For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Sormio.

Sormio

Wikipediasta

Luulajan tuomiokirkon urkujen soittopöytä, jossa on kolme sormiota.

Sormio eli manuaali on useissa kosketinsoittimissa sormin soittamiseen käytettävän koskettimiston nimitys. Yksi sormio on yksi rivi koskettimia, joka tavallisesti (mutta ei välttämättä aina) kattaa soittimen äänialan alimmasta ylimpään sävelkorkeuteen. Sormioita voi soittimessa olla yksi tai useampia. Sormio-nimitystä käytetään yleensä vain silloin, kun soittimessa on myös jalkio[1] tai jalkio puuttuu, mutta sormioita on kaksi tai useampia. Usean sormion tapauksessa eri sormioilla yleensä soitetaan soittimen eri äänikertoja.

Yleistä sormioista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sormio tai useampia on mm. uruissa, cembalossa, sähköuruissa ja urkuharmonissa sekä joissain vanhemmissa, harvinaisemmissa kosketinsoittimissa. Pianon koskettimistoa ei yleensä sanota sormioksi, koska pianossa koskettimistoja on vain yksi eikä jalkiota tavallisesti ole (joskin joissain pianoissa jalkiota on käytetty).

Tavanomaisimmassa sormion tyypissä kromaattisen sävelasteikon sävelet c, d, e, f, g, a ja h ovat valkoisia koskettimia (isot koskettimet), sävelet cis/des, dis/es, fis/ges, gis/as ja ais/b mustia koskettimia (pienet koskettimet). Erityisesti uruissa ja cembaloissa värit ovat joskus päinvastaiset.

Sormio on yleensä mekaanisessa, mutta joissain soittimissa sähköisessä tai pneumaattisessa yhteydessä soittimen soivan osan (kieli, pilli jne.) soimisen aikaansaavaan osaan. Esimerkiksi uruissa koskettimen painallus avaa erilaisista vivuista ja tangoista muodostuvan mekanismin tai ilmaputken tai sähkön välityksellä urkupilliin johtavan paineilmaventtiilin.

Kuvia erilaisista sormioista eri soittimissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kielitoimiston sanakirja, 3. osa, S-Ö, s. 130. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-23-9.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Sormio
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?