For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta.

Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta

Wikipediasta

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Ylioppilaskunta TOKYO
Perustettu 1961
Lakkautettu 1. tammikuuta 2010
Toimiala Edunvalvontajärjestö
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 1800
Jäsenlehti TORSO
Aiheesta muualla
TOKYOwiki

Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TOKYO) oli vuonna 1961 perustettu ja 1. tammikuuta 2010 uuden yliopistolain myötä olemasta lakannut Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita edustanut taho. Hallinnollisesti se oli julkisoikeudellinen yhteisö, ylioppilaskunta, jonka asema oli määritelty yliopistolaissa.

TOKYOn tehtäviin kuului toimia oman jäsenistönsä yhdyssiteenä ja edistää tämän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan korkeakoulussa ja yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Demokratian ja jäsenistönsä mielipiteiden edustamisen vuoksi ylioppilaskunta järjesti syksyisin vaalit, joissa kaikki läsnä olevat opiskelijat saivat äänestää ja asettua ehdolle TOKYO edustajistoon. Edustajisto on ylioppilaskunnissa ylin päättävä elin; se muun muassa valitsee ylioppilaskunnan puheenjohtajan, hallituksen, valvoo näiden toimintaa ja tekee tärkeät päätökset ja antaa suuntaviivat, joiden mukaan ylioppilaskunta toimii. Hallituksen tehtävänä on toimia edustajiston antamien ohjeiden mukaan ja huolehtia ylioppilaskunnan jokapäiväisistä toiminnoista sekä edustaa opiskelijoita. TOKYOlla oli lisäksi kolme palkattua työntekijää: pääsihteeri, järjestö- ja viestintäsihteeri sekä koordinaattori.

TOKYOn toiminta oli eri aikakausina erilaista opiskelijoiden oman aktiivisuuden mukaisesti. TOKYO muun muassa omisti nykyisin Aalto ARTSin omistaman kasvisruokala-baari-kahvila Kipsarin ja julkaisi jäsenlehti Torsoa. Ylioppilaskunnan vuosijuhla, Arabia Maskerad, tunnettiin yhtenä Suomen suurimmista naamiaisista. TOKYO kuvasi itseään pieneksi mutta pippuriseksi ja huomattavasti muita ylioppilaskuntia epävirallisemmaksi, mikä näkyi muun muassa räväkkinä tempauksina ja kannanottoina.

TOKYOn toimisto sijaitsi Taideteollisen korkeakoulun tiloissa Helsingin Arabianrannassa.

Lyhenne TOKYO on peräisin sanoista Taideteollisen Oppilaitoksen Kuvaamataidonopettajaosaston Ylioppilaskunta, joka 1961 perustettu TOKYO alkujaan oli. TOKYO yhdistyi Taideteollisen Oppilaitoksen (TTO) oppilaskunta TOOK:iin 1967. Muutama vuosi perustamisen jälkeen myös muiden silloisen Taideteollisen oppilaitoksen osastojen ylioppilaat saivat liittyä TOKYOon. Ylioppilaskunnan toiminta oli alusta asti vireää. TOKYO pyrki omaksumaan akateemisen systeemin ottamalla mallia suuremmista ylioppilaskunnista ja pyytämällä apua Suomen Ylioppilaskuntien Liitolta (SYL). Tältä ajalta on myös heraldinen tunnus, spiraali, joka valittiin suunnittelukilpailun pohjalta.

Vuosina 1966-1968 TOKYOn puheenjohtajana toimi Yrjö Sotamaa. Tuolloin TOKYO asetti ensimmäiset koulutuspoliittiset tavoitteensa. Sotamaan hallitus pyrki muun muassa vaikuttamaan Taideteollisen oppilaitoksen muuttamiseksi korkeakouluksi. Vuonna 1967 TOKYO yhdistyi Taideteollisen oppilaitoksen oppilaskunta TOOK:iin. Sotamaa pyrki luomaan kansainvälistä yhteistyötä ja tuloksena perustettiin SDO (Skandinaviska Designstuderandes Organisation) joka oli pohjoismainen muotoiluopiskelijoiden yhteistyöjärjestö. Tämä tuli myöhemmässä vaiheessa vaikuttamaan myös korkeakoulun kansainvälistymiseen. Muita yhteistyöjärjestöjä olivat muun muassa Teollisuustaiteen liitto Ornamo.

1970-luvulla ylioppilaskunta politisoitui merkittävästi. TOKYOn toiminta oli voimakkaasti vasemmistolaista. Esimerkiksi kevään 1977 tärkeitä tapahtumia olivat Palestiina-solidaarisuusviikko, opiskelija-asuntolaseminaari, rauhanviikko, laitosneuvostojen vaalit, kansainvälinen naistenpäivä, Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyysviikko, YYA-sopimuksen vuosipäivä, ETY-teemapäivä, Suomi–Vietnam-seuran keräys ja vappu.

1980-luvulle tultaessa TOKYO halusi irrottautua edellisvuosikymmenen yltiöpäisestä poliittisesta aktiivisuudesta. Toiminta hiljeni mutta keskittyi edelleen tapahtumien ympärille. TOKYOn asema kuitenkin vahvistui 1980-luvulla uudistuneiden asetusten myötä, kun ylioppilaskuntiin tuli automaatiojäsenyys. Syntyi hallintomalli, jossa ylintä päätösvaltaa TOKYOssa käyttää vaaleilla valittava edustajisto, kun hallitus keskittyy edustamiseen ja arjen pyörittämiseen.

2000-luvulla TOKYOn toiminta oli hyvin järjestäytynyttä. Vuodesta 2003 TOKYOn pääsihteerin apuna oli osa-aikainen järjestösihteeri. Vuonna 2008 ylioppilaskunta palkkasi Taideteollisen korkeakoulun kanssa yhteistyössä koulutuspoliittisen koordinaattorin. Myös Kipsarinselvennä toiminta laillistettiin 2000-luvun alussa ja syntyi Kipsari Oy.

Toiminta keskittyi viimeisinä vuosina enemmän edunvalvontatyöhön kuin tapahtumien järjestämiseen. Näistä perinteisimpiä olivat joulumyyjäiset, Arabia Maskerad ja vuoden opettajan ehdottaminen. Taideteollinen korkeakoulu palkitsi TOKYOn valitseman vuoden opettajan palkankorotuksella. TOKYO on ollut myös edelläkävijä. TOKYO otti ensimmäisenä ylioppilaskuntana käyttöön wikipohjaisen kotisivun TOKYOwikin vuonna 2006 ja vuonna 2008 TOKYO päätti lahjoittaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYYn ohella ensimmäisenä ylioppilaskuntana 0,7 prosenttia rahoituksestaan kehitysyhteistyöhön. Myös taideyliopistojen ylioppilaskuntien yhteistyöelimen ArsYO:n rooli korostui, kun pienemmät ylioppilaskunnat TeYo, KUVYO ja SKY saatiin mukaan yhteistyöhön TOKYOn ja SAY:n kanssa.

Tunnettuja entisiä aktiiveja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja alumnijäseniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?