Tuure (Ture) Armas Junttu (28. huhtikuuta 1911 Pirkkala – 24. syyskuuta 1981^[1]) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Hän näytteli parisenkymmentä sivuosaa suomalaisessa elokuvassa, usein epämiellyttäviä tyyppejä tai arvovaltaisia herroja. Hän myös ohjasi, muun muassa Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterissa näytelmän Yks’ tavallinen Virtanen (1951). Junttu oli Helsingin Konservatorion lausuntaoppilas ja hänestä kehkeytyi arvostettu runonlausuja. Suurimman yleisönsä Junttu tavoitti Yleisradiossa, jossa hän 1950–1970-luvuilla lausui uudenvuodenaattoiltoina osia Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Hänen äänensä on säilynyt myös useissa kuunnelmissa.

Ture Junttu syntyi Pirkkalassa maanviljelijäperheeseen. Hänen vanhempansa olivat Kalle Vihtori Junttu ja Alma Amalia Bohm. Juntulla oli kaksi vanhempaa sisarusta, Laura ja Erkki. Oppikoulun jälkeen hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa konserttipianistiksi, mutta ei pitänyt rytmitajuaan tarpeeksi kehittyneenä. Ammatti löytyikin teatterin parista. Junttu oli Tampereen Teatterin kiinnitetty näyttelijä vuosina 1934–1942, sen jälkeen hän toimi neljä vuotta näyttelijä-ohjaajana Helsingin Kansanteatterissa sekä opettajana Teatterikoulussa. Sama teatteri yhdistyi myöhemmin Kansanteatteri-Työväenteatteriksi. Junttu johti teatteria vuosikymmenen 1951–1961, jonka jälkeen hän siirtyi freelanceriksi.

Juntun taiteellisia saavutuksia näyttämörooleissa olivat mm. Hamlet, Saituri ja Cyrano de Bergerac. Teatterinjohtajana hän oli uskalias löytöretkeilijä, jonka ansiosta parrasvaloihin pääsivät aikanaan unohtuneet Maiju Lassilan näytelmät.

Ture Juntun aktiivisin elokuvaura ajoittuu 1940-luvun puoliväliin. Hänen elokuvarooleistaan tunnetuimpia lienevät kreivi Spiegelberginä esiintyvä huijari klassikkoelokuvassa Linnaisten vihreä kamari ja Krister Gyllenskiöld elokuvassa Sadan miekan mies. Elokuvassa Poika eli kesäänsä hänet nähdään varatuomari Erik Bruniuksena. Junttu näyttelee elokuvatöissään tyypillisesti hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevaa henkilöä tai huijaria, joka teeskentelee olevansa sellainen taloudellisia etuja saavuttaakseen.

Ture Junttu avioitui mainospäällikkö Sirkka Vanamon kanssa sota-aikana vuonna 1944. Joulun alla 1946 heille syntyi tytär, joka kuoli vain päivän ikäisenä.

Junttu palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 1972.

Junttu on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.^[2]

• Paimen, piika ja emäntä (1938)
• Miehen kunnia (1943)
• Maskotti (1943)
• Nainen on valttia (1944)
• Kuollut mies vihastuu (1944)
• Mikä yö! (1945)
• Linnaisten vihreä kamari (1945)
• Kohtalo johtaa meitä (1945)
• En ole kreivitär (1945)
• Naimisiin päiväksi (1946)
• Sadan miekan mies (1951)
• Kuningas kulkureitten (1953)
• Poika eli kesäänsä (1955)
• Risti ja liekki (1957)
• Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959)
• Pojat (1962)
• Kustaa III (1963)
• Pilvilinna (1970)
• Akseli ja Elina (1970)
• Pohjantähti (1973)

• Kari Uusitalo, Siiri ja Kaarlo, Edita Publishing Oy, 2002 (ISBN 951-37-3690-3)
• Rauni Luoma ja Maarit Huovinen, Rauni Luoma - ilon ja murheen näyttämöllä, 1986 (ISBN 951-0-13829-0)
• Ture Junttu Elonetissä.

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Elonet Yle