Ryysyköyhälistö (myös lumppuproletariaatti, saks. Lumpenproletariat) on Karl Marxin kehittämä termi, jota hän käytti työväenluokan alimmasta kerroksesta. Se ei Marxin mukaan tulisi koskaan saavuttamaan luokkatietoisuutta ja on näin ollen hyödytön vallankumouksen ja luokattoman yhteiskunnan toteuttamisessa.^[1] Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoittamassa Kommunistisessa manifestissa todetaan: ”Ryysyköyhälistön, tämän vanhan yhteiskunnan alimpien kerrosten passiivisen mädäntymistuotteen, proletaarinen vallankumous tempaa paikoitellen mukaan liikkeeseen, mutta koko asemansa vuoksi se on taipuvaisempi myymään itsensä taantumuksellisiin vehkeilyihin”.^[2]

Saman aikakauden johtava anarkistinen teoreetikko Mihail Bakunin piti Marxista poiketen nimenomaan ryysyköyhälistöä ihmisryhmänä, joka yhdessä maatyöläisten kanssa tulisi olemaan yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjänä.^[3]

Marx käytti termiä lumpenproletariat ensimmäisen kerran vuonna 1845 syntyneessä käsikirjoituksessaan Saksalainen ideologia kritisoidessaan Max Stirnerin ajatuksia. Stirner oli omassa teoksessaan Der Einzige und sein Eigenthum käyttänyt useita lumpe-alkuisia yhdyssanoja. Marx laski ryysyköyhälistöön kuuluviksi muun muassa kerjäläiset, prostituoidut, pikkurikolliset ja varkaat, kulkurit, pitkään työttömänä olleet ja kokonaan työkyvyttömät, irtisanotut tehdastyöläiset, entiset sotilaat ja vangit, vapautetut orjat, kiertävät ammatinharjoittajat sekä erilaiset järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet ihmisryhmät.^[4] Hän katsoi ryysyköyhälistöön kuuluvaksi myös niin sanotut boheemit. Vuonna 1852 kirjoittamassaan esseessä Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista Marx mainitsi ammatteja kuten kantajat, parittajat, posetiivarit, lumpunkerääjät, veitsenteroittajat, kengänkiillottajat, tinurit ja katusoittajat.^[5]

• Äärimmäinen köyhyys