Velhot ovat pieni, kuvitteellinen ryhmä J. R. R. Tolkienin kirjallisessa tuotannossa. Velhot tulivat auttamaan Ardan kansoja Sauronia vastaan. He ottivat Keski-Maan ihmisten fyysisen muodon, mutta olivat mieleltään voimakkaampia. Haltiat kutsuvat heitä nimellä istari (Viisaat) tai sindariksi nimellä ithryn (yksikkö ithron).

He olivat kaikki maiar, valarin kaltaisia, mutta heikompia voimiltaan. Sauron oli voimakkain maia. Viisi heistä lähetettiin auttamaan Keski-Maan kansoja taistelussa Sauronia vastaan. He olivat quenyankielisiltä nimiltään Curumo tarkoittaen ”taitava”; Olórin tarkoittaen ”muistaja”, ”uneksija” tai ”ajattelija”; Aiwendil tarkoittaen ”lintujen ystävä”; sekä Alatar ja Pallando.

He saapuivat Keski-Maahan suunnilleen vuonna 1000 Kolmatta aikaa. Kaksi heistä, siniset velhot, menivät itään eivätkä kuulu Keski-Maan tarinoihin. Heidän nimensä olivat quenyaksi Morinehtar, ”Pimeydenlyöjä” ja Romestamo, ”Idänauttaja”. Keskeneräisten tarujen kirjassa heidän nimensä ovat Alatar ja Pallando. Muut kolme olivat Saruman (Curumo), Gandalf (Olórin) ja Radagast (Aiwendil). Jokaisella oli oma värinsä vaatetuksessa, jossa valkoinen tarkoitti johtajaa; Saruman oli valkoinen, Gandalf harmaa, Radagast ruskea ja kaksi heistä, Alatar ja Pallando, olivat sinisiä. Ei ole varmaa, kuvastiko väri myös luonnetta tai kykyjä. Teoksessa esitetään että kukin velho edustaa yhtä Valaria. Näin esimerkiksi Saruman edustaa Aulë - seppää. Tämä sopii yhteen siinä, että hänen tehtävänsä oli etsiä tietoa sormuksista, joiden valmistamisen taito ja tieto ulkonäöstä oli jo kadonnut velhojen saapuessa Keski-Maahan.

Velhot ilmaantuivat Keski-Maahan jo vanhoina. He olivat ottaneet muodoikseen vanhojen miesten kehot kuten valar olivat pyytäneet. He auttoivat Keski-Maassa eläviä rohkaisemalla ja suostuttelemalla, eivät pakolla ja pelolla. Kuitenkin he ikääntyivät, joskin hyvin hitaasti ja olivat itse asiassa kuolemattomia. He olivat silti fyysisesti ”todellisia” ihmisiä ja tunsivat tunteita, nautintoa ja pelkoa. Kehossaan he olivat iältään kuolemattomia, mutta heidän fyysisen muotonsa kykeni tuhoamaan kuten tapahtui Gandalfille, joka kuoli taistelussa balrogia vastaan, mutta syntyi uudelleen, sillä hänen työnsä ei ollut lopussa.

Istarit kantoivat myös sauvoja, joihin oli sidottu heidän kykynsä käyttää taikuutta. Kun Gandalf oli lyönyt Morgothin balrogin Moriassa, hänen vanha, harmaa sauvansa tuhoutui, mutta hän sai uuden sauvan, valkoisen, muuttuessaan Gandalf Valkoiseksi. Kun Saruman lyötiin Rautapihassa, Gandalf katkaisi hänen sauvansa ja erotti hänet Valkoisesta Neuvostosta.

Vain muutama Keski-Maassa tiesi, keitä velhot todella olivat; nämä kun eivät jakaneet sitä tietoa. Moni luuli heitä haltioiksi tai viisaiksi ihmisiksi (Gandalf tarkoittaa ihmisten kielellä sauvahaltia, koska ne ihmiset, jotka antoivat hänelle sen nimen, luulivat häntä haltiaksi). Huolimatta heidän erikoisesta ja kunnianhimottomasta päämäärästään velhot olivat kykeneviä ihmisten tunteisiin. Esimerkiksi Gandalf tunsi kiintymystä hobitteihin. He tunsivat myös kielteisiä tunteita kuten ahneutta, kateutta ja vallanhimoa.

Sarumanilla oli suurin valta ja hän oli Valkoisen neuvoston puheenjohtaja. Vuonna 2759 Kolmatta aikaa Gondorin käskynhaltija kutsui hänet Rautapihaan, Orthancin torniin, asumaan. Saruman oli tutkinut Mahtisormuksia ja joutunut itsekin niiden pauloihin ja Sauron taivutti hänet puolelleen Orthancin näkykiven, palantírin, kautta. Saruman auttoi Mordorin joukkoja Sormuksen sodassa, mutta entit ja huornit vangitsivat hänet Helmen syvänteen taistelun aikaan. Gandalf katkaisi hänen sauvansa. Saruman kuoli palvelijansa Kärmekielen veitseen Konnussa Valtasormuksen tuhon jälkeen.

Sormuksen sodan jälkeen Gandalf palasi Kuolemattomille maille meren yli Frodon, Bilbon ja monien haltioiden kanssa.