For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Violeta Bulc.

Violeta Bulc

Wikipediasta

Violeta Bulc
Violeta Bulc (2017).
Violeta Bulc (2017).
Euroopan liikennekomissaari
1.11.2014–30.11.2019
Edeltäjä Siim Kallas
Seuraaja Adina Vălean
Henkilötiedot
Syntynyt24. tammikuuta 1964 (ikä 60)
Ljubljana, Jugoslavia
Tiedot
Tutkinnot Ljubljanan yliopisto
Golden Gate -yliopisto
Aiheesta muualla
www.violeta.si

Violeta Bulc (s. 24. tammikuuta 1964 Ljubljana, Jugoslavia) on slovenialainen yritysjohtaja ja poliitikko, joka aloitti vuonna 2014 Junckerin komission liikennekomissaarina. Bulc siirtyi politiikkaan aiemmin samana vuonna liike-elämästä. Hän oli toiminut tärkeässä asemassa tietoliikenneyrityksissä ja ollut perustamassa Slovenian itsemäistymisen jälkeen maan tietoliikenneverkkoa.

Opiskelu ja ura liike-elämässä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Violeta Bulc syntyi Jugoslaviassa vuonna 1964. Hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä ja informatiikkaa Ljubljanan yliopistossa ja jatkoi opintojaan San Franciscossa Golden Gate -yliopistossa.[1] Siellä hän valmistui maisteriksi tietotekniikasta.[2]

Valmistuttuaan Bulc työskenteli 1991–1994 Kalifornian Burlingamessa verkkoasiantuntijana.[2] Bulc palasi vuonna 1994 itsenäistyneeseen Sloveniaan, työskenteli vuodet 1994–1997 Telekom Slovenijella ja oli perustamassa siellä maan ensimmäistä tietoliikenneverkkoa. Hän matkusteli myös muissa entisen Jugoslavian itsenäistyneissä maissa edistämässä näiden tietoliikenneverkkoja. Vuosina 1999–2000 hän oli Telemachin varatoimitusjohtaja. Bulc perusti vuonna 2000 Vibacomin, jonka toimitusjohtajana hän toimi vuoteen 2014 saakka.[3]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulc siirtyi politiikkaan syyskuussa 2014, kun pääministeri Miro Cerar nimitti hänet salkuttomaksi ministeriksi, jonka vastuulla oli kehitys, strategiset projektit ja yhtenäisyys.[4] Kun Euroopan parlamentti hylkäsi itse itsensä komissiaariehdokkaaksi nimittäneen Alenka Bratušekin ehdokkuuden, Cerar valitsi Bulcin Slovenian ehdokkaaksi. Bulcin nimitys herätti Slovenian mediassa paljon keskusteluja, sillä hän oli poliittisesti kokematon ja harrasti New Age -rituaaleja. Bulc kuitenkin valittiin Junckerin komissioon. Juncker antoi Bulcille liikennekomissaarin salkun ja laittoi energiaunionikomissaariksi ja varapuheenjohtajaksi kokeneemman Maroš Šefcovicin.[3]

  1. Keating, Dave: Violeta Bulc: not your average European Commission candidate Politico. 20.10.2014. Politico Sprl. Viitattu 22.4.2019. (englanniksi)
  2. a b Violeta Bulc European Commission. Viitattu 22.4.2019. (englanniksi)
  3. a b Keating, Dave: Violeta Bulc: unconventional entrepreneur Politico. 25.1.2016. Politico Sprl. Viitattu 22.4.2019. (englanniksi)
  4. Violeta Bulc, MSc takes over GODC 19.9.2014. Government Office for Development and European Cohesion Policy. Viitattu 22.4.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Violeta Bulc
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?