossa.