Sekvenssi (lat. sequentia, [jotain] seuraava) on latinankielinen runo, joka on kirjoitettu ei-klassisessa runomitassa ja usein kristillisestä aiheesta. Se oli alkuaan messun hallelujan laajennus, sitten runomittainen virren tapainen laulu.^[1]

Sekvenssit olivat erityisen suosittuja 900–1200-luvuilla, jolloin niitä esitettiin messun halleluja-osan jälkeen. Sekvenssi kehittyi halleluja-laulun loppuun lisätystä juhlallisesta pitkästä melismasta, johon alettiin lisätä 800-luvulla latinankielisiä ja 900-luvulla kansankielisiä uusia sanoja. Näin syntyneen sekvenssirunouden ensimmäinen kukoistuskausi oli 900–1000 luvuilla ja toinen 1100–1200-luvuilla, joiden tärkein sekvenssirunoilija oli Adam Victorilainen. Hymnit ja sekvenssit eroavat toisistaan sävelmien luonteen perusteella. Hymneissä lauletaan samalla sävelmällä jokainen säkeistö, sekvenssissä enintään kaksi peräkkäistä säkeistöä. ^[2]

Keskiajan lopulla kehittyi tapa, että pitkän latinankielisen sekvenssin välissä seurakunta lauloi "kansankielisen värssyn", säkeistön. Näistä säkeistöistä on myöhemmin muodostunut virsiä.^[2]

Vastauskonpuhdistuksen aikana Trenton kirkolliskokouksessa (1545-1563) pyrittiin katolisen kirkon jumalanpalveluskäytäntöä yhtenäistämään, ja suurin osa sequentia-runoista jätettiin pois. Trenton kirkolliskokous hyväksyi tridentiinisen messun osina käytettäväksi vain neljä sekvenssiä:

• Victimae Paschali Laudes pääsiäisenä (tekijä Wipo Burgundilainen)
• Veni Sancte Spiritus helluntaina
• Lauda Sion Salvatorem Pyhän ruumiin juhlapäivänä, Corpus Christi, (tekijä Tuomas Akvinolainen) sekä
• Dies irae Requiemissa, sielunmessussa (tekijä Tuomas Celanolainen)

Vuonna 1727 käyttöön hyväksyttiin vielä viides sekvenssi, Stabat Mater, jota voidaan käyttää Jeesuksen äidin tuskien muistopäivänä, 15. syyskuuta.^[3] Stabat Materin tekijä on Jacopone da Todi.

• Dies irae
• Adam Victorilainen

• Encyclopedia Catholica: Prose or Sequence