Telatykistö
Wikipediasta
Telatykistö (artillery, Self Propelled Gun) on panssaroidulla itsevetävällä alustalla varustettua tykistöä. Mekanisoiduissa tai panssariyhtymissä käytettävillä telatykeillä ammutaan alakulmilla epäsuoraa tulta koko taistelualueen syvyydessä, erikoisampumatarvikkeilla jopa 30–40 kilometriin saakka.
Telatykeistä voidaan erottaa suojaustason perusteella kaksi päätyyppiä, telatykit ja panssaritykit. Telatykeissä, eli telakanuunassa, telahaupitsissa tai jo vanhentuneessa tyypissä, telamörssärissä, miehistölle ei ole tarjolla panssarisuojaa tulitoiminnan aikana. Panssaritykeissä, eli panssarihaupitseissa tai harvinaisissa panssarikanuunoissa, taas miehistö voi toimia jatkuvasti panssarin suojissa. Nykyisissä panssaritykeissä tykki on usein sijoitettu kääntyvään torniin. Nykyisin itseliikkuvaa tykistöä on sijoitettu myös kuorma-autoihin perustuvalle pyöräalustalle.
Telatykistön etuina vedettäviin kenttätykkeihin verrattuna ovat maastoliikkuvuus, nopea asemaan ajo ja siitä poistuminen sekä miehistön kevyt panssarisuoja. Esimerkiksi kuudesta telatykistä muodostuva patteri voidaan ajaa tuliasemaan minuuteissa, eikä tuliasema vaadi linnoittamista tai langallisten viestiyhteyksien rakentamista. Myös patterin ja patteriston komentopaikka on liikkuva, useimmiten tarkoitusta varten räätälöity komentovaunu.
Tykistön kaliiperi on nykyisin yleensä 152 mm tai 155 mm. Suomen puolustusvoimissa yhtymätason tykistöryhmillä on käytössä noin 27,5 kilometrin kantamaan kykenevä 152 TelaK 91 -tyyppinen 152 mm telakanuuna, jonka alkuperäinen venäläinen tyyppinimi on 2S5, lempinimeltään Giatsint-S (suom. hyasintti).[1] Prikaatitasolla panssariprikaatin kenttätykistörykmenteissä pääaseena on noin 15 kilometrin kantamaan kykenevä 122 panssarihaupitsi 74 (venäläinen tyyppinimi 2S1, lempinimi Gvozdika, suom. neilikka), joka on panssaroidulla itsevetävällä alustalla liikkuva, panssarijoukoille epäsuoraa tulitukea antava haupitsi.[2]
Tunnettuja telatykkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Panssarihaupitsit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wespe, 105 mm, Saksa, 1940-luku
- Hummel, 150 mm, Saksa, 1940-luku
- M7 Priest, 105 mm, USA, 1940-luku
- M109, 155 mm, USA, 1960-luku
- 2S1 Gvozdika, 122 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku (Suomessa 122 panssarihaupitsi 74)
- 2S3 Akatsija, 152 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku
- Panzerhaubitze 2000, 155 mm, Saksa, 1990-luku
- K9 Thunder, 155 mm, Etelä-Korea, 1990-luku
Telahaupitsit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- M110, 203 mm, USA, 1960-luku
Telakanuunat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- M107, 175 mm, USA, 1960-luku[3]
- 2S5 Giatsint-S, 152 mm, Neuvostoliitto, 1980-luku (Suomessa 152 TelaK 91)
- 2S7 Pion, 203 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku
Telamörssärit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karl-Gerät, 600 mm, Saksa, 1940-luku
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 152 TELAK 91 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi
- ↑ Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 122 PSH 74 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 2.7.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi
- ↑ Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot, s. 118. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
