Tabu on jonkin pyhäksi tai vahingolliseksi katsotun tekemistä tai mainitsemista koskeva uskonnollinen tai uskomuksellinen kielto tai sen kohde.^[1]

Sana tabu tulee tongan kielestä ja tarkoittaa ’pyhää’, ’kiellettyä’. Alkuperäisessä merkityksessään tabulla tarkoitettiin erästä Polynesiassa tutkittua kansanperinnettä, jonka mukaan tietyt esineet ja asiat ovat niin pyhiä ja siten vaarallisia, ettei niihin kosketa eikä niistä puhuta.

Ruokatabu on ruoka tai juoma, jonka nauttiminen on kiellettyä kulttuurisista tai uskonnollisista syistä.

Yleisemmin tabulla viitataan nykyisin johonkin kartettavaan tai kiellettyyn.^[1] Tabulla tarkoitetaan usein erityisesti jotain sukupuoliasioihin kuuluvaa sanaa, jota ei häveliäisyyssyistä mainita. Yksinvaltaisissa maissa tabuja ovat poliittisen järjestelmän kieltämät sanat ja puheenaiheet. Demokratioissakin tabuiksi on sanottu myös monia poliittisesti epäkorrekteja sanoja ja ilmauksia. Usein tabuaiheista voidaan kuitenkin puhua huumorin ja pilanteon varjolla.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointiklusterin^selvennä tulevaisuus ja strategiat -loppuraportissa tabujen synnyssä erotetaan kolme eri tasoa:

1. Asioista vaietaan ylimalkaan.
2. Asioista käydään ”kevyttä saunakeskustelua”, mutta se ei johda mihinkään.
3. Asian käsittelyä vastustetaan voimakkaasti.^[2]

• Omertà
• Rippisalaisuus
• Perususkomus

• Freud, Sigmund: Toteemi ja tabu: Eräitä yhtäläisyyksiä villien ja neuroottisten sielunelämässä. (Totem und Taboo, 1912–13.) Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love Kirjat, 1989. ISBN 951-8978-00-X.
• Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli (toim.): Tabujen kahleet. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-235-0.
• Pyysiäinen, Ilkka: Jumalten keinu: Kiertoajelu uskontotieteessä. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-987-3.

• Pyhän pimeä puoli. Ylioppilaslehti 13/2008.