For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Tero Mustonen.

Tero Mustonen

Wikipediasta

Tero Mustonen (s. 1976 Tampere) on suomalainen tutkija, kalastaja ja filosofian tohtori. Mustonen on Itä-Suomen yliopiston maantieteen ja historian laitoksen dosentti. [1]

Koulutus ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustonen on väitteli filosofian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2009. Hänen väitöskirjansa titteli oli Karhun väen ajast-aikojen avartuva avara: Paikallisen tiedon olemukset, tulkinnnat, jatkuvuudet ja katkeamiset kolmessa luontaistalousyhteisössä arktisen ilmastonmuutoksen viitekehyksessä.[2]

Hän toimi vuosina 1999–2004 Tampereen ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikan opettajana.[3] Mustonen perusti palkitun Lumimuutos-osuuskunnan yhdessä vaimonsa kanssa työskennellessään TAMK:ssa.

Mustonen oli yksi YK:n ilmastopaneeli IPCC:n kuudennen seurantaraportin pääkirjoittajista[4]. Mustonen valittiin pääkirjoittajaksi lähes 3 000 tutkijan joukosta[4]. Hän on toinen IPCC:n ilmastoraportin pääkirjoittajaksi valittu suomalainen tutkija Ilmatieteen laitoksen apulaisprofessori Annalea Lohilan ohella.[4] Mustosen vastuulla olivat raportin Eurooppaa ja arktisia alueita käsittelevä osiot[5].

Lumimuutos-osuuskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumimuutos-osuuskunta sai alkunsa vuonna 2000 Tampereen ammattikorkeakoulun hankkeena, jonka tarkoituksena oli edistää yhteistyötä pohjoisten alkuperäiskansojen kanssa ja kerätä havaintoja pohjoisten alueiden ympäristömuutoksista[6]. Hankkeen päätyttyä vuonna 2005 perustettiin osuuskunta Lumimuutos[6].

Osuuskunnan näkyvimpänä toimintamuotona on ennallistaminen[6]. Osuuskunnan työntekijät ja yhteistyökumppanit suunnittelevat ja toteuttavat muun muassa soiden ennallistamisia ja vesistönsuojelukosteikkoja[6]. Vuoteen 2022 mennessä osuuskunta oli ennallistanut yli 50 kohdetta, joilla oli vaikutuksia noin 31 000 hehtaarin alueelle.[7]

Osuuskunnan toinen toimintamuoto on kalastus, kuten hoitokalastus sekä kalan jalostaminen[6]. Lisäksi Lumimuutos tekee työtä kulttuuriperinteen parissa[6]. Lumimuutos tunnetaan myös arktisesta tutkimustyöstään, kuten hiilimittauksista, joita se tekee yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa.[7]

Lumimuutoksen budjetti on yli 2 miljoonaa euroa[7]. Suojelutyötä rahoittavat muun muassa Finnair sekä Koneen, Nesslingin ja Googlen säätiöt[7]. Toimintaa rahoitetaan myös kalastuksella[7]. Osuuskunta työllistää verkkosivujensa mukaan vuodenajasta tai tarpeesta riippuen 13–30 henkeä.[6] Ulkomailla, esimerkiksi Nigeriassa, Venäjällä, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, toimii parisataa järjestön koordinaattoria ja kumppania.[7]

Tunnustuksia ja palkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goldman-palkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustoselle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena Goldman-palkinto huhtikuussa 2023.[3] Palkintoa kutsutaan ”vihreäksi Nobeliksi” ja sen sanotaan olevan maailman merkittävin ympäristöpalkinto.[8] Mustonen sai palkinnon Lumimuutos-osuuskunnan tekemästä ennaltamistyöstä ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi.[9][10] Richard ja Rhoda Goldmanin vuonna 1989 perustama Goldman Environmental Prize -palkinto myönnetään vuosittain merkittäville ruohonjuuritason ympäristötoimijoille. Palkinnon arvo on noin 180 000 euroa (200 000 dollaria).[10]

St Andrewsin ympäristöpalkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2022 Lumimuutos-osuuskunnalle myönnettiin St Andrewsin ympäristöpalkinto. 100 000 euron arvoisen palkinnon jakaa skotlantilainen St Andrewsin yliopisto.[11]

