Työlaulu on joko fyysisen työn rytmittämiseksi tai helpottamiseksi laulettu sävelmä tai työtä ja työoloja kuvaava laulu. Työlauluja on syntynyt eri maissa ja eri ammattien ja työtehtävien piirissä, ja ne voivat ulottua yksinäistä työtä tekevän sanattomasta itsekseen hyräilystä tai yksinkertaisista huudoista (esim. ”hiiop!”) isomman työporukan monimutkaisiin vuorolauluihin ja vaikuttamaan pyrkiviin työväenlauluihin, jotka ovat usein protestilauluja työoloista ja yhteiskunnasta. Etenkin rytmiset työlaulut ovat pääosin kansanlauluja, joiden alkuperää tai tekijöitä ei varmuudella tiedetä.^[1]

Laulujen käytöstä työn rytmittämiseksi on melko varmaa todistusaineistoa jo muinaisesta Egyptistä.^[2] Työlaulujen perinne alkoi länsimaissa kadota teollisen vallankumouksen ja maatalouden koneistumisen myötä, kun työrytmin alkoivat ihmisten sijaan määrätä meluisat ja omaan tahtiinsa toimivat työkoneet.^[1]

Etnomusikologi Erkki Ala-Könnin mukaan jopa kaikki kansanmusiikki on saanut alkunsa työlaulusta ja kehtolaulusta, joka sekin on yhdenlaista työlaulua^[3]. Työlauluperinne on joka tapauksessa vaikuttanut monien nykyisin tunnetumpien musiikinlajien syntyyn. Afroamerikkalainen kirjailija Richard Wright on arvellut blues- ja gospelmusiikin syntyneen ainakin osin Yhdysvaltojen plantaasien orjatyövoiman työlauluista ja -huudoista. Työlaulut olivat myös orjien keskinäinen viestintämuoto, sillä työtä tehdessä keskustelu oli kiellettyä, mutta laulu itse keksittyine sanoineenkin sallittua.^[4]

Plantaasiorjien työlaulujen ohella tunnettuja työlauluperinteitä ovat purjelaivojen aikakaudella käytetyt merimiesten työlaulut (engl. sea shanty, -ies). Eräänlaisia työlauluja ovat metsästyksessä käytettävät riistaa esiin houkuttelevat äännähdykset ja Suomenkin karjataloudesta tuttu karjankutsunta.^[5]