Latinalaisen kirjaimiston täydennyksiä Āā Àà Ää Åå Ãã Ĉĉ Čč Ćć Çç Ðð Đđ Ɖɖ Éé Êê Ƒƒ Ğğ Ĝĝ Ǧǧ Ġġ Ĥĥ Ħħ Ïï İi Ǩǩ Ŀŀ Łł Ŋŋ Ńń Ññ Ơơ Ôô Őő Õõ Ōō Öö Øø Řř ſ Ŝŝ Šš Şş Ŧŧ Þþ Ůů Ŭŭ Űű Üü Ŵŵ Ƿƿ Ȳȳ Źź Žž Żż Ʒʒ Ligatuureja Ææ IJ ij Œœ ß Tarkkeita ´ ` ^ ˇ ¨ ˜ ¯ Luettelo kirjaimista

Aaltoviiva eli tilde tai puhekielisesti matomerkki (˜ tai ~) voi esiintyä tarkkeena eräiden kielten oikeinkirjoituksessa sekä kielitieteellisissä merkinnöissä tai itsenäisenä kirjoitusmerkkinä etenkin tietoteknisissä ja matemaattisissa yhteyksissä.

Tilde on lähtöisin espanjasta, jossa kahdesta alkujaan perätysten kirjoitetusta n-kirjaimesta jälkimmäinen ruvettiin kirjoittamaan edeltävän päälle (nn → ñ). Espanjankielinen nimi tilde juontuukin latinan sanasta titulus, joka tarkoittaa otsikkoa tai päällekirjoitusta. (Tilden näköistä aaltoviivatarketta käytettiin tosin jo muinaiskreikassa, mutta se oli sirkumfleksistä muodostunut typografinen muunnelma, jolla ei ole yhteyttä varsinaiseen tildeen.)

Tietokoneaikaan siirryttäessä tilde sisällytettiin ASCII-merkistöön vain erillisenä merkkinä. Koska varhaisten tietokoneiden käyttöliittymään ei kuulunut näyttölaitetta vaan tietokoneen tuottama palaute tulostui paperille, tarkemerkki oli tarvittaessa mahdollista lisätä erilaisten kantakirjainten päälle samaan tapaan kuin kirjoituskoneella kirjoitettaessa. Tämä menetelmä ei kuitenkaan enää riittänyt näyttöpäätteiden tultua käyttöön, joten ASCIIn pohjalta muodostettiin laajempia merkistöjä (esim. Latin 1), joihin voitiin lisätä koostemerkkejä eli valmiita kantakirjaimen ja tarkkeen yhdistelmiä. Tarpeettomaksi jäänyttä erillistä tilde-merkkiä puolestaan alettiin käyttää muihin erityistarkoituksiin. Ajan myötä tämä itsenäiseksi kirjoitusmerkiksi muodostunut tilde muuttui isommaksi ja vajosi rivin yläosasta sen keskivaiheille.^[1]

Espanjan ja galegon kielessä tildellä varustettu n eli ñ (eñe) ääntyy liudentuneena [ɲ]. Portugalin kielessä tildellä ilmaistaan vokaalin nasalisaatiota (ã, õ). Viron kielessä esiintyvä õ sen sijaan on oma kirjaimensa, joka ääntyy laveana o:na [ɤ].

Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa tildeä käytetään samalla tavalla kuin portugalissa osoittamaan nasaalia ääntämystä: esimerkiksi Ranskan kaupungin Lyon nimi lausutaan [ljõ]. Jos tilden kaltainen aaltoviiva esiintyy kantakirjaimen alapuolella, esim. [ḛ], se osoittaa narisevaa ääntämystä. Lisäksi aaltoviiva voi esiintyä poikkipiirtona, esim. [ɫ], jolloin se osoittaa velaarista tai faryngaalista ääntämystä.

Koska perinteisissä tietokoneiden merkistöissä ei ole käytössä matemaattista approksimaatiota tarkoittavaa merkkiä ≈ (U+2248), käytetään korvikkeena usein tildeä (~ 50 ’noin viisikymmentä’). Logiikassa puolestaan tilde voi tarkoittaa negaatiota: ~p ’ei p’. Tosin tähän tarkoitukseen on Unicode- ja jo Latin 1 ‑merkistössä käytettävissä erityinen negaation merkki ¬ (U+00AC), mutta sen kirjoittaminen tavanomaisella näppäimistöllä voi olla hankalaa.

