For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for X-sukupolvi.

X-sukupolvi

Wikipediasta

X-sukupolvi on käsite, jonka tarkoitus on kuvata 1980-luvulla nuoruuttaan elänyttä ja 1980- ja 1990-luvuilla aikuistunutta sukupolvea[1]. Käsite on peräisin kanadalaisen kirjailijan Douglas Couplandin kirjasta Generation X: Tales for an Accelerated Culture.[2]

Suomessa on usein katsottu, että tähän sukupolveen kuuluvat vuosina 1961–1979 syntyneet, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa X-sukupolven edustajat ovat syntyneet vuosina 1965–1980.[3][2] X-sukupolven yhteisiä suuria kokemuksia olivat Neuvostoliiton romahtaminen, Berliinin muurin murtuminen, Yhdysvaltojen jääminen maailman ainoaksi supervallaksi, 1990-luvun lama ja massatyöttömyys sekä globalisaatio. Monia X-sukupolven edustajia yhdistää lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vanhempien avioero[1].

Siinä missä suuria ikäluokkia on sanottu viimeiseksi moderniksi sukupolveksi, joiden elämää on leimannut jatkuva optimismi ja kehitysusko, X-sukupolvea on pidetty ensimmäisenä postmodernina sukupolvena, jonka elämää leimaa pessimismi ja epäluottamus tulevaisuuteen[1]. 1990-luvulla monia rock-yhtyeitä jopa leimattiin X-sukupolven edustajiksi ja muun muassa Nirvana-yhtyeen keulahahmoa Kurt Cobainia pidettiin sen äänitorvena.

X-sukupolvi Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

X-sukupolven suomalaisena pamflettina pidetään usein Osku Pajamäen kirjoittamaa kirjaa Ahne sukupolvi – Suurten ikäluokkien perintö, jossa hän peilaa X-sukupolven elämää suurten ikäluokkien elämään.

Kirjailija Mika Wickström kertoo saaneensa vaikutteita Sukupolvi X -romaanilleen muun muassa Generation X -yhtyeestä, jonka keulakuvana tunnettiin 1980-luvulla Billy Idol.

Kulttuurisesti X-sukupolven nuoriso koki Dingo (yhtye)-huuman, Live Aidin ja Berliinin muurin murtumisen.

Pullamössösukupolvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullamössösukupolvi on tiettävästi Martin Saarikankaan vuonna 1993 ensimmäisenä esittämä käsite[4][5] ja sittemmin sotien jälkeisten suurten ikäluokkien 1990-luvulta alkaen käyttämä sana, jonka tarkoituksena oli kuvata 1980-luvulla nuoruuttaan elänyttä sukupolvea. Käsite kuvaa sitä, kuinka nuoriso elää helppoa elämää. Vanhempien ikäluokkien mielestä pullamössösukupolvi on saanut elämässään kaiken valmiina, eikä ole juuri joutunut ponnistelemaan saavutustensa eteen[6]. Nimitys viittaa (kuivahtaneesta) pullasta kahvissa liottamalla valmistettuun jälkiruokaan (ks. pullamössö). Joidenkin vanhempien ikäluokkien edustajien mielestä pullamössösukupolveen yhdistetään myös uusavuttomuus. Toisaalta "Pullamössösukupolviksi" on leimattu vuosikymmenestä toiseen uudet sukupolvet.

Aiheesta populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

X-sukupolvi on ollut suosittu aihepiiri elokuvissa. Seuraavat elokuvat voidaan lukea kuuluvan genreen:lähde?

  1. a b c Schroer, William J.: Generations X,Y, Z and the Others – Cont’d socialmarketing.org. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  2. a b Twenge, Jean: How Are Generations Named? Trend. The Pew Charitable Trusts. Arkistoitu 20.10.2022. Viitattu 24.2.2024. (englanniksi)
  3. Sepitetyt sukupolvet Helsingin Sanomat. 25.12.2023. Viitattu 27.12.2023.
  4. Sirén, Juhani & Larros, Heini: Nykysuomen sanakirja City-lehti. nro 21/2002. Viitattu 23.5.2007.
  5. Malmberg, Ilkka: Pullamössö jäi eloon. Helsingin Sanomat, 4.7.1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.7.2017.
  6. Mikkola, Henna: Sukupolvettomat? Nuoret ikäpolvensa kuvaajina, s. 35. Nykykulttuurin tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto, 2002. ISBN 951-39-1266-3.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
X-sukupolvi
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?