Vapaamatkustajan ongelma on tilanne, jossa yksittäinen toimija hyötyy muiden panostuksesta antamatta omaa osuuttaan.^[1] Esimerkiksi henkilö, joka ei maksa matkastaan julkisessa kulkuvälineessä on vapaamatkustaja, koska hän käyttää palvelua, joka on muiden kustantama. Jos jokainen maksaisi matkastaan, lipun hinta olisi teoriassa kaikille alhaisempi.

Täsmällisemmin taloustieteen käsitteillä ilmaistuna kyse on siitä, että toimijalla ei ole kannustetta ottaa huomioon käyttäytymisensä laajempia vaikutuksia. Vapaamatkustajan ongelma on yksi tärkeimmistä perusteista julkishyödykkeiden tuottamiseen valtion varoilla. Valtion puolustus on tyypillinen esimerkki julkishyödykkeestä, koska yksittäistä kansalaista ei voida sulkea sen ulkopuolelle. Samoin esimerkiksi politiikan tutkimuksessa on pohdittu äänestyskäyttäytymistä vapaamatkustajanongelman näkökulmasta – yksilöthän voivat nauttia demokratiasta, vaikkeivät itse vaivautuisi käymään äänestämässä.

Teorian kannalta keskeinen ongelma on, että toimijat eivät paljasta preferenssejään vapaamatkustajan ongelman tilanteessa. Näin ollen kustannuksia ei voida periä rajahyödyn mukaan. Koska ei ole selvää, kuinka paljon kunkin toimijan pitäisi maksaa julkishyödykkeestä tai muusta resurssista, taloustieteessä vapaamatkustamista pidetään usein ongelmana vain silloin kun se johtaa Pareto-tehottomaan allokaatioon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi julkishyödykkeen liian vähäistä tuotantoa tai yhteisresurssien liiallista käyttöä.

Vapaamatkustajan ongelmaa analysoidaan tavallisesti peliteorian avulla. Suunnittelemalla sopiva huutokauppamekanismi, voidaan pelaajat usein pakottaa paljastamaan preferenssinsä ja ratkaista vapaamatkustajan ongelma. Käytännössä optimaalisten huutokauppojen toteutus voi olla vaikeaa.

• Salamatkustus

• Jani Kaaro: Oleskeluyhteiskunnassa voi oleskella myös kabineteissa. Helsingin Sanomat 21.1.2013.