Unix-tyyppisten tietokonejärjestelmien komentoliittymässä tilde toimii oikopolkuna käyttäjän kotihakemistoon riippumatta siitä, missä kohdassa hakemistopuuta käyttäjä kulloinkin on (esim. oman kotihakemistonsa sisällöstä saa milloin tahansa listauksen komennolla ls ~). Kun tilden perään lisätään käyttäjätunnus, on mahdollista viitata myös jonkun muun käyttäjän kotihakemistoon, joka sijaitsee samassa tiedostojärjestelmässä (esim. ls ~pekka listaa pekka-nimisen käyttäjän kotihakemiston sisällön, mikäli komennon antajalla on siihen lukuoikeus). Hieman samaan tapaan tildeä käytetään URL-osoitteissa, joissa se saattaa esiintyä nettihakemistoon viittaavana alkumerkkinä (esimerkiksi http://www.example.com/~pekka/ ei yleensä viittaa pekka-käyttäjän varsinaiseen kotihakemistoon, vaan ainoastaan sen julkiseen alihakemistoon, joka on saatavilla verkkotunnuksen example.com kautta).

Neljää tilde-merkkiä peräkkäin käytetään myös Wikipediassa viestien allekirjoituksen ja päiväyksen automaattiseen luomiseen.

Tilden sisältävien koostemerkkien tuottamista varten on suomalaisessa näppäimistössä erityinen tarkenäppäin. Se liittyy treeman eli yläpuolisen pisteparin [¨] näppäimeen, joka sijaitsee Å-näppäimen oikealla puolella. Tilde-kirjaimen voi tuottaa painamalla ensin treema-näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sitten erikseen kantakirjaimen näppäintä (tarvittaessa yhdessä vaihtonäppäimen kanssa):

AltGr·¨ + A → ã

AltGr·¨ + ⇧ Shift·A → Ã

Tarkenäppäin ei ensi painalluksella näytä tekevän mitään, mutta se jättää järjestelmän odottamaan seuraavaa näppäilyä, joka kertoo, mihin kirjaimeen tilde on tarkoitus liittää. Teknisesti tarkenäppäin väliaikaisesti muuttaa näppäinasettelua, niin että seuraavaksi painettava näppäin ei tuotakaan tavanomaista kirjainta vaan siihen perustuvan koostemerkin.

Joskus koostemerkkiin voi sisältyä kaksikin tarketta. Tällaisen merkin kirjoittaminen on ainakin joissain laajennettua suomalaista näppäimistöä käyttävissä Linux-järjestelmissä (esim. Debian 5.0) mahdollista painamalla ensin ylemmän tarkkeen tuottavaa näppäinyhdistelmää, sitten alemman tarkkeen näppäinyhdistelmää ja lopulta kantakirjaimen näppäintä.

Tilde-kirjaimen ei aina tarvitse olla koostemerkki, sillä Unicode-merkistöön sisältyy myös niin sanottu yhdistyvä tilde (U+0303), jonka voi liittää periaatteessa mihin tahansa kantamerkkiin. Yhdistyvä tarke on kirjoitusmerkki, joka ei vie rivillä lainkaan tilaa vaan asemoituu edeltävän kirjoitusmerkin yläpuolelle: esimerkiksi tässä ã on muodostettu tavallisesta a-kirjaimesta (U+0061) ja sen perään lisätystä yhdistyvästä tildestä. Fontista tosin riippuu, miten hyvin yhdistyvä tarke käytännössä osuu kohdalleen – tai onko se ylipäätään käytettävissä.

Joissain laajennettua suomalaista näppäimistöä käyttävissä Linux-järjestelmissä (esim. Debian 5.0) yhdistyvän tilden voi kirjoittaa painamalla ensin erityistä yhdistelmänäppäintä (jollaisena usein toimii oikeanpuoleinen Windows-näppäin) ja sen jälkeen tilden tarkenäppäintä kaksi kertaa peräkkäin.

Kansainvälisen foneettisen aakkoston tarpeisiin Unicode-merkistössä on myös yhdistyvä alapuolinen tilde (U+0330, esim. a̰) ja yhdistyvä poikkipiirto-tilde (U+0334, esim. z̴).

ASCII-merkistöön sisältyvä tilde (~ U+007E) ei ole tarke vaan itsenäinen kirjoitusmerkki, jota käytetään lähinnä tietoteknisissä ja matemaattisissa merkinnöissä. Se voidaan suomalaisella näppäimistöllä tuottaa painamalla tarkenäppäimen jälkeen välilyöntinäppäintä tai painamalla tarkenäppäintä kaksi kertaa peräkkäin.

Kantakirjaimesta riippumaton on myös Unicode-merkistön niin sanottu pieni tilde (˜ U+02DC), jota voidaan luonnehtia tarkkeenomaiseksi merkiksi. Se on samankokoinen ja ‑näköinen kuin tarkkeena käytettävä tilde mutta tarkoitettu käytettäväksi itsenäisenä kirjoitusmerkkinä lähinnä kielitieteellisissä yhteyksissä.