Uskontotieto
Wikipediasta
Uskontotieto on oppiaine.
Opetus eri maissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uskontotieto on oppiaineena muun muassa Ruotsissa. Koska Ruotsin valtio on sitoutunut evankelis-luterilaiseen katsomukseen, kirkon valta-aseman on katsottu vaikuttavan uskontotiedon opetukseen. Valtionkirkkoon kuulumattomille on annettu vapautusta opetuksesta.[1]
Kaikille yhteisen etiikan opetuksen mallia toteutetaan Bulgariassa, Espanjassa, Latviassa, Papua-Uudessa-Guineassa, Intiassa, Indonesiassa, Japanissa, Nepalissa, Pakistanissa ja Filippiineillä. Esimerkiksi Bulgariassa oppiaine on pohdiskelevaa, sen sisältöjä ovat muun muassa historia, minä ja muut, tietoisuus, rakkaus, vapaus, onni.[1]
Uskonnon opetuksesta uskontotietoon?
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansanedustaja Irina Krohn teki vuonna 2002 lakialoitteen uskonnon opetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi, johon osallistuisivat kaikki oppilaat. Mallina Krohn piti Ruotsin uskontotietoa.[2] Vapaa Ajattelija -lehti julkaisi aiheesta kielteisen kirjoituksen, jossa se syytti Ruotsin uskontotiedon opetusta ihmisoikeuksia rikkovaksi. Erkki Hartikaisen mukaan Ruotsin uskontotieteen kirjat oli tehty muuttamalla vanhat uskontokirjat "tunnustuksettomiksi" siten, että pääsisältö, raamattuoppi, säilyi. Näin evankelis-luterilainen kirkko sai kaikki koululaiset yhteisen kristillisen opetuksen piiriin.[3]Hartikainen on arvostellut myös Norjan uskontotietoa, josta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut kielteisen päätöksen.[4]
Vuonna 2006 uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi pohti uskonnon opetuksen tulevaisuudennäkymiä Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Hänen mukaansa yhteiskunta on nopeassa muutoksessa ja luterilainen kirkkokin saattaa liukua kohti vähemmistökirkon asemaa. Kallioniemi piti nykyistä mallia, jossa eri uskonnollisiin yhteisöihin kuuluville tarjotaan omaa opetustaan, esimerkkinä uskonnonvapauden turvaavasta opetuksesta. Hän myönsi sen kuitenkin olevan usein ongelmallista luokkien haajantuessa useaan eri ryhmään uskonnontunnin ajaksi. Opetuksen järjestäminen on työlästä kouluille ja pienimpien uskontokuntien edustajat ovat huonoimmassa asemassa. Nykyisellä mallilla on kuitenkin vahva kannatus eri yhteisöjen keskuudessa.[5]
Keskustelu uskonnon opetuksen muuttamisesta käynnistyi uudelleen keväällä 2008, kun Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola ehdotti nykyisen uskonnon opetuksen tilalle kaikille oppilaille yhteistä uskontotietoa. Myös opetushallituksen kehitysjohtajan Markku Rimpelän mukaan kaikkien oppilaiden olisi voitava osallistua samalle oppitunnille. Hänen mielestään uskonnonopetusta tulisi kehittää etiikan ja uskontotiedon suuntaan. Rimpelä perusteli näkemystään lisääntyvällä maahanmuutolla. Kysymys tulee ajankohtaiseksi hallituskauden lopulla, kun valtakunnallisia opetussuunnitelmia aletaan uudistaa.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pekka Elo & Jaakko Linnankivi: Et-opetuksen historiasta: Oikeuden ja kohtuuden tiellä 2.8.2006. Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry. Arkistoitu 1.8.2013. Viitattu 20.5.2008.
- ↑ Krohn, Irina: Lakialoite 121/2002 vp. Laki perusopetuslain ja lukiolain muuttamisesta. 7.10.2002. Eduskunta. Viitattu 20.5.2008.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Irina Krohn vaatii kaikille pakollista uskonnonopetusta. Vapaa Ajattelija, 2002, nro 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2008.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös Norjan ”uskontotiedosta” Jumalaton. 15.7.2009. Suomen ateistiyhdistys. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 15.7.2009.
- ↑ Sarlin, Tommi: Yhteistä uskontotieto-oppiainetta kannattaa harva. Kirkko & Kaupunki, 14.8.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2008.
- ↑ Rimpeläkin kannattaa uskontotietoa. Opettaja, 13.5.2008, nro 20. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
