Tšagatain kieli on Keski-Aasiassa 1400–1500-luvuilla käytetty turkkilainen kirjakieli. Sitä kutsutaan myös keskiaasianturkiksi, Keski-Aasian keskiaikaiseksi turkkilaiseksi kirjakieleksi sekä muinaisuzbekiksi.

Kielen nimitys juontuu Tšingis-kaanin pojan Tšagatain jälkeläisten Keski-Aasiassa hallitsemasta kaanikunnasta, jonka Timur Lenk anasti itselleen vuonna 1370. Tšagatain kieli perustuu iranilaisvaikutteisiin karlukkilais-uiguurilaisiin murteisiin, joiden pohjalta kehittyivät myöhemmin uzbekin ja uiguurin kielet. Siihen ovat vaikuttaneet myös kiptšakkilaiset (nykyiset kazakin ja karakalpakin kielet) sekä itäoguusilaiset murteet (nykyinen turkmeeni), khorasaninturkki sekä uzbekin kielen kiptšakkilais- ja oguusilaismurteet.

Tšagataita käytettiin persian rinnalla Timur Lenkin valtakunnan kirjakielenä Keski-Aasiassa, Koillis-Iranissa, Luoteis-Afganistanissa, Itä-Turkestanissa ja Pohjois-Intiassa. Kirjoitus perustui arabialaiseen kirjaimistoon, joka soveltui huonosti turkkilaisten kielten äänteiden merkitsemiseen, mutta antoi samalla eri kielten ja murteiden puhujille mahdollisuuden lukea tekstit oman ääntämisensä mukaisesti. Arabialaisten aakkosten ohella käytettiin harvemmin uiguurilaista kirjaimistoa.

Kielellä on rikas kirjallisuus, joka käsittää mm. runoutta, historiallisia kertomuksia ja tieteellisiä teoksia. Merkittäviä kirjailijoita ovat runoilija ja suuri humanisti Ali-Shir Nava’i sekä Suurmogulien valtakunnan perustaja Babur.

• Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 148–159. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.