Seuloskoin piiri
Wikipediasta
.svg)
Seuloskoin piiri (ven. Все́воложский район, Vsevoložski raion) on paikallinen itsehallintoalue Leningradin alueella Venäjällä. Piiri on perustettu vuonna 1936. Sen pinta-ala on 2 853 neliökilometriä ja asukkaita on 125 000 henkeä.[1]
Sijainti ja luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuloskoin piiri sijaitsee Karjalankannaksen eteläosassa. Se käsittää koko Pohjois-Inkerin Suomenlahden rantaa lukuun ottamatta. Pohjoisessa piiri rajoittuu Leningradin alueen Käkisalmen piiriin, kaakossa Kirovskin piiriin, lounaassa Pietarin kaupunkiin ja lännessä Viipurin piiriin.
Pinnanmuodostukseltaan seutu on pääosin alavaa ja osin kukkulaista tasankoa. Korkeimmat kohdat ovat Lempaalan harjanteilla. Suurimmat järvet ovat Lempaalanjärvi, Kaukolanjärvi, Hepojärvi ja Vuolejärvi (ven. Волоярви, Volojarvi). Seudun läpi virtaavat Ohtajoki ja Vuoleenjoki. Lännessä piiri rajoittuu Laatokkaan ja etelässä Nevaan. Pinta-alasta lähes 80 % on metsää.[1]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seudun alkuperäisiä asukkaita ovat uskonnoltaan ortodoksiset inkerikot. 1400–1500-luvulla alue kuului Novgorodin Vatjan viidenneksen Pähkinälinnan lääniin. Kannaksen eteläosassa oli kolme kirkkopitäjää eli pogostaa: Keltto, Kuivaisi ja Korpiselkä.
Stolbovan rauhassa Inkeri siirtyi Ruotsille. 1600-luvun aikana eteläisen Karjalankannaksen alkuperäisväestö pakeni lähes kokonaisuudessaan Venäjälle. Tilalle muutti suomalaisia, jotka muodostivat valtaosan seudun väestöstä aina 1930-luvulle saakka. Inkerinsuomalaiset kuuluivat Lempaalan, Vuole-Miikkulaisin, Toksovan, Rääpyvän, Kelton, Haapakankaan ja Valkeasaaren luterilaisiin seurakuntiin. Inkerikkoja jäi lähinnä eräisiin Lempaalan (Matoksin seurakunta) ja Ohtajoen rantakyliin.
1700-luvulla seudulle perustettiin lukuisia aateliskartanoita. 1800-luvun lopussa Irinovkan kartanonherra Pavel Korf rakennutti rautatien, joka mahdollisti laajojen turve-esiintymien hyödyntämisen.[2]
Vuonna 1927 Pohjois-Inkeriin perustettiin kansallinen Kuivaisin piiri, jossa suomea käytettiin virkakielenä. Rääpyvässä toimi suomenkielinen maatalousteknikumi. Vuosina 1935–1936 suomalaiset karkotettiin pois Neuvostoliiton rajavyöhykkeeltä, jolloin neljä lähimpänä rajaa sijainnutta seurakuntaa käytännössä autioitui. Kaikkiaan pois vietiin 27 000 inkeriläistä.[3]
Seuloskoin piiri perustettiin vuonna 1936 yhdistämällä entiset Kuivaisin ja Leningradin esikaupunkipiirit. Toisen maailmansodan aikana sen kautta kulki ”Elämän tieksi” kutsuttu piiritetyn Leningradin huoltoreitti. Sodan jälkeen seudulle on syntynyt suuria huvila- ja puutarha-alueita.
Nykyään piiri on yksi Leningradin alueen nopeimmin kehittyvistä seuduista, jonne rakennetaan paljon uutta teollisuutta ja pietarilaisille tarkoitettuja asuinalueita.
Kuntajako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Piirin hallinnollinen keskus on Seuloskoin kaupunki. Yhteensä piirissä on kahdeksan kaupunkikuntaa ja 12 maalaiskuntaa. Sierattala on Seuloskoin ohella toinen piirin kaupunki, muiden kaupunkikuntien keskukset ovat kaupunkimaisia taajamia.
|
|
|
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuloskoin piirissä on energiantuotantoa, koneenrakennus- ja autoteollisuutta (muun muassa Ford Motor Company), kemian teollisuutta (muun muassa Nokian Renkaat), puunjalostusta, rakennus- ja elintarviketeollisuutta. Maatalous on keskittynyt kanatalouteen sekä perunan ja vihannesten viljelyyn.
Taloudellista merkitystä on myös Pietarin laitamille rakennetuilla kauppakeskuksilla sekä pietarilaisten kesäasutuksella. Suuri osa piirin asukkaista käy päivittäin töissä Pietarissa.
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Piirin eteläosan läpi kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen maantie. Koillisosaa halkoo Suomesta Pietariin vievä maantie. Pohjoiseen vie huonokuntoinen Käkisalmen tie. Myös osa Pietarin kehätiestä kulkee piirin alueella.
Paikallisjunat liikennöivät Pietarin, Seuloskoin ja Laatokan sekä Pietarin ja piirin pohjoisosien huvilataajamien välillä. Miinassa on Pietarin metron asema Devjatkino (ven. Девяткино).
Kulttuuria ja nähtävyyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuloskoin nähtävyyksiä ovat muun muassa kotiseutumuseo ja Prijutinon kartanomuseo. Keltossa on akateemikko fysiologi Ivan Pavloville omistettu museo. 1990-luvulla restauroituja ortodoksikirkkoja on muun muassa Vartiomäessä ja Laatokan rannalla Murjassa. Inkerin kirkkoon kuuluvat luterilaiset seurakunnat toimivat Keltossa ja Toksovassa. Keltossa on myös Inkerin kirkon teologinen instituutti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Perustietoja Seuloskoin piiristä vsevreg.ru. Arkistoitu 31.3.2010. Viitattu 22.8.2008. (venäjäksi)
- ↑ Seuloskoin piirin historiaa vsevreg.ru. Arkistoitu 10.3.2009. Viitattu 22.8.2008. (venäjäksi)
- ↑ Nevalainen, Pekka & Sihvo, Hannes (toim.): Inkeri: historia, kansa, kulttuuri, s. 254, 256, 258. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991. ISBN 951-717-668-6.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seuloskoin piiri Leningradin alueen kulttuuri -tietosanakirjassa (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- Seuloskoin piiri Leningradin alueen sivustolla (venäjäksi)
- Seuloskoin piirin sivusto (venäjäksi)
| ||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