Muita tunnustuksia ja palkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Itä-Suomen yliopiston vuoden alumni (2023)[12]
  • Tällberg-SNF-Eliasson global leadership prize (2021)[13]
  • Ekosäätiön Pekka Kuusi -palkinto (2021)[14]
  • Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinto vuonna 2021 myönnettiin Osuuskunta Lumimuutokselle ja sen perustajille Kaisu ja Tero Mustoselle.[15]
  • Mustonen, Tero: Tiedon valtapolitiikat hallitustenvälisessä ilmastopaneelissa 2018-2022. Kosmopolis, 1/2023, Vol 53. vsk. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.1.2024.
  • Mustonen, Tero: Peatlands and Associated Boreal Forests of Finland Under Restoration. Arctic Report Card: Update for 2023, 2023. NOAA. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.1.2024.
  1. Sari Eskelinen: Ilmastotutkija ja ammattikalastaja Tero Mustosesta Itä-Suomen yliopiston Vuoden alumni 28.11.2023. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 22.1.2024.
  2. Opponent in a doctoral defence, University of Joensuu Helsingfors universitet. Viitattu 22.1.2024. (ruotsiksi)
  3. a b ”Vihreän Nobelin” saanut Tero Mustonen pelastaa maailmaa hehtaari hehtaarilta Tampereen korkeakouluyhteisö. Viitattu 22.1.2024.
  4. a b c IPCC:n raporttia on päässyt kirjoittamaan vain kaksi suomalaistutkijaa – Tero Mustonen kertoo nyt, miten maailman vaikutusvaltaisin ilmastoselvitys syntyy Yle Uutiset. 19.3.2023. Viitattu 22.1.2024.
  5. HS Ympäristö | Ihmiskunnan kohtalonkirjoitus on valmis ja pian se paljastetaan – Muikunpyytäjä kirjoitti ilmastoraporttiin vakavat sanat, jotka kohta ravistelevat kaikkia suomalaisia Helsingin Sanomat. 19.2.2022. Viitattu 23.1.2024.
  6. a b c d e f g Suomalainen Tero Mustonen voitti maailman merkittävimmän ympäristöpalkinnon – tällainen on Lumimuutos, jolla hän voiton vei Yle Uutiset. 24.4.2023. Viitattu 23.1.2024.
  7. a b c d e f Lumimuutos-osuuskunta ennallistaa pilattuja luontokohteita yritysten ja kalastajien varoilla – maanomistajat innolla mukana, eivätkä juuri tukia kysele Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 23.1.2024.
  8. Tero Mustoselle vihreäksi Nobeliksi kutsuttu Goldman-palkinto | Itä-Suomen yliopisto www.uef.fi. 24.4.2023. Viitattu 22.1.2024.
  9. Suomalainen Tero Mustonen voitti maailman merkittävimmän ympäristöpalkinnon – tällainen on Lumimuutos, jolla hän voiton vei Yle Uutiset. 24.4.2023. Viitattu 22.1.2024.
  10. a b Maailman suurimman ympäristöpalkinnon saanutta Tero Mustosta viedään nyt pitkin Yhdysvaltoja – ”rokkitähtihetkeä” seuraa paluu kalastajaksi Yle Uutiset. 25.4.2023. Viitattu 22.1.2024.
  11. $100,000 environmental prize winner announced | University of St Andrews news news.st-andrews.ac.uk. Viitattu 22.1.2024.
  12. Jukka Patrakka: Itä-Suomen yliopiston vuoden alumni arvioi, miten järvilohelle voi käydä Savon Sanomat. 28.11.2023. Viitattu 22.1.2024.
  13. Meet the 2021 Winners | The Tällberg Foundation tallbergfoundation.org. 9.11.2021. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
  14. Ympäristö | HS:n toimittaja Heli Saavalainen palkittiin ansioituneesta ympäristöjournalismista Helsingin Sanomat. 23.9.2021. Viitattu 22.1.2024.
  15. Luonnonsuojeluliitto palkitsi luontokadon pysäyttäjiä ja rohkeita keskustelun avaajia Suomen luonnonsuojeluliitto. 17.12.2021. Viitattu 23.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Tero Mustonen
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?