Säteri
Wikipediasta
Rälssisäteri eli säteritila (ruots. säteri, ’asuinkartano’) on rälssitalo, jonka omistaja oli vapautettu suorittamasta ratsupalvelusta. Tavallisesti aatelissuvun omistuksessa oleva pää- ja sukukartano.[1] Vuonna 1562 säädettiin, että kreivi oli vapautettu suorittamasta ratsupalvelua kolmelta, vapaaherra kahdelta ja tavallinen aatelinen yhdeltä talolta.
1600-luvun taitteessa Suomessa oli arviolta 340 säteritilaa. Ne sijaitsivat pääasiassa Uudenmaan itäosien tai Varsinais-Suomen ruotsinkielisellä vyöhykkeellä, parinkymmenen kilometrin päässä rannikolta. Vuosisadan aikana maahan perustettiin 800 uutta säteriä, entistä laajemmalle alueelle mutta kuitenkin pääosin keskittyen rannikkoseudulle.[2]
Tavallisten rälssitilojen omistus vapautettiin 1723 papistolle ja porvaristolle sekä 1789 myös talonpojille, mutta säterien omistus oli vielä tämän jälkeenkin aatelin yksinoikeus, josta saattoi poiketa vain kuninkaan myöntämällä erivapaudella. Tosin aatelinen omistaja saattoi pantata säteritilansa aatelittomalle haltijalle. Allodiaalisäteri pysyi haltijansa omistuksessa ikuisesti.[3]
Ruotsissa aateliston yksinoikeus säterien omistukseen lakkautettiin 1810 ja Suomessa 1864. Aateli oli loppuvaiheessa toivonutkin rajoituksen kumoamista, sillä se oli hankaloittanut säterimaiden myymistä.[4] Rälssitalot muutettiin Suomessa vuonna 1951 tavallisiksi perintötiloiksi. Rälssitalot olivat käytännössä menettäneet etuoikeutensa jo sitä ennen, koska maavero päättyi vuonna 1924[1] ja ratsupalveluvelvoite loppui 1700-luvun puolivälissä isojakouudistuksen yhteydessä.[1][5][6]
Säterivapaus puolestaan oli ratsupalveluksesta riippumatta täydellinen verovapaus, jonka aatelinen sai vuodesta 1562 lähtien asumalleen talolle ja myöhemmin myös muille omistamilleen taloille. Kaarle XI:n suorittamassa reduktiossa aatelisto kuitenkin menetti tämän etuoikeuden.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c ”Maavero, Ratsupalvelu, Säteri”, Tietojätti 2000, s. 500, 701, 839. Jyväskylä–Helsinki: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X.
- ↑ Villstrand, Nils Erik: Valtakunnanosa, s. 96–99. Svenska littaratursällskapet i Finland, 2012.
- ↑ Förvaltningshistorisk ordbok - allodialsäteri Förvaltningshistorisk ordbok. Viitattu 25.6.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Aminoff-Winberg, Johanna (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 70–71. Helsinki: Minerva, 2013.
- ↑ a b ”Säteri, Säterivapaus”, Otavan Iso Tietosanakirja 8, s. 928–929. Helsinki: Otava, 1966.
- ↑ ”Säteri”, Mitä missä milloin: Tietosanakirja, s. 886. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11669-X.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
