Tarton laulujuhlat 1869 oli Tartossa silloisessa Liivinmaan kuvernementissa järjestetty virolainen laulujuhla. 18.–20. kesäkuuta 1869 pidetyt laulujuhlat aloittivat Viron laulujuhlien perinteen. Tarton laulujuhlat 1869 loi pohjaa virolaiskansallisen liikkeen nousulle ja suomalais–virolaisten kansallisten liikkeiden yhteydelle.

Ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Johann Voldemar Jannsenin ja Vanemuine-seuran aloitteesta. Jannsen oli saanut idean juhlien järjestämiselle baltiansaksalaisten laulujuhlista, joita oli järjestetty vuonna Tallinnassa vuonna 1857, Riiassa vuonna 1861 ja taas Tallinnassa vuonna 1866.^[1] Vaikka laulujuhlat olivatkin saksalaisia, vuoden 1866 juhlissa oli esiintynyt myös virolainen kuoro. Baltiansaksalaisten laulujuhlat olivat kulttuuri-identiteetin ilmaus, jollaisen Jannsen halusi myös virolaisille. Virossa oli 1860-luvulla järjestetty useita laulujuhlia eri puolella maata, mutta mistään niistä ei ollut tullut luonteeltaan yleisvirolaista. Tällaisen yleisvirolaisen juhlan järjestäminen oli Jannsenin päämääränä, kun Liivinmaan kuvernöörille lähetettiin keväällä 1867 lupa-anomus riemu- ja kiitoslaulujuhlien järjestämisestä Liivinmaan maaorjuuden lakkauttamisen viisikymmenvuotismuistoksi. Lupa-anomuksen käsittelyä hidasti paitsi venäläinen byrokratia, myös baltiansaksalaisten epäluulot juhlamenoja kohtaan. Lupa kuitenkin hyväksyttiin lopulta näistä tekijöistä huolimatta.^[2]

Laulujuhlat järjestettiin Tartossa 18.–20. kesäkuuta 1869^[3] Juhlista muodostui joukkotapahtuma ja niihin osallistuikin lähes 845 mieskuorojen laulajaa ja puhallinorkestereiden soittajaa^[4]. Noin puolet esiintyjistä oli talonpoikaiskoulujen koulumestareita. Kuulijoita laulujuhlilla oli 12 000^[5]–15 000^[3]. Ohjelmiston pääosa oli lainattu muualta. Siihen sisältyi vain kaksi virolaista kuorolaulua, jotka Aleksander Kunileid oli säveltänyt Lydia Koidulan runoihin suomalaisten kansanlaulujen Kreivin sylissä istunut ja Paremp’ olla tyttönä innoittamana.^[6][7] Ohjelmistossa esitettiin myös kaksi suomalaista sävelmää: Koidulan neljän säkeistön mittaiseksi kääntämä Karl Collanin Savolaisen laulu ja Jannsenin viroksi sanoittama Fredrik Paciuksen Maamme.^[8] Jälkimmäinen tuli Virossa tunnetuksi isänmaallisena virolaisena lauluna ja siitä tulikin lopulta Viron kansallishymni nimellä Mu isamaa, mu õnn ja rõõm. Laulujuhlilla pidettiin myös puheita; Jakob Hurt arvosteli juhlapuheessaan virolaisen sivistyneistön saksalaistumista.^[5]

Laulujuhlilta liikkeelle lähtenyt isänmaallisuuden aalto levisi Viroon juhlilta palaavien talonpoikien mukana. Juhlien jälkeen perustettiin useita virolaisia seuroja, kuoroja ja orkestereita.^[5] Tarton laulujuhlien myötä laulujuhlista tuli kansallinen perinne ja 25 vuotta myöhemmin järjestetyillä Tallinnan laulujuhlilla oli jo 50 000 osanottajaa.^[9] Tarton laulujuhlat aloittivat Suomessa Viro-buumin, joka alkoi juhliin osallistuneiden J. R. Aspelinin ja C. G. Swanin lehtikirjoittelusta laulujuhlista ja muista Viron asioista.^[5] Viron laulujuhlista lähti myös ajatus pitää laulujuhlia Suomessa. Tässä vaikutti eritoten Lydia Koidula, Viron laulujuhlien järjestäjän Jannsenin tytär. Hän puhui ajatuksesta Tartossa olleille suomalaisille Aspelinille ja Swanille. Swan ei uskonut Suomessa olevan tarpeeksi kehittynyt kuorolauluperinne. Aspelin suhtautui ajatukseen positiivisemmin. Asia alkoi edetä A. A. Granfeltin ruvettua ajamaan asiaa ja ensimmäiset suomalaiset yleiset laulu- ja soittojuhlat järjestettiin 9.–11. kesäkuuta 1884.^[10]

Laulujuhlat vaikuttivat virolaiskansalliseen liikkeeseen myös hajottavasti. Liike oli jo ennen laulujuhlia jakautunut maltilliseen ja radikaaliin siipeen. Radikaalimpaa siipeä edustaneet Carl Robert Jakobson ja Johann Köler syyttivät laulujuhlia liiallisesta saksalaishenkisyydestä. Jakobson julkaisikin Jannsenin viralliselle lauluohjelmalle oman vastalaulukirjan, jossa oli viisi laulua, jotka kaikki oli sanoittanut Koidula.^[11][12]

• Mäkeläinen, Tapio: Viro – Kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5.
• Zetterberg, Seppo: Viron historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203.