For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Televisiotuottaja.

Televisiotuottaja

Wikipediasta

Televisiotuottaja on televisio-ohjelmien tuotantoprosessin johtaja. Tuottaja tekee ohjelmaehdotukset tilaajille eli televisiokanaville. Hän vastaa kokonaisuudesta: sisällöstä, esiintyjistä, tuotannosta ja budjetista. Tuottaja neuvottelee ohjelmanteon ehdoista ja edellä mainituista tekijöistä tilaajan kanssa ja on vastuussa siitä, että valmis ohjelma on sopimuksen mukainen. Televisiotuottajan toimenkuva vaihtelee jonkin verran riippuen siitä, onko hän yksityisen tuotantoyhtiön vai esimerkiksi Yleisradion palveluksessa. Yleensä tuottaja valitsee ohjelman käsikirjoittajan, toimittajan, ohjaajan. Hän valitsee myös tuotannossa tarvittavan, ohjelmaa suunnittelevan teknisen ja tuotannollisen henkilöstön, esimerkiksi kuvaajan, äänisuunnittelijan, lavastajan, pukusuunnittelijan jne. Tuottaja tekee yleensä ohjelmatuotantoon liittyvät sopimukset kuten esiintyjäsopimukset ja kuvausluvat.[1] Toisinaan ne tekee tuotantopäällikkö [2] tai talouspäällikkö. Tuottaja neuvottelee ja hyväksyy palkkiot. Hän valvoo tuotantoa koko tuotantoprosessin ajan.[3]

Tuottajalta vaaditaan organisointikykyä ja kykyä johtaa journalistista työtä. Hänen pitää tuntea muun muassa tuotantoyhtiön ja tilaajayhtiön strategiat, hallinto-organisaatiot ja talouskysymyksiä. Tuottajan tulee tuntea muun muassa tekninen kalusto ja sen mahdollisuudet pääpiirteissään sekä henkilökunnan tehtävät, toimenkuvat, työehtosopimukset ja työlainsäädäntö.

Tuottaja voi olla myös ohjelman käsikirjoittaja, toimittaja, näyttelijä, ohjaaja ja mahdollisesti myös kuvaaja tai leikkaaja.

  1. Korvenoja, Pekka: TV-kameratyön perusteet. Helsinki: Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 2004. s.34
  2. https://elokuvantaju.aalto.fi/oppimateriaali/tuotanto/tuotantopaallikko.jsp
  3. Burrows, Thomas - Wood, Donald: Television Production - disciplines and techniques. Dubuque, Iowa: WCB, 1982. ss. 20-21 ja s. 180

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Televisiotuottaja
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?