Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa — että ei ole olemassa järkevää, objektiivisia tapaa tehdä tutkimusta, joka ei ole osa tiedettä.^[1] Skientismiin voi kuulua joko käsitys, jonka mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat, tai käsitys, jonka mukaan tieteellä (ja erityisesti luonnontieteillä) on etusija elämän ja todellisuuden tulkitsemisessa ohi niin humanististen tieteiden kuin uskonnollisten, myyttisten tai hengellisten selitysten. Skientismillä voidaan tarkoittaa myös näkemystä, jonka mukaan luonnontieteillä on tieteessä etusija ohi muiden tieteenalojen, kuten yhteiskuntatieteiden.

Käsitettä saatetaan käyttää hyvin erilaisissa merkityksissä, myös väittelynhaluisesti.

Standard Dictionary määrittelee skientismin seuraavasti:

• Sellaisten tyylien, oletusten, tekniikoiden ja muiden määritteiden käyttö, joita tutkijat yleensä käyttävät.

• Menetelmät ja asenteet jotka ovat tyypillisiä luonnontieteilijälle.

• Liioiteltu luottamus luonnontieteessä sovellettujen menetelmien tehokkuuteen kaikilla tutkimuksen osa-alueilla, kuten filosofia, yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet.

• Tieteellisen tai näennäistieteellisen kielen käyttäminen.

• Väite, että humanistiset tieteet ovat kunnon tieteitä vain, jos ne noudattavat tiukempaa tulkintaa tieteestä, kuten esimerkiksi luonnontieteen käyttämää menetelmää; muutoin ne eivät ole todella tieteitä.

• Termi, jota käytetään (yleensä halventavalla tavalla) uskosta tieteellisen tiedon ja tekniikan kaikkivoipaisuuteen, tai näkemyksestä, jonka mukaan luonnontieteelliset menetelmät voivat korvata myös muiden alojen, kuten filosofia, käyttäytymistiede ja yhteiskuntatieteet, menetelmät.

• Usko siihen, että tieteellinen tieto on kaiken tiedon perusta, ja näin ollen tieteellisten perustelujen tulisi aina merkitä enemmän kuin muiden perustelujen, erityisesti niiden, jotka eivät ole hyvin kuvattuja ja perusteltuja, tai joiden kuvaus on tieteellisiä perusteita vastaan.

• Eräänlainen oppi (dogma): "On olennaista, että skientismi näkee tieteen ehdottomana ja ainoana keinona saada totuus selville”.

Skientismin kriitikoiden mukaan skientismi kohtaa kannattajien rationaalisista pyrkimyksistä huolimatta vakavan ongelman: se on joko itseensä viittava tai merkityksetön. Eräs ongelma on se, että väite, jonka mukaan skientismi pitää paikkansa, ei ole itsessään tieteellinen väite, koska sitä ei voida vahvistaa tieteellisin menetelmin. Itse asiassa jopa se väite, että tiede on järkevä tutkimuksen muoto (saati ainoa järkevä tutkimuksen muoto) on jotain, jotai ei voida tieteellisesti todistaa. Tieteellinen tutkimus itse perustuu useisiin filosofisiin olettamuksiin, kuten: on olemassa objektiivinen, tiedemiesten mielien ulkoinen maailma; tässä maailmassa on säännönmukaisuuksia, joita ihmisen äly saattaa paljastaa ja tarkasti kuvailla; ja niin edelleen. Koska tiede edellyttää näitä asioita, se ei voi yrittää perustella niitä puhumatta itseään solmuun. Ja jos se ei voi edes todeta, että se on luotettavaa tutkimusta, se voi tuskin todeta, että se on ainoa luotettava tieteen muoto. Molemmat tehtävät vaatisivat "pääsyä tieteen ulkopuolelle" kokonaan ja sen yli-tieteellisen näkökulman löytämistä, jonka mukaan tiede välittää tarkan kuvan todellisuudesta, ja skientismin tapauksessa, että vain tiede tekee niin.^[1]

• Naturalismi
• Positivismi

• Stenmark, Mikael: Tiedeusko ja todellisuuden rajat: luonnontiede, etiikka ja uskonto. Suomentanut Kirsi Nisula. Helsinki: Kirjapaja, 2016. ISBN 978-952-288-372-8.

• Carroll, Robert T.: Scientism. The Skeptic's Dictionary (englanniksi)
• Hietanen, Johan et al.: How Not to Criticise Scientism. Metaphilosophy (englanniksi)
• Michelsen, Kalle: Uskotko todellisuuteen? (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 2/2000.
• Selin, Risto: Skientismi Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja
• Shermer, Michael: The Shamans of Scientism. Scientific American, June, 2002 (englanniksi